Ajatuksia kotikylältä

Isä ja äiti kävivät toissasunnuntaina kylässä. Se oli jotain, josta olimme puhuneet jo hieman aiemmin, mutta jonka löimme lukkoon vasta samana aamuna. Se sai minut huomaamaan, kuinka paljon arvostan sitä, että olemme nyt täällä heidän lähellään. Voimme sopia tapaamisen tuosta vain, oli se sitten kyläily jompaan kumpaan suuntaan, kahvitreffit Salon torilla tai vaikka luontoretki taas … More Ajatuksia kotikylältä

Valokuvia menneiltä viikoilta

Nautin siitä tunteesta, että kesä on kestänyt jo ikuisuuden. Juuri näitä olen kaivannut, ikuiselta tuntuvia kesiä. Nytkin eletään lämmintä viikkoa, ja vaikka syksy lähiviikkoina hiipii tuuleen ja metsiin, ei se tarkoita talven tuloa vielä aikoihin. Mies kävi illalla pimeän aikaan ulkona ja ihmetteli sisälle palatessaan, miten erikoiselta tuntuu, kun ulkona on pimeä, mutta silti lämmin. … More Valokuvia menneiltä viikoilta

Lähtö Lapista

Viimeinen viikko on mennyt suunnitelmien mukaan – ja, kuten odotettua, on ollut samalla myös melko väsyttävä. Saavuin Kittilään viikko sitten lauantaina aamulla, kello oli herättänyt yöllä kahdelta, ja kolmen aikaan olimme lähteneet vanhempieni kanssa Perttelistä kohti Helsinki–Vantaata. Aamu valkeni hiljalleen matkan aikana purppuran keskikesän aamuyön sävyihin, pelloilla oli hennosti usvaa ja kuu näkyi hienona taivaalla. … More Lähtö Lapista

Hitaita heinäkuisia päiviä

Heinäkuun alkupuolisko on madellut. Työpäivät ovat seuranneet toisiaan ja vapaa-aika kulunut lähinnä vetelehtimiseen, joka alkaa jopa minulle kohta jo riittää. Paljon olen vain maannut sängyllä ja kuunnellut äänikirjoja, hömppätarinoita, joilla on kaikessa ennalta-arvattavuudessaan ja keveydessään ollut ihanan rentouttava vaikutus. Talokaupat stressaavat, ja äänikirjojen maailma on tarjonnut mukavia pakomatkoja niistä ajatuksista – niin päivisin, iltaisin kuin … More Hitaita heinäkuisia päiviä

Kesäloma & uusi arki

Kesäloma on nyt takana päin ja uusi etätyöarki uudessa, väliaikaisessa kodissa on alkanut. Viikon ajan on jo pitänyt kunnon lämpöjä, hellettä, mikä ei minua haittaa, eikä näytä sisällä haittaavan miestäkään, kun ilmastointilaite toimii. Rakastan sitä miten ulkona on oikeasti lämmin ja apilat tuoksuvat hunajalta kaikkialla. Kissa on kotiutunut hyvin. Samoin mies. On ollut erityisen ihana … More Kesäloma & uusi arki

Muutto etelään

Lähdin muuttoretkelle maanantaina aamulla. Oli ihanan kaunis kevätpäivä, koivut olivat jo melkein täydessä lehdessä, ja maassa ruskeaksi kulottuneen heinien joukosta uudet, vihreät korret jo varovasti kurottelivat kohti taivaita. Ounas kimmelsi sinisenä, ja katselin sitä vielä kuistilta ennen kuin suuntasin autolle. Olin odottanut siihen hetkeen myllertäväksi suurta haikeutta, mutta jostain syystä sitä ei tullut. Tuntui ihan … More Muutto etelään

Jäähyväisretki Puljutunturille

Rakkaimmaksi retkikohteeksi noussut Puljutunturi piti ehdottomasti saada hyvästellä, joten kävimme siellä eilen illalla. Oli lämmin kevätilta, aurinko paistoi ja tuulenvire oli maltillinen, ei nyt aivan lämmin, mutta ei varsinaisesti kylmäkään. Joel lähti liikkeelle pyörällä ja minä musiikin kanssa kävellen. Siinä rinnettä ylös noustessa muistelin niitä lukuisia retkiä, joita vuosien saatossa on tullut tehtyä tänne. Jostain … More Jäähyväisretki Puljutunturille

Paikallisuudesta ja ei-paikallisuudesta

Olen jo pitkään koittanut sanoittaa erästä asiaa, joka tuntuu olevan kovin vaikea pukea sanoiksi edes siinä määrin, että olisin pystynyt ylipäänsä ajattelemaan sitä enemmän sanojen kuin tunteiden kautta. Nyt olen niin kauan sitä päässäni pyöritellyt ja mielessäni pureskellut, että aion yrittää.

Muistoja pohjoisesta

Lähdimme keskiviikkona töideni jälkeen ajamaan kohti Karigasniemeä. Halusimme tavata ystäviä, ja samalla minä pääsin sulkemaan ympyrän – Karigasniemestä kaikki alkoi, sinne minä aikoinaan Salosta muutin syksyllä 2014.

Matka etelään & muuttopäätös

Kauan odotettu talviloma koitti viime viikolla. Tarvitsinkin sitä nyt todella. Ennen matkaa etelään kävimme miehen kanssa Pallastunturilla. Hän kokeili ensimmäistä kertaa lumikenkäilyä, ja teimme kivan pienen kierroksen Palkaskeron rinteessä. Sää oli upea ja jopa tuuleton, nautimme sinivalkoisesta maailmasta, hankikannosta ja yhteisestä retkestä. Palkaskerosta on tullut minulle viimeisen vuosikymmenen aikana tärkeä paikka. Isin kanssa nousimme sinne … More Matka etelään & muuttopäätös