Matkani pinnan alle
Eräänä paahtavan kuumana hellepäivänä vuonna 2018 pudottauduin ensimmäistä kertaa snorklausmaski kasvoilla kirkkaaseen metsälampeen Sodankylässä. Vedenalainen luonto aukeni silmieni edessä alapuolellani, ja pieni ahven ui seuranani koko matkan. Lammessa oli taianomaisen hyvä olla, vaikka vierellä ammottava tumma syvyys silloin vielä hiukan jännitti. Olen lapsesta saakka nähnyt unia, joissa lennän, ja nyt elin sitä tunnetta. Olin painoton ja vapaa, aika lakkasi olemasta, vesi kannatteli minua vaivoitta ja vain lempeä käden liikautus riitti viemään minut minne halusin, tai pysähtymään.
Kirkkaissa, syvissä ja aurinkoisissa vesissä tämä sama lentämisen tunne pääsee valtaan aina. Snorklaan noin kesäkuun alkupuolelta syyskuun loppupuolelle. Varusteinani minulla on uima-asu, snorklausmaski ja kamera, joskus tossut. Kepein varustein varmistan, että ilo ja vapaus alkavat jo pinnan yläpuolella. Haluan pystyä pulahtamaan veteen olemattomalla kynnyksellä ja olemaan huoleton. Haluan tuntea veden vapaalla ihollani ja aina varpaiden välissä saakka.
Hetket veden alla ovat täynnä kohtaamisia kalojen kanssa. Olen saanut kokea heiltä todella liikuttavaa luottamusta, jota en osannut odottaa. Ensimmäiset kohtaamiset vuosia sitten olivat ensimmäinen askeleeni kohti vegaaniutta, sillä haluan olla saamani luottamuksen arvoinen.
Jokaisesta retkestäni veden alle kirjoitan tarinan myös tänne sekä laitan kuvia ja videoita Instagramiin @jonna_saari.
Saari avaruudessa 