Kesältä 2019 on jäänyt muistiin vielä muutama kohde, joilta on kameraan tallentunut pari kuvaa, mutta jotka vaativat vielä tarkempaa tutkiskelua tässä vaiheessa. Tässä kootusti muutama muisto.
Iso-Valkee, Somero
En itse asiassa ihan muista, mistä alun perin sain vinkkiä tästä järvestä. Olisikohan se ollut jostain sukeltajien foorumilta? Järvi oli joka tapauksessa minun, mieheni ja parhaan ystäväni retkikohde viime kesänä, eikä se todellakaan ollut pettymys. Vesi oli todella kirkasta, rannat rauhaisia ja kesäpäivä kaunis. Tie tosin oli pieni ja todella pomppuinen, kun lähestyimme paikkaa Kiikalan takametsien kautta.
Tässä muutama kuva jotka otin Olympuksella.



Iso-Valkeella uiskenteli myös pieni ja hyvin vihreä hauki kaverinani. Olympus ei sitä kuitenkaan löytänyt sitä vertaa että tarkennus olisi onnistunut ajoissa, joten kuva hänestä jäi tällä kertaa uupumaan.
Pyhäjärvi, Kittilä
Kittilän Pyhäjärven kirkkauden muistan todenneeni omin pikku silmin jo joitakin vuosia sitten. Paikka oli jäänyt mieleeni kävelyretkellä ja olikin hyvin luontevaa palata sinne nyt, kun käytössäni oli vedenalaiskamera, ja palo päästä pinnan alle oli kasvanut kovaksi. Kesällä 2019 snorklasin Pyhäjärvessä pariinkin otteeseen, mutta ensi kerralla pitää kyllä keksiä jokin toinen kohta josta mennä veteen – parkkipaikan lähellä pohja on tosi tylsän näköinen. Kuvat on otettu Olympuksella pilvisellä säällä.


Vastarannalta voisi löytyä kiinnostavampaa maisemaa, ehkäpä käyn siellä seuraavaksi. Sinne pitää mennä köysiveneellä, mutta kävelymatka ei kasva kovin pitkäksi. Kävin vastarannalla viime syksynä ja muistan hakopuusta kasvaneen puuntaimen. Näillä sijoilla voisi pinnan alla olla enemmän nähtävää. Haluan myös täysin aurinkoisen päivän.

Ounasjoki
Ounasjoessa on tullut snorklattua jo monen monta kertaa, joskin aina samassa rannassa. Joen vesi on paljon järviä tummempaa, ja virran vuoksi tietenkin usein myös hiukan höttöistä. Kuvaaminen onnistuu kuitenkin tyyninä, kirkkaan aurinkoisina päivinä. Nämä kuvat on otettu Fujifilmillä.


Virtauksen vuoksi kuvausrauhaa ei joessa kamalasti ole, kun pitää keskittyä paikoillaan pysymiseen. Kuitenkin maisemat ovat kauniit ja tunnelma parhaimmillaan rentouttava. Aurinkoisimpina päivinä hiekkarannalla on upean kaunis vedenalainen näköala, kun kasvit ovat jo vehreitä ja mutut uivat niiden lomassa. Ehkä kohtaan täällä joskus isompiakin kaloja kuin mutuja? Rannalta käsin olen nähnyt haukivauvoja.