Saari avaruudessa

Syyskuu on alkanut lämpimänä, ja vedet ovat yhä kesän lämpötiloissa. Viikonloppuna tuli käytyä ensimmäistä kertaa Tammelan Suujärvessä Saaren kansanpuistossa.

Suujärven kirkkaus on ollut tiedossani ja listallani jo useamman kesän, mutta vasta nyt tuli käytyä tsekkaamassa se snorkkelin kanssa. Iso-Melkutin on sen verran lähellä Suujärveä, että tähän mennessä on aina tullut pyyhkäistyä suoraan sinne saakka – ja niin taidan tehdä jatkossakin.

Viime keväänä kävimme ystävän kanssa kiertämässä Suujärven ympäri (juttu Retkipaikassa), ja silloin osuimme rantapolulta käsin näkemään monta haukea lähellä rantaviivaa. Rannan polku olikin todella viehättävä ja vesi näytti lupaavalta. Nyt kuitenkin tuumin, että Suujärvi on ehkä parhaimmillaan kävely- ja uimarantakohteena, mutta ei niinkään snorklauspaikkana.

Menin ensin veteen Saaren kansanpuiston pysäköintialueen vierestä (kuva yllä). Jostain syystä en halunnut mennä suoraan uimarannalle, jonne oli P-alueelta pieni kävelymatkakin. Ei kovin viisasta – jalka upposi inhaan höttöön polvia myöten, ja myöhemmin uimarannalta käsin totesin, että ensinnäkään siellä ei ollut ristin sielua, ja toiseksi maisema veden alla oli siellä aivan yhtä hieno kuin P-alueen kohdallakin. Jotenkin suhtaudun uimarantoihin lähtökohtaisesti vähän varauksella, koska usein ne ovat niin pitkälle niin hiekkaisia, ettei niissä ole mitään katseltavaa. Tämä on toki ongelma vain niissä paikoissa, joissa uimarantoja reunustavat yksityiset piha- ja mökkirannat, ja joissa ei siksi ole soveliasta lähteä nuuskimaan rantoja sen laajemmin.

Arvoin viimeiseen saakka minkä kameran otan mukaan, ja päädyin tällä kertaa pokkariin. Se oli ihan hyvä valinta, sillä vesi oli – vaikkakin rannalta katsoen kirkasta – pinnan alla sen verran sameaa, että ison kameran vieminen pinnan alle olisi tässä tilanteessa ollut turha vaiva. Pokkari pärjäsi hienosti, ja vesi näyttää itse asiassa kuvissa kirkkaammalta kuin mitä se maskin läpi nähtynä oli.

Sekä parkkialueen vieressä että uimarannalla kasvusto vedessä oli kaunista. Oli ahvenvitaa, ulpukoita ja monia minulle tuntemattomaksi jääneitä kasveja, ulkonäöltä tuttuja mutta nimiä en tiedä. Kasvusto oli runsasta ja korkeaa ja sen keskellä oli hauska pujotella. Pohja oli kaukana alapuolella heti rantaviivan lähelläkin. Jos vesi olisi ollut selvästi kirkkaampaa, tällä syvyydellä ja tässä kasvustossa painottomuuden ja lentämisen tunne olisi ollut todellinen.

Syvällä alapuolellani ui kalaparvi, pieniä, sormen kokoisia otuksia. Etenkin parkkialueen reunalla jostain syystä minulla oli tunne että haukikin olisi jossain ihan lähellä, mutta en yksinkertaisesti nähnyt riittävästi. Sekä rannan kasvusto että veden sameus peittivät mahdolliset krokotiilit, joilla on hyvä suojaväri, kätköihinsä. Tunne ja tietoisuus tästä oli myös aika kuumottava. Veden alla jos missä on mukava nähdä mitä ympärillä on ja tapahtuu.

Kotiloita oli runsaasti ainakin kahta eri lajia. Kuvauksen kannalta kiinnostavinta oli kuvata ulpukanlehtiä suoraan alta päin. Kotilot, koivunlehdet, neulaset sekä taivasta vasten veden läpi erottuvat männyt ja muut luonnon muodot muodostivat hienoja erilaisia silhuetteja.

Syyskuu lähestyy puoliväliään, mutta minulla on snorklausunelmia vielä. Pian on tulossa viikonloppu Utössä ja sinne aion ottaa pokkarin mukaan. Ehkä kadun sitä etten ota sinne järkkäriä, mutta en yksinkertaisesti jaksa raahata sitä monen kilon möykkyä mukana saareen, jonne kaikki pitää kantaa käsin. Pokkarilla olen pärjännyt aiemmin hienosti Bengtskärilläkin, joka tapauksessa meressä lähikuvat ovat keskiössä ja niissä pokkari pärjää ihan riittävästi omiin tarpeisiini. Pääasia olisi että osuu hyvä sää ja että löydän saarelta hyvän tyynen ja turvallisen veteenmenopaikan – vuokraemäntämme osaa varmasti sellaisen neuvoa.

Ensi viikolla toive on päästä vielä Ahvenistollekin, jos reissukaveri suo meidän pysähtyä siinä sen verran samalla kun olemme matkaamassa Evolle töiden merkeissä. Olisi hauska saada moikata Ahveniston mörköhauet vielä snorklauskauden päätteeksi.