Nautin siitä tunteesta, että kesä on kestänyt jo ikuisuuden. Juuri näitä olen kaivannut, ikuiselta tuntuvia kesiä. Nytkin eletään lämmintä viikkoa, ja vaikka syksy lähiviikkoina hiipii tuuleen ja metsiin, ei se tarkoita talven tuloa vielä aikoihin. Mies kävi illalla pimeän aikaan ulkona ja ihmetteli sisälle palatessaan, miten erikoiselta tuntuu, kun ulkona on pimeä, mutta silti lämmin. Sellaista hän ei ole Lapissa kokenut.
Kuluneet viikot ovat pitäneet paljon suurta sisällään, ja pienempääkin. Olemme jälleen muuttaneet, tällä kertaa pysyvään kotiin. Mamman ja papan talo vapautui vuokralaisista odotettua aiemmin, ja pääsimme viikko sitten muuttamaan. Nyt meillä on jo melkein kaikki huonekalut, eikä laatikoitakaan ole kovin paljoa enää purkamatta. Kirpputorilta löysimme television alle vanhan piirongin, ja nettikirppikseltä Paimiosta löytyi valtava, hyvä sohva. Varsinkin sohvaa olimme ehtineet jo odottaa. Meille sohva on sellainen henkinen koti, kuin eräänlainen laturi, ja ilman sitä oli todella orpo olo. Kun saimme sohvan paikoilleen – mikä tapahtui neljän aikaan aamuyöllä kun olimme palaamassa Knotfestista Turusta – laskeutui taloon aito kodin ja rauhan tuntu.
Muutto yksin ei ole pitänyt meitä kiireisinä. Olemme käyneet pienillä retkillä, muun muassa Teijon Nenustalla, Kiikalan Hyyppäränharjulla, Someron Iso-Valkeella, Mustion linnan puistossa sekä Fiskarsissa, josta mies oli vuokrannut meille päiväksi maastopyörät. Kaksi kertaa olen käynyt jo Iso-Melkuttimella Lopella, joka on ollut unelmakohteeni jo pitkään. Paikka oli hienompi kuin mitä odotin. Järveä ympäröivä polku oli melko tavanomainen metsäreitti, mutta pinnan alla oli enemmän kaloja ja kauniimpaa, monipuolisempaa maisemaa kuin olin uskaltanut toivoa. Siitä, samoin kuin Someron Iso-Valkeesta, tulee uusi vakio- ja suosikkikohteeni. Aion tehdä töitä sen eteen, että Lapista tuttu ajatusmalli säilyisi minulla – siis se, että jos jonnekin on vaikkapa vain reilun tunnin ajomatka, niin se ei ole kaukana, vaan lähellä, ja siellä kannattaa lähteä matalalla kynnyksellä käymään aina kun siltä tuntuu.
Kuopio Rockissakin kävimme, en enää muista oliko tämä meille nyt kolmas vai jo neljäs kerta. Siellä odotin eniten Amorphista, mutta myös Stratovarius oli todella hyvä. Pidän sen tapahtuman tunnelmasta ja Väinölänniemestä festariympäristönä, siellä on kaunista ja hienoja puita ja laaja järvimaisema.
Viime viikonloppuna oli sitten Knotfestin vuoro. Se oli karulla parkkialueella lähellä Turun satamaa, ei ollenkaan nätillä paikkaa, mutta sillä ei ollut meille väliä, ja ainakin auto oli helppo saada parkkiin. Neljän aikaan parkkeerasimme sitten itsemme päälavan eturivin kaiteeseen, ja siinä seisoimme seitsemän ja puoli tuntia odottamassa Nightwishin keikan alkua. Illan aikana näimme lavalla muita bändejä, joista Stam1na oli suosikkini, oikein viihdyttävä. Arch Enemy oli lähinnä laulajansa puolesta mielenkiintoinen, musiikista en saanut oikein kiinni ja mietin, kuulostaisiko se studioversiona melodisemmalta, vähemmän tasapaksulta. Lamb of godin keikka meni sitten lähinnä sen loppumisen odotteluun, vaikka musiikissa ei sinänsä mitään vikaa ollut, mutta en pitänyt laulajan esiintymisestä ja kroppakin alkoi olla jo väsynyt seisoskelusta. Kummasti kivut, nälkä ja väsymys kuitenkin sitten haihtuivat kun kello alkoi lähestyä puolta kahtatoista. Nightwishin keikalla elin täysillä joka solulla, nautin jokaisesta sekunnin sadasosasta, iloitsin, tunsin, eläydyin, hyrisin onnesta niin, että moneen otteeseen oli suljettava silmät. Keikan aikana taivaalle nousivat muun muassa Jupiter ja lähes täysi Kuu. Seuraavaa keikkaa ei ole näköpiirissä, mutta toivon, ettei siihen mene vuosia. Meillä on onneksi vielä syksylle Amorphiksen ja Beast in Blackin keikat, ja varasin marraskuulle myös viikonlopun Kiteeltä – nyt on jo kolmas vuosi, kun jatkamme sitä perinnettä ❤ Siellä meitä odottaa jälleen leirikeskus Röskön ihana päämaja rantasaunoineen, aikaa Kiteellä kahdestaan.
Uni maistuu öisin hyvin, mutta paremminkin voisi sen aikana palautua. Palauduttavaa on niin paljon. Nautin kuitenkin tunnelmasta uudessa kodissa. Puutarhasta kantautuu sisälle kypsien omenoiden, ja ympäröiviltä viljapelloilta vieläpä kypsän viljankin, tuoksu. Kurkien huudot kiirivät sisälle ikkunoista, aamulla lensi hanhiaura kaakattaen pihan ylitse. Eräänä aamuna näin kauriin syövän omenoita kiviaidan takana, ja ketunpojat leikkivät tienpientareella. Täällä on paljon elämää. Varsinkin omaan rauhaan haluan kääriytyä, jatkaa erakkoelämää täällä tuhat kilometriä etelämpänä kuin missä siihen rakastuin.
Lähden huomenna työmatkalle Lappiin viikoksi, ja kun sieltä tulen takaisin, elämä onneksi rauhoittuu. Aletaan lähestyä loppukesää ja kaikki asettuu uomiinsa, kalenteri tyhjenee ja kotiin laskeutuu rentouttava rauha, josta yhdessä nautimme. Palataan siihen meille normaaliin rytmiin, jossa juuri mitään ei ole sovittuna ennakkoon ja voimme omien fiilistemme mukaan tehdä tai olla tekemättä mitä vain iltaisin ja viikonloppuisin.
Saari avaruudessa 