Sonnanen, Heinola

Ensilumi on jo satanut Lappiin ainakin suurille tuntureille, mutta muutama vedenalaismuisto menneeltä kesältä on yhä kirjoittamatta. Yksi menneen kesän hienoimmista uusista kohteista oli Heinolan Sonnanen, jonka sain ujutettua matkamme varrelle kesälomareissulla. En tiennyt oikein yhtään mitä odottaa, sillä Heinolan seutu on minulle kaikkea muuta kuin tuttua aluetta. Sonnanen on järvi Paistjärven retkeilyalueella, ja paikka näytti todella yllättävän kauniilta. En osannut odottaa niin pieniä teitä, komeita metsiä ja suurta rauhaa, jonka sieltä löysimme.

Osuimme järvelle todella rankan sateen jälkeen, ja metsä oli aivan kertakaikkisen litimärkä. Seurailimme pientä hiekkatietä ja jätimme auton paikkaan, jossa tieltä erkani kärrytie kohti rantaa. Mies jäi autoon odottelemaan siksi aikaa kun minä kävin järvessä.

Olin lumoissani rannan kauneudesta. Aurinko toi esiin märän metsän vesipisarat, värit ja tuoksut todella voimakkaina. Rantatörmällä kasvoi juolukkaa, leppää ja monia muita kasveja, hiekkaranta tarjosi helpon paikan mennä veteen. Pohja oli hieman mutainen, mutta ei onneksi niin ettei siitä olisi ilennyt mennä.

Vesi oli kirkasta, melkein turkoosia, ja siellä kasvoi rentukoita. Rentukat olivat mukava yllätys, ne tekivät muutoin melko tyhjästä maisemasta kauniin. Muutama irtonainen oksankarahka lepäsi pohjassa siellä täällä, mutta rentukat kasvoivat kauniina ryppäinä ja niiden lomassa oli hauska liikkua.

Sonnasen pinnan alla on vedenalainen harjanne, joka erottuu hyvin esimerkiksi sateliittikuvasta. Seurailin harjua pienen matkaa, mutta pohja oli melko tyhjää kiveä ja tomua, joten palasin ennemmin rentukoiden pariin maisemaa katselemaan.

Pian huomasin hauen piilottelemassa oksan alla.

Hauki oli melko pieni ja hyvin suloinen. Hän jäi ainoaksi kohtaamakseni kalaksi tällä retkellä. Hetken aikaa uimme samaa matkaa harjun tuntumassa.

Sonnaseen tekee ehdottomasti mieli palata uudelleen, järvi on melko suuri ja paikkoja mennä veteen näytti olevan monia. Ehdottomasti aion sisällyttää tämän paikan tuleviinkin kesälomareissuihin.