Hossan Öllöriin laskeutuessani se oli rakkautta ja lumoutumista ensi silmäyksellä. Veretseisauttavan vaikuttava kohtaaminen kasvokkain hauen kanssa oli hetki, joka muutti minussa pysyvästi jotakin.
Öllöri oli pääkohteeni Hossassa, sillä se oli Luontoon.fi:ssä mainittu laitesukeltajien kohteeksi. Öllöri on yksi hienoimmista paikoista joissa toistaiseksi olen snorklannut – turkoosinsininen, kristallinkirkas vesi, runsaat kalaparvet ja hakopuut keskikesän kirkkaassa auringossa eivät varmaan unohdu koskaan. Ne, etenkin kalat, ovat myös syy sille, miksi Öllöri ja koko Hossa ovat takuulla listallani ensimmäisenä kun minulta kysytään, missä mieluiten snorklaan. Haluan palata sinne vielä lukemattomia kertoja.
Öllöri sijaitsee aivan luontokeskuksen vieressä, ja sen päädystä kulkee myös autotie, joka vie mm. kohti Värikalliota ja Muikkupuroa. Tieltä nähtävissä on rannalla oleva parkkipaikka, jossa on myös laituri.
Kävin Öllörissä kaksi kertaa: ensimmäisen kerran menin veteen laiturin vierestä, toisella kertaa luontokeskuksen vierestä. Luontokeskuksen vieressä ei ollut laituria, mutta rannasta oli suhteellisen mukava mennä veteen, koska pohja oli kiinteä, suht selkeä ja hiekkainen.
Tässä aluksi kuvia jälkimmäiseltä snorklauskerralta.
Vedessä oli paljon pieniä ahvenia, parvi tuntui jatkuvan koko rannan mitalta. Vauva-ahvenet olivat arkoja eivätkä tulleet tai päästäneet lähelle.
Potkiskeltuani jonkin matkaa rantaviivaa myöten, huomasin, että olin löytänyt etsimäni – hauki oli suoraan edessäni. Alla kuvassa hauki on kutakuinkin keskellä, nokka kohti kameraa.
Lähestyin kalaa niin hitaasti ja varovasti kuin osasin. Hän ei vaikuttanut varsinaisesti ilahtuneelta saamastaan huomiosta, mutta ei vauhdilla pötkinyt pakoonkaan. Ruoppajärven hauki, joka oli ainoa aiempi kunnollinen haukikohtaamiseni silmien tasolta, oli ollut pienempi, toki oikein sievä ja takuulla ikimuistettava hänkin. Tämä hetki Öllörin hauen kanssa sai minut pidättelemään hengitystä ja äimistelemään järjetöntä onneani, hetki oli niin vaikuttava ja tunsin sanoinkuvaamatonta kiitollisuutta. Noiden minuuttien ajan elin sataprosenttisesti joka solullani.
Muutaman metrin päähän tultuani hauki käänsi nokkansa kohti kaislikkoa ja lähti lipumaan sinne. Seurailin sitä rauhassa hetken matkaa.
Ehdin ottaa monta kuvaa ja nauttia komean kalan uskomattoman kauniista värityksestä ja kuvioinnista. Auringossa ja turkoosissa vedessä kellanvihreä hauki välkehti kuin jalokivi. Tämä kohtaaminen alkoi vahvistaa minussa jo aiemmin kytemään syttynyttä ajatusta, että minä en enää halua syödä eläimiä.
Seurailin kalaa pienen matkaa kaislikkoon ja myöhemmin valokuvasta vasta äkkäsin, että hänellä oli kaverikin siellä (alla kuvassa). Sen lähemmäs en tohtinut mennä, vaan käännyin ympäri ja lähdin takaisin kohti lähtöpistettä.
Rantakaislikossa valokuviin tuli taas ihan erilainen tunnelma, valo- ja värimaailma kuin hieman syvemmässä vedessä, missä ensimmäiset haukikuvat otin. Öllörin vesi oli todella kirkasta, huomattavasti kirkkaampaa kuin toisen kohteeni Huosilammen vesi. Öllöri taitaa olla kirkasvetisin järvi, missä itse olen tähän mennessä käynyt. Itse asiassa vain Jäämeren vesi on tainnut olla yhtä kirkasta.
Hauen kanssa riemuvoitto oli, että olin lopultakin oppinut löytämään kamerasta parhaat asetukset vedenalaiskuvaukseen niin, että tarkennus osuu parhaalla todennäköisyydellä kohdilleen. Veden alla kun sitä ei voi säätää. Nyt kamera älysi tarkentaa haukeen jopa kalan lymytessä ruovikon keskellä.
Alla vielä kuvia ensimmäiseltä Öllöri-kierrokseltani, jolle lähdin laiturilta auringon jo painuttua metsän taakse. Valo ei tahtonut enää hurjan hyvin riittää, mutta paikalla olleisiin ahveniin osui ihan kauniisti valoa vielä. Nämä ahvenet olivat hieman isompia, mutta silti arkoja – aivan toista maata kuin viereisen Huosilammen ahvenet.
Saari avaruudessa 