Jälleen upea, lähes helteinen kesäpäivä. Pääsin tänään palaamaan Hopialampeen, joka oli ensimmäisen oikean snorklausretken kohteenani aikoinaan. Paikka oli kaunis kuten aina, ja aivan kuten ensimmäiselläkin kerralla, tälläkin kertaa sain yhden ahvenen kaveriksi.
Soisen rannan vuoksi kiersin polkua pitkin vastarannalle, sieltä löytyi helpompi paikka laskeutua veteen ja päästä sieltä pois. Rannalla hilla oli täydessä kukassa, ja ilma täynnä sääskiä.
Kala pyyhälsi paikalle hetki veteen pudottautumiseni jälkeen. Se oli todella utelias ja tuli parhaimmillaan melkein syliini – se tuntui olevan erityisen kiinnostunut kamerasta, joka tällä reissulla oli Fujifilm. Oli upeaa saada tutkailla hyvinvoivaa, reipasta kalaa niin lähellä suoraan silmien edessä. Terveen kalan suomujen ja evien pinnat ovat hyvin kauniita katsella pinnan alla, kun eläin voi hyvin eikä ole ahdingossa.
Kala kruunasi maiseman. Pohjasta sojottavien puiden kanssa sai tosin olla tarkkana, ei olisi tuntunut kivalta tulla niiden tökkimäksi. Raitapaita pujotteli niiden lomassa kuin kotonaan – kotonaan hän toki olikin.
Ahvenen lisäksi olin rannalta käsin nähnyt järvessä uivan myös joitakin harmaita särkikaloja (??), mutta ne katosivat kuin tuhka tuuleen siksi aikaa kun olin vedessä. Kävellessäni takaisin autolle ne uivat jälleen samoilla sijoilla. Alla video, jolle muutama kaloista oli aiemmalla koekuvauskerrallani osunut ilman, että edes hoksasin koko asiaa ennen kuin jälkikäteen.
Hopialampea rajaa kuumottava suon reuna, joka kasvaa melkein kuin veden päällä. Reunan alla on musta onkalo, jonka syvyyttä en edes halua tietää. Ahven haki sieltä suojaa, ja sinne ne toisetkin kalat varmaan piiloutuivat.
Lummekasvit olivat täälläkin aloittelemassa kesää. Ruttulehtisten kimppujen keskeltä nousee ajan mittaan sileitä, kauniin pyöreitä lehtiä, jotka yltävät pitkän ja ohuen varren kanssa pintaan saakka. Juuri kasveja ajatellen loppukesä (alkaen heinäkuusta) on ehkä mukavinta snorklausaikaa, sillä täydessä lehdessä olevat vesikasvit luovat akvaariomaisen tunnelman ja piirtävät todella kiehtovia maisemia.
Hakopuita oli täälläkin. Ja valitettavasti myös roskia. Paikka on aivan tien vieressä ja houkuttaa siten varmaan monenlaista kävijää – myös niitä, joilla ei ole käytöstapoja.
Saari avaruudessa 