Kesäarkea

Kuumuus on jatkunut jo pitkään, ja vaikka työpäivät ovat täynnä tekemistä, heti työajan loputtua tuntuu kuin olisin lomalla. Sää on kaunis päivästä toiseen ja rakastan lämpöä. Eilistä lukuun ottamatta joka päivä on tuullut ainakin sen verran, että sääsket ovat suht hyvin pysyneet pois iholta (kunhan ei ole mennyt metsään tai suolle). Olen parina yönä yrittänyt … More Kesäarkea

Ounasjoen mutuja

Lapin jokien rantavesistä tapaa usein pieniä parvikaloja, joiden minulle on kerrottu olevan mutuja. Minulle ne tuovat akvaarioajoiltani mieleen leväbarbit mustine kylkiviivoineen. Kävin tänään kuvaamassa mutuja Ounaksen rannassa, ja heitä oli toden totta paikalla jälleen varsin monta. Osa oli aivan pieniä, osa paljon suurempia – suurimmatkin kuitenkin vain suurin piirtein pikkusormeni kokoisia. Ounaksen rantavesissä on ihan … More Ounasjoen mutuja

Hopialammen ahven, Sodankylä

Jälleen upea, lähes helteinen kesäpäivä. Pääsin tänään palaamaan Hopialampeen, joka oli ensimmäisen oikean snorklausretken kohteenani aikoinaan. Paikka oli kaunis kuten aina, ja aivan kuten ensimmäiselläkin kerralla, tälläkin kertaa sain yhden ahvenen kaveriksi. Soisen rannan vuoksi kiersin polkua pitkin vastarannalle, sieltä löytyi helpompi paikka laskeutua veteen ja päästä sieltä pois. Rannalla hilla oli täydessä kukassa, ja … More Hopialammen ahven, Sodankylä

Kaivoslampi, Kittilä

Sain viime vuonna hieman kautta rantain tietää eräästä kittiläläisestä metsälammesta, jonka vesi on erityisen kirkasta. Kävimme tänään mieheni kanssa juhannusretkellä tuolla kaukana kaukana pikkuteiden takana, ja paikka oli paljon kauniimpi kuin mitä osasin edes aavistaa. Sen nimi jäi arviotukseksi, ainakaan tunnistettavaa kaivosta ei vaikuttanut olevan mailla halmeilla, ja alue vaikutti omiin silmiini hyvinkin luonnontilaiselta. Rannalla … More Kaivoslampi, Kittilä

Raasikaltiot, Enontekiö

Pallasjärven testiretkellä olin todennut vesien lämmenneen jo tarpeeksi, että kauden voi kunnolla aloittaa. Eilen koittikin kesän 2020 ensimmäinen kunnon snorklausreissu! Pyysin töiden jälkeen miestä kaveriksi, että lähdetään ajelulle, ja niinpä olimme kohta jo matkalla. Sää oli upea, pilvettömän aurinkoinen ja tyyni. Olin löytänyt Raasikaltiot kartalta ja ne kiinnostivat paristakin syystä. Ensinnäkin alue oli hiekkamaastoa, mikä … More Raasikaltiot, Enontekiö

Pikakurkistuksia: Iso-Valkee, Pyhäjärvi ja Ounasjoki

Kesältä 2019 on jäänyt muistiin vielä muutama kohde, joilta on kameraan tallentunut pari kuvaa, mutta jotka vaativat vielä tarkempaa tutkiskelua tässä vaiheessa. Tässä kootusti muutama muisto. Iso-Valkee, Somero En itse asiassa ihan muista, mistä alun perin sain vinkkiä tästä järvestä. Olisikohan se ollut jostain sukeltajien foorumilta? Järvi oli joka tapauksessa minun, mieheni ja parhaan ystäväni … More Pikakurkistuksia: Iso-Valkee, Pyhäjärvi ja Ounasjoki

Punainenhiekka/Pallasjärvi, Kittilä

Eilen oli lähes hellepäivä ja koska kelit ovat olleet muutenkin kauniita, päätin, että on aika testailla hieman järvien lämpötiloja. Joko vesi on sopivaa että voi aloittaa snorklauskauden? Teimme ystäväni Lauran kanssa luontopolkuretken, jonka päätimme Pallasjärven Punaisellehiekalle. Siellä oli muitakin autokuntia, ja rantaviivalta jokainen seurue oli varannut oman paikkansa. Meillekin riitti kuitenkin omaa tilaa muiden välistä. … More Punainenhiekka/Pallasjärvi, Kittilä

Ruoppajärvi, Kittilä

Kittilän Ruoppajärveen kurkkasin sateisena päivänä elokuussa 2019. Laskeutuminen veteen oli kesän ällöttävin, koska pohjaa ei ollut, vaan upposin vyötäröä myöten kasvihöttöön. Hötön laskeuduttua pääsin kuitenkin liikkeelle varsin kauniiseen maisemaan. Järvi oli aika matala ainakin sillä reunalla, jossa liikuin, mutta toisaalta en tiedä millä korkeudella pohja oikeasti oli, koska pohja oli niin pehmeä irronneista kasvinosista. Eläviäkin … More Ruoppajärvi, Kittilä

Kurkistus Itämereen Kökarissa (2019)

Yksi kesän 2019 ja koko tähänastisen snorklausharrastukseni parhaista reissuista oli matka Itämeren pinnan alle Kökarin pääsaarella Ahvenanmaalla, jossa olin siskoni luona kylässä. Sisko tunsi paikat ja johdatti retkiseurueemme muuan laguunille komeiden kallioiden keskelle. Oli kuuma kesäpäivä ja asetelmat olivat lähes täydelliset – ainoastaan limaisen leväiset kalliot, joita pitkin veteen oli laskeuduttava, ällöttivät hieman minua, joka … More Kurkistus Itämereen Kökarissa (2019)

Valkeinen, Kuopio

Yksi koko tähänastisen snorklausharrastukseni paras kohdevinkki tuli aikoinaan siskon mieheltä. Olimme mieheni kanssa siskoni luona Vehmersalmella muutaman päivän kotieläimiä hoitamassa isäntäväen ollessa poissa, ja sain vinkin että noin tunnin ajomatkan päässä olisi käymisen arvoinen järvi. Pitkän viikonlopun aikana tulin vierailleeksi tällä järvellä ensin kerran, ja koska paikka oli niin mielettömän hieno, menin sinne vielä uudelleen … More Valkeinen, Kuopio