Viimeinen viikko on mennyt suunnitelmien mukaan – ja, kuten odotettua, on ollut samalla myös melko väsyttävä. Saavuin Kittilään viikko sitten lauantaina aamulla, kello oli herättänyt yöllä kahdelta, ja kolmen aikaan olimme lähteneet vanhempieni kanssa Perttelistä kohti Helsinki–Vantaata. Aamu valkeni hiljalleen matkan aikana purppuran keskikesän aamuyön sävyihin, pelloilla oli hennosti usvaa ja kuu näkyi hienona taivaalla.
Kittilään Ivalon välilaskun jälkeen päästyäni Joel oli minua lentokentällä vastassa. Ajoimme suoraan pizzalle ja siitä kotiin lepäämään loppupäiväksi.
Muutaman päivän ehdin Kittilässä vielä viettää. Kannoimme tavaroita autoon ja peräkärryyn ja siivoilimme, kävimme läpi paikkoja ja koitimme olla unohtamatta mitään. Makasimme välillä lattialla patjan päällä katselemassa Lostia. Yhden illan vietimme vielä ystäväpariskunnan kanssa, kävimme syömässä Kodassa ja saunoimme meillä Tepastossa, vietimme aikaa jaffakeksipaketti keskellä lattiaa tarjoilujen virkaa toimittamassa. Mitään retkiä ei tullut enää tehtyä, lähinnä itikkatilanteen, ailahtelevaisen sään ja laiskuuden vuoksi.
Lenkilläkin kävin vielä kerran, Joelin kanssa yhdessä. Olisin voinut yksinkin mennä vielä uudelleen musiikkia kuuntelemaan, mutta jotenkin se jäi, ei ollut sellainen fiilis että olisin halunnut rypeä haikeissa lähtötunnelmissa mitenkään erityisen vasiten. Joelin kanssa yhdessä lenkki oli mukava, olo ilmassa toiveikas.
Muutaman kerran tunnustelin, että jos nyt voisin sittenkin jäädä, niin haluaisinko. Mutta en halunnut. Lähtö tuntui aivan oikealta. Samalla kuitenkin tiesin, ja tiedän, että se mitä minun tulee Lapista todennäköisesti eniten ikävä, on talven tähtitaivas ja musiikinkuunteluhetket sen alla. Niitä hetkiä nytkin muistelin, vaikka on valoisa kesä, yötön yö on loppunut vasta hetki sitten. Ilmassa oli aistittavissa jo se, että vain viikon, parin päästä luontoon alkaa hiipiä syksyn tuoksu ja tunnelma. Se ajatus tuntui ihan hiukan puistattavalta, ja tunsin kiitollisuutta siitä, että sain siirtyä etelän kesään, joka jatkuu vielä pitkään.
Keskiviikkona sitten siivosin viimeiseen saakka kuin viimeistä päivää, ja Joel viimeisteli pakkaamisia. Oli kaunis, aurinkoinen ja hiukan tuulinen ilma. Viideltä tapasimme ostajan ja kaupanvahvistajan Kittilässä, ja teimme kaupat. Siitä jatkoimme suoraan kohti Pudasjärveä, mistä olin varannut meille mökin Livojoki Campingiltä. Se on meille tuttu paikka, olemme olleet siinä monesti yötä, aivan ihana joenrantamaisema laitureineen ja mökkeineen, ja sopiva budjetillemme. Nyt jouduin Rovaniemeltä saakka ajamaan sinne kilpaa migreenin kanssa, tietenkin, ja perille päästyä kiiruhdin peiton alle kärsimään, muutoin olisi ollut mukava vielä nauttia yhdessä kauniista illasta.
Myös Lappiin muuttaessani syksyllä 2014 olin matkalla yötä juuri Pudasjärvellä, mutta sillä kertaa Jyrkkäkoskella. Nyt Livojoki tuntui kivemmalta valinnalta, kun se on tullut meille yhdessä niin tutuksi vuosien mittaan.
Seuraavana päivänä ajoimme koko matkan Saloon, olimme illalla perillä. Monta tuttua taukopaikkaa tuli pysähdyttyä, Vaskikelloilla ja niin edelleen, ja panin merkille, että tutuksi se on tuo Nelostiekin tullut tässä vuosien mittaan. Veimme peräkärryn ja toisen auton Pertteliin ja ajelimme yhdellä autolla Kiskoon yöksi. Oli ihana päästä omaan sänkyyn lattialla nukuttujen Kittilä-öiden jälkeen. Oli kaunis valoisa kesäilta ja huomasin, että viljan sävy oli poissaoloni aikana alkanut kääntyä lämpimämmäksi.
Seuraavana päivänä sitten kävimme selvittelemässä muuttokuorman hyvin väliaikaisiin sijoituspaikkoihin ja toivomme, että ennen talvea saamme tavaramme pois isän autotallista.
Alla vielä muutama nopea kännykkäkuva viimeisiltä päiviltä pohjoisessa. Omakuvan otin vain minuutteja ennen lähtöä.
Saari avaruudessa 