Viime kesänä pääsin ensimmäistä kertaa aivan kunnolla snorklaamisen ja vedenalaiskuvauksen makuun. Sukelluskotelon ansiosta sain normikamerani veden alle, minkä lisäksi etenkin pari Hossassa vietettyä päivää antoivat loistavia mahdollisuuksia kalojen tapaamiseen ja kuvaamiseen hyvällä ajalla. Hossassa kun vedet ovat kirkkaita ja kalat uteliaita, minkä lisäksi kaloja on PALJON.
Mutta muualtakin kertyi hyviä muistoja kuin Hossasta. Tässä muutamia suosikkimuistojani vähän sieltä sun täältä.
Hossassa kävin kaksi kertaa samassa järvessä, ja molemmilla kerroilla sain uida aivan valtavan ahvenparven kanssa. Kaloja oli arviolta parisataa, ja yksi niistä oli oikea jättiläinen (yllä). Ahvenet saartoivat minut ja nyppivät minua samaan aikaan kun minä ihailin näkymää ja otin kuvia. Ne hetket olivat epätodellisen hienoja. Erityisen ihanalta tuntui pieni vuorovaikutus kalojen kanssa – kun pölläytin kädellä pohjasta ilmoille pienen tomupilven, koko parvi saapui katsomaan ja tutkimaan, olisiko siinä jotain evästä.Mutta pienienkin kalojen kohtaaminen voi olla aivan vaikuttavaa. Yllä olevassa kuvassa on Ounasjoen mutuja. Maisema on kuin akvaariossa! Oli ihana kelliä Ounaksen lämpimässä ja rauhaisassa rantavedessä ja katsella kalojen eloa, kasvien hulmuntaa ja auringon liikkeitä aivan kuin aika olisi pysähtynyt.Joskus tilanteen vaikuttavuuden tekee se, että kaloja on vain yksi. Yllä oleva siika ui Enontekiön Raasikaltioilla. Tuli tunne, että olen koko järvessä kahdestaan tuon siian kanssa. Ja se oli aika hieno tunne. Järven vesi oli kirkasta, mutta järvi oli jo rannoiltaan aika syvä, joten pohjalle saakka ylsi vain hämyisä valo. Siika ui rauhakseen pohjaa pitkin hopeinen kylki välillä auringonsäteessä välkähtäen. Se toi mieleeni jonkin laiduntavan eläimen – järven pohjaa peitti niityn kaltainen kasvisto.Samalla tavoin kuin aiemmin siian, myös tämän ahvenen kanssa tunsin olevani yksin koko järvessä. Kala oli pitkään seuranani ja kruunasi reissuni, sillä olin ajanut Sodankylään saakka snorklaamaan, kun oli kaunis ja lämmin kesäpäivä. Kyseisessä lammessa on todella kuumottava tunnelma, sillä se on erittäin äkkisyvä, ja minä pelkään avaraa vettä. Ahvenen seura kevensi tunnelmaa enkä ehtinyt niin paljon mielikuvitella, mikä syvyyksien hirviö järven synkistä uumenista minua vaanii. Olin muuten yllä olevaan kuvaan niin tyytyväinen, etten olisi ikinä uskonut saavani yhtään parempaa kuvaa. No, Hossa muutti sitten myöhemmin asioita.Tämä yllä oleva kuva on yksi suosikkikuvistani aivan kaikista kuvista, joita olen elämässäni ottanut. Kuva on Hossan Öllöristä, enkä voisi olla siihen yhtään tyytyväisempi. Olin lopultakin oppinut puljaamaan tarkennuksen ja muiden kameran säätöjen kanssa – kas kun veden alla niihin ei saa koskettua, joten asetukset on osattava laittaa kohdilleen jo ennen veteen menoa. Aurinko paistoi ja Öllöri oli kristallinkirkas sekä täynnä kaloja, minkä lisäksi olin Hossassa mieheni sekä vanhempieni kanssa. Kaikki oli melko lailla täydellistä.Olen saanut hauesta lähempääkin kuvia, mutta tämä yllä oleva lukeutuu suosikkeihini paristakin eri syystä. Ensinnäkin muistan yhä sen tunteen, kun huomasin tuon hauen. Olin kolunnut järven rantaviivaa jo jonkin matkaa nimenomaan haukea etsien, ja kun lopulta bongasin kalan ja huomasin sen katsovan minua, se tuntui vatsanpohjassa saakka. Toinen syy on se, miten hauen elinympäristö pikkukaloineen kuvassa näkyy. Hauki on kuvassa hyvin kotonaan.Hauen kohtaaminen on aina snorklausretken kruunu, jos niin hyvä tuuri käy, että hauen löytää. Vaikka ahven on lempikalani, tuntuu hauen näkeminen aina vatsanpohjassa aivan eri lailla. Ja silloinkin kun haukea ei näe, kytee takaraivossa pelko, että erottuuko kohta jostain liian läheltä lapion kokoinen hauen naama… Eli tavallaan hauki on aina läsnä vähintään ajatuksen tasolla. Myös tässä kuvassa tykkään siitä, kuinka hauki on elementissään rantakasvuston keskellä. Kovin lähelle en tahtonut mennä häntä häiritsemään. Samasta hetkestä on toinenkin kuva, josta huomasin vasta jälkikäteen tietokoneelta, että hauen takana kauempana oli toinenkin hauki.Tämä viimeinen kuva on kotoa Salosta, Teijolta. Minua ympäröi auton kokoinen, tiheä parvi hopeisia pikkukaloja, joita en tunnistanut. Lähempänä pohjaa ahvenet jahtasivat niitä. Oli lämmin ja aurinkoinen päivä ja olimme uimassa mieheni ja siskoni sekä hänen perheensä kanssa. Ihana muisto!
Ensi kesälle on jo uusia snorklaussuunnitelmia olemassa, tietenkin. En kuitenkaan kirjoittele snorklaustarinoita tänne, vaan niille on oma sivunsa täällä.
Saari avaruudessa 