Someron Iso-Valkeella kävin ensimmäisen kerran jo joitakin kesiä sitten, mutta vasta nyt pääsin tekemään sinne ensimmäisen kunnollisen, rauhallisen, hyvän sään snorklausreissun. Ensimmäinen piipahdus järvelle aikoinaan oli aika nopea, ja vedenalaiskuvaus oli silloin minulle niin uutta, ettei kuvista tullut oikein mitään. Tänä kesänä aiemmin kävin järvellä jo kerran mutta silloin oli liian kylmää ja tuulista, että retki olisi ollut kovin onnistunut. Nyt kuitenkin kaikki loksahti kohdilleen ja pääsin laskeutumaan Iso-Valkeen veteen upealla, lämpimällä ja tuulettomalla kesäsäällä.
Olimme kaverin kanssa kiertäneet järveä ympäri sen rantapolkua pitkin, ja erään poukaman liepeiltä löysimme hyvän veteenmenopaikan. Pohjassa näkyi sopivankokoista kiveä, joten siitä oli mukava mennä veteen, ja lähistöllä kasvoi lummekasveja ja näkyi jonkin verran liekopuita. Myös aurinko paistoi juuri sillä hetkellä, joten käytimme valoisuuden hyväksemme.
Kesä on lämmittänyt vedet mukavasti, eikä veden varaan kellahtaminen saanut ainakaan kylmän vuoksi haukkomaan happea. Maisema pinnan alla oli kuitenkin niin hieno, että tiesin heti, että tästä tulisi mukava reissu. Laskeuduin keskelle jättimäistä pikkukalaparvea.
Lähdin kulkemaan rannan suuntaisesti kohti poukamaa, joka oli täynnä lumpeita ja ulpukoita. Ei mennyt kauaa ennen kuin ensimmäiset ahvenet tulivat minua tarkistamaan, mutta ne eivät päästäneet kovin lähelle ja olivat muutenkin vikkeliä liikkeissään.
Minulla oli mukana Fujifilm Xt30 Dicapacissa ja siinä automaattiasetukset päällä. Dicapacin kanssa asetuksia ei saa säädettyä kesken retken, ja koska taivaalla lipui suuria pilviä, luotin siihen, että automaattiasetus osaisi hakea kullekin hetkelle oikeat setupit. Pienikin pilvi auringon edessä vaikuttaa radikaalisti valon määrään vedessä.
Lumpeet ja ulpukat pitivät poukaman pohjukkaa niin tiiviisti hallussaan, etten kovin syvälle niiden keskelle tullut mennyksi, vaan viistin ennemminkin alueen reunaa. Näin sukeltajakovakuoriaisen askaroivan jotakin pohjassa.
Vastarannalle päästyä aurinko meni pilveen ja tunnelma muuttui liekopuiden yllä tutun kuumottavaksi. Täällä näin myös ison ahvenen, mutta se viipotti hurjaa vauhtia minusta pois päin.
Pohjassa erottui yhtäkkiä jokin valtava paise – tummanharmaa korkea ja jyrkkäpiirteinen kumpu, joka ylsi niin korkealle, että harkitsin tosissani mahdunko lipumaan sen yläpuolelta vai pitäisikö se kiertää. Kumpu näkyi olevan pehmeän orgaanisen aineen peitossa, mutta en kerta kaikkiaan keksi mikä se oli. Sen synkkä ja mysteerinen olemus, joka oli hypännyt syvyyksien keskeltä silmille vähän turhan yllätyksellisesti, teki olon hiukan epämukavaksi. Palasin takaisin päin kuvaamaan lisää ahvenia.
Rannalle päästyä aurinko tuli jälleen esiin pilven takaa. Istuin hetken aikaa rantavedessä ja koitin kuvata minua ihmettelemään tulleita pieniä ahvenia, mutta kameran suuntaus, tarkennus ja valotuskin olivat aivan päin mäntyä. Hetki oli kuitenkin mukava, vesi kristallinkirkasta ja lämmintä, auringonpaiste ihana ja kalat suloisia. Pienen matkan päässä rantavedestä kuului pari pientä molskahdusta ja mietin, pitäisikö käydä vielä katsomassa että ketkä siellä puljaavat. En sitten kuitenkaan tullut menneeksi.
Kuvat alla: Karoliina Säkö
Kun olimme pukeneet päällemme, näin vaaleaa hiekkapohjaa vasten kuinka hauki lipui rauhallisesti ohi juuri siitä kohdasta, missä hetkeä aiemmin istuskelin. Sen tumma varjo erottui aavemaisena pohjaa vasten, pituutta sillä oli kyynärän verran. No, toivottavasti ensi kerralla sitten kohtaamme.
Saari avaruudessa 