Eilen oli lähes hellepäivä ja koska kelit ovat olleet muutenkin kauniita, päätin, että on aika testailla hieman järvien lämpötiloja. Joko vesi on sopivaa että voi aloittaa snorklauskauden?
Teimme ystäväni Lauran kanssa luontopolkuretken, jonka päätimme Pallasjärven Punaisellehiekalle. Siellä oli muitakin autokuntia, ja rantaviivalta jokainen seurue oli varannut oman paikkansa. Meillekin riitti kuitenkin omaa tilaa muiden välistä. Aurinko paistoi, ja Pallastuntureilla oli vielä lunta. Naapuriseurueiden kommenttien mukaan vesi oli lähes liian kylmää uitavaksi, mutta minusta se oli yllättävänkin lämmintä ja sain varsin kivuttomasti tehtyä ensin uimakierroksen, sitten snorklauskierroksen ja lopulta snorklaus–kuvauskierroksen.
Vesi oli viileää mutta oli hauska huomata, ettei henkeä tarvinnut haukkoa edes siinä vaiheessa, kun pään painoi pinnan alle.
Aurinko kirjoi ihanaa kultamattoa järven hiekkapohjalle. Muuta katseltavaa siellä ei sitten näillä sijoilla ollutkaan. Sain kuitenkin hyvän ensikosketuksen Pallasjärveen. Vesi oli mukavan kirkasta, ja tänne aion ehdottomasti palata pian uudelleen – joskin toiselle rannalle.
Pieni kalakin tuli seurakseni.
Auringon lisäksi jokin muukin oli kirjanut pohjaan kuvioita. Mikähän tuollaista suikeroa hiekkapohjaan piirtää?
Kun juuri muuta kuvattavaa ei ollut, harjoittelin tarkennusta kuvaamalla omaa kättä. Kuva olisi kauniimpi jos sormus olisi paikoillaan, mutta otan sen aina pois kun menen veteen. Kylmässä vedessä sormet kutistuvat enkä halua ikinä ottaa sitä riskiä, että rakas äidiltä peritty vihkisormus hukkuisi snorklausretkellä.
Ilmassa (tai siis vedessä) ei juuri leijunut mitään höttöä, ja ”maisemakuvista” tuli ihan kauniita. Tuohon kullan ja sinisen yhdistelmään ei varmaan ole koskaan mahdollista kyllästyä. Olen iloinen, että se tallentuu niin kauniisti myös kuviin.
Pallasjärvi on siitä mielenkiintoinen snorklauskohde, että sieltä löytyy hyvin erilaistakin rantaa, ja väentungos on onneksi vain Punaisellahiekalla. Pallaslompolossa kasvaa loppukesällä kauniisti jotain lummekasvia.
Punaisellehiekalle tuskin palaan ainakaan snorklaamaan, vaikka kokemus olikin ihanan virkistävä hikisen luontopolkukierroksen päätteeksi hyvässä seurassa. Punainenhiekka on vaikea lähestyä. Väkeä on paljon ja parkkipaikkoja käytännössä nolla, ja lisäksi tykkään snorklailla omassa rauhassani enkä ihmispaljoudessa (vaikka muut pysyisivätkin rannalla hytisemässä). Ja ennen kaikkea, hiekkapohja on pidemmän päälle tylsä kuvattava – etsin ennemmin paikkoja joissa on kasveja ja muuta elämää.
Saari avaruudessa 