Ai että, ei taida missään silmä levätä niin kuin luonnon kauneudessa. Ja kalat ne tottavie ovat kauniita, ainakin monet niistä. Tänään lounastauolla laiturin päästä jokeen pudottautuessani en ehtinyt montaakaan potkaisua tehdä, kun jo oli kesän ensimmäinen hauki nenän edessä.
Ja hän oli SÖPÖ. Niin kaunis ja sievä, että!
Juuri ja juuri vaaksan mittaa suurempi kala otti aurinkoa matalassa rannassa. Hän oli todella hehkeä. Naamasta näki, että häntä hiukan kyllä jännitti. Hän oli ihan paikoillaan ja luotti siihen, etten näe häntä korsien takaa, kun hän pysyy ihan liikkumatta.
Mutta minäpä näin. Otin kuvia zuumilla enkä yrittänytkään mennä lähemmäs, yritin vain pysyä paikoillani laiskassa virrassa ilman nopeita liikkeitä, etten säikäytä häntä. Pidätin henkeäkin kun niin kovin pelkäsin että säikäytän hänet tiehensä. Ja hyvin taisin onnistuakin varomaan, siinä olimme pitkän aikaa paikoillamme ja ihmettelimme toisiamme.
En kestä mikä sydäntenmurskaaja.
Rannassamme liikkuu alati parvi mutuja, joiden kanssa kuvaamista on hauska harjoitella. Kalat pelästyvät nopeita liikkeitä, mutta kun etenee aivan hitaasti, päästävät ne hyvin lähelle ja saattavat jopa ympäröidä. Aiemmista kokemuksista oppineena tiedän että pikkukalaparvi voi olla kameralle hyvin hämmentävä kohde tarkennettavaksi ja saattaa käydä niin, että automaattitarkennus on lopulta aivan missä tahansa muualla mutta ei kaloissa. Nyt sekin ongelma tuntuu hiljalleen selättyvän.
Saari avaruudessa 