Kuvasaldoa Hossasta

Kävimme viikonloppuna Hossassa Suomussalmella parin vuorokauden reissulla. Muistin aiemmasta käynnistäni että Hossassa on kirkkaita ja kauniita vesiä. Kansallispuiston sääntöjen mukaan kaikissa sen järvissä ja lammissa uiminen on myös sallittua. 

Hossa lunasti ja ylittikin kaikki odotukset. Vedet eivät olleet pelkästään kirkkaita, vaan myös kalaisia. Lisäksi meille osui upea, aurinkoinen sää koko viikonlopulle. Kävin kaksi kertaa Öllörissä ja Huosilammessa sekä kerran Kirkasvetisessä. Tapasin valtavasti ahvenia sekä kaksi haukea. 

Kirjoitan jokaisesta näistä reissusta vielä omat juttunsa. Nyt alkuun kuitenkin päällimmäisiä tunnelmia muutamien lempikuvieni kera.

Huosilammen valtavassa ahvenparvessa liikkui järkälemäinen kala, oikea Ahvenkuningas. Tapasin hänet molemmilla käyntikerroilla, ja kirjoitan hänestä vielä kokonaan oman juttunsa.

Sydän jätti lyönnin välistä kun huomasin löytäneeni etsimäni, ja että se tuijotti minua suoraan kohti. Hauki Öllörissä, kuvassa melko keskellä.

Yllä olevaa haukea sain rauhassa seurailla jonkin matkaa. Vasta koneen äärellä kuivalla maalla huomasin, että kuvassa hänen takanaan oli lajitoveri.

Alla näkyvään porukkaan putosin Huosilammessa. Kalat pitivät ensimmäisellä kerralla hiukan etäisyyttä, mutta seuraavana päivänä tulivat jo linssiin kiinni ja nyppivät ihoakin.

Hossaan ajaa meiltä kotoa kuutisen tuntia. Toivon, että tällaisisa Hossa-käynneistä saisi tehtyä jokakesäisen perinteen. Seuraavaksi kirjoittelen juttua Huosilammesta ja sen ahvenista sekä Ahvenkuninkaasta, Öllöristä ja sen hauista sekä pienen jutun myös Kirkasvetisestä.