Snorklaushetki Pykeijassa

Ennen kuin tämän vuoden snorklauskausi pääsee alkamaan päätin vielä muistella tänne toissasyksyistä snorklausretkeäni Norjan Pykeijassa. Pykeija on pieni kylä Varanginvuonon rannalla Jäämeren äärellä. Kylän maisemaa hallitsee suuri valkoinen hiekkaranta ja vaikka elettiin jo syyskuuta, niin halusin käydä katsomassa miltä Jäämeren pinnan alla näyttää. 

Tein rantavedessä kaksi ehkä noin kymmenen minuutin kierrosta. Ensimmäisen kierroksen aikana oli pilvistä, mutta kun pääsin sieltä ylös, alkoi aurinko heti paistaa. Pakkohan se oli sitten vielä takaisin mennä. Suola maistui suussa, mutta elämys oli kaikin tavoin hieno. Pilvinen keli ei ollut aivan ideaali, mutta ainakin oli tyyntä, joten vedessä oli leppoisaa ja kirkasta.

En nähnyt yhtään kalaa mutta jälkikäteen huomasin, että yhteen valokuvaan oli joku pikkuinen eväkäs tallentunut. Pääasiassa kiinnitin huomiotani kauniisiin leviin, jotka hulmusivat matalassa rantavedessä ihanasti.

Valitettavasti vedessä oli jonkin verran myös roskia.

Meri on kovin erilainen ympäristö kuin suomalainen joki tai järvi. Pykeijan rannalla on sauna, ja ilmeisen perinteikästä on käydä tällä rannalla myös uimassa. Siksi en itsekään epäröinyt veteen menoa esimerkiksi virtausten pelossa. Miltä tahansa rannalta ei veteen kannata mennä ainakaan ilman paikallista kaveria.

Oli mielenkiintoista tutkiskella merimaisemaa. Kylmyys unohtui hyvin.