Likojärven ranta Teijolla on kivinen ja metsäinen, eikä ihan helppo saavuttaa. Maasto on vaikeaa ja parkkimahdollisuudet huonot. Paikka on kuitenkin kaunis, ja äkkisyvässä järvessä on mukavan kirkas vesi snorklailuun – pelkälle uimaretkelle valitsisin ennemmin hiekkarannan vaikkapa Sahajärvellä.
Oli kuitenkin mukava päästä katselemaan eteläsuomalaisen järven pinnanalaismaisemia. Tämä on harvinaista herkkua kotiseudullani Salossa, jossa vedet eivät yleensä ole kovin kirkkaita.
Rannassa parveili valtava parvi pikkukaloja, joita en tunnistanut. Ne olivat hopeisia, ja niillä oli punaiset silmät. Toivat etäisesti mieleeni romminokat akvaariosta, toki aivan niin eksoottisen näköisiä eivät olleet.
Valtavan parven keskellä oli hauska olla – parvella oli kokoa ehkä henkilöauton verran. Kamera oli suurissa vaikeuksissa yrittäessään tarkentaa vilisevään pikkukalaparveen.
Järven pohjalla liikkui yksittäisiä ahvenia, jotka välistä myös hätyyttelivät pikkukaloja.
Järvessä oli monenlaista kasvia, joskaan ei mitään läpitunkematonta. Lummekasveja, sekä niiden lisäksi pitkiä ruotomaisia kasveja, joiden varret vaatimattomine valkoisine kukkineen ylsivät pinnan yläpuolelle muodostaen noin puoli metriä korkean ruovikon.
Pohjassa oli muovikasvien näköistä matalaa kasvimattoa sekä kantoja kuin akvaariossa. Siellä täällä oli kiviä, osa suuriakin.
Kohnasin hieman rantaruovikossa ja koitin etsiä haukea, mutta en löytänyt kuin oksia ja kasveja.
Likojärven vesi oli lämmintä ja siinä oli mukava uida. Suuret kivet ja kallio sekä rannalla että pinnan alla toivat omanlaistaan tunnelmaa, täysin erilaista kuin millainen esimerkiksi Pikku-Valkee Somerolla oli.
Saari avaruudessa 