Ensikosketukseni Kiteen Valkiajärveen tapahtui lokakuussa 2020 niin, että seuraavana päivänä satoi lunta. Oli siis melko kylmä. Tänä vuonna keskikesän Kitee-reissullamme oli lämmin ja aurinkoinen sää, joten Valkiajärveä oli ”hieman” mukavampi tutkia!
Itse asiassa paikka oli melkoinen paratiisi.
Sukeltajien laiturilla oli väkeä, joten seurailin metsäpolkua hieman syrjemmäs ja menin veteen vähän kivikkoisemmasta, joskin matalasta rannasta. Paksu koivu oli pötkähtänyt veteen ja sen rungon päältä oli hyvä laskeutua kivipohjalle. Osa kivistä oli liukkaita ja kielen sai pitää keskellä suuta kunnes oli sen verran kauempana, että veden varaan pystyi pudottautumaan.
Järvi oli kirkas ja kaunis. Oli mukava uida aution, metsäisen rannan tuntumassa. Pohjalla oli paljon kiviä ja hakopuita, kunnes se pienen matkan päässä pudottautui syvyyksiin ja lakkasi näkymästä.
Hermoilin mielessäni että sukeltaja ilmestyy jostain ja säikäyttää minut, mutta niin ei lopulta käynyt. Ainoa seuralaiseni järvessä oli pieni parvi pikkuruisia ahvenia.
Hakopuita tosiaan oli valtavasti, osa oli ollut vedessä jo pitkään ja osa oli tainnut rojahtaa veteen suht hiljattain. Koivuissa ainakin näytti olevan tuohi vielä tallella. Korkealle, melkein pintaan kurkottavien oksien lomassa oli hauska kellua. Näkyvyys kantoi pitkälle ja aurinko lämmitti, kaikki olosuhteet olivat todella kohdillaan.
Pohjassa ei juurikaan kasvanut kasveja, lähinnä noita tuollaisia joita alla olevassa kuvassa kasvaa… Mikähän se tuon nimi on, tuota näkee monessa paikkaa? Kaunis kasvi, usein melkeinpä viininpunainen.
En törmännyt haukeen sen enempää kuin sukeltajiinkaan. Isommat kalat ovat ehkä syvemmällä järvessä? Toisaalta Öllörissä, joka mielestäni on monin tavoin samantapainen järvi, on yleensä aina isojakin kaloja tavattavissa myös rantaviivan tuntumassa, joten ehkä tällä kertaa kalat eivät nyt vain sattuneet olemaan tavattavissa Valkiajärven tuossa rannassa.
Mutta mitäpä tuosta. Kirkkaassa, kauniissa järvessä, lämpimän ja kirkkaan kesäauringon hellimänä oli ihana kellua ja tutkiskella maisemia kaikessa rauhassa. Tänne haluan palata vielä monesti, muistoissani olen jo palannutkin.
Kitee-reissulla löytyi tällä kertaa myös Valkialampi-niminen pieni järvi, jossa oli uimalaiturikin ja näkyi ahvenia. Vesi ei ollut yhtä kirkasta kuin Valkiajärvessä, mutta kirkasta kuitenkin, ja siellä näytti olevan paljon kasveja. Siellä en tällä kertaa tullut veteen menneeksi, mutta ensi reissulla menen ihan varmasti.
Saari avaruudessa 