Syksyn ensimmäinen viikko

Syksy alkoi viime perjantaina. Aamulla joki ja sitä ympäröivä maasto oli niin paksun sumun vallassa, ettei vastarantaa näkynyt. Teltta joen törmällä näytti seisovan maailman laidalla. Kun aurinko nousi korkeammalle ja kirkasti maailman, oli ilmiselvää, että oli syksy. Vielä edellisenä päivänä oli ollut kesä. Syksy alkaa joka vuosi yhdessä ainoassa päivässä. En osaa tarkkaan sanoa mikä … More Syksyn ensimmäinen viikko

Kesäyö Sotakoskella

Viime lokakuussa käytiin ensimmäistä kertaa yöpymässä Sotakosken eräkampällä Sodankylässä. Kämppä kuuluu paikalliselle Utsamon Erälle, jonka jäsen mieheni on. Kämppä on ihanan erhakossa, eikä siellä toimi oikein nettikään, joten sinne on hyvä vetäytyä välillä piiloon maailman menolta. Lokakuussa saimme kokea siellä myös upeat revontulet. Tällä kertaa lähdimme yhdeksi yöksi nauttimaan Sotakosken kesästä. Emme kuitenkaan ajaneet mökille … More Kesäyö Sotakoskella

Viilenee

Helteet näyttäisivät loppuvan. Pitkään se kestikin, että joka päivä oli melkein 30 astetta. Minua ei tunnu lämpö häiritsevän, kuumuus ei ehtinyt minua tuskastuttaa, mutta monia muita on käynyt sääliksi. Nyt tuulee ihanasti ja on pilvistä. Nukuimme viime yön teltassa miehen tyttären kanssa ja meillä oli oikein jännittävää. Hyvin nukutti molempia mutta en ymmärrä, miksi ulkona … More Viilenee

Tuuli puhaltaa jo

En tiedä kuvittelenko vain, mutta minusta alkukesäisin ei tuule. Tuuliset päivät alkavat vasta kesän selän taituttua. Viime päivinä on tuullut, tänään oikein kunnolla. Koivut kahisevat, heinikko suhisee ja aallot louskuvat rantaan. Ja pilvet ovat kasvaneet… Ei enää ole pelkkiä pieniä haituvia, vaan nyt taivaan yli tuulen mukana laukkoo järkälemäisiä kumpu- ja kuuropilviä. Nekin viestivät loppukesästä. … More Tuuli puhaltaa jo

Yöauringon kukkia

Pihallamme elää monenlaista kukkijaa ja olenkin katsonut täysin tarpeettomaksi tehdä siellä oikeastaan mitään puutarhanhoitotoimenpiteitä – luonto kukkikoon ja kasvakoon kuten haluaa. Pihatien vieressä kukkivat suopursut, syvemmällä kuusien suojissa lapinkuusiot. Avarammilla paikoilla ruohokanukka levittäytyy mättäinä ja niiden keskeltä nousevat kullerot, mesimarjat, oravanmarjat, metsätähdet ja metsäkurjenpolvet. Kylilläkin tienvierustat kukkivat upeasti tällä hetkellä. Kunpa niiden annettaisiin kukkia. Talvella … More Yöauringon kukkia

Keskikesä & blogin uusi koti

Viime viikolla tuli nukuttua ensimmäiset yöt teltassa. Oma telttaelämäni on melko ylellistä – on monta patjaa ja sähkölämmitteinen peitto alla, niin ei takuulla tule kylmä ja teltta pysyy kuivana yöt läpeensä. Mutta kyllä siellä tunnelma aivan kohdillaan on, tuntuu kotoisalta ja jännittävältä käpertyä illalla teltan uumeniin ja uni tulee heti. Aamulla on jännä herätä ulkoa … More Keskikesä & blogin uusi koti

Ounasjoesta nauttimassa veneretkellä

Jokaisen täällä asumamme kesän vakioretkiin on kuulunut uimareissu läheiselle saarelle, joka on melkein pelkkää hiekkaa. Muutama pajupensas kasvaa saaren harteilla sojottamassa kuin vastaheränneen ihmisen tukka, ja lisäksi siellä kasvaa jotain heiniä kuin ulkomaan dyyneillä ainakin, mutta pääosa saaren pinta-alasta on hiekkaa, ja hiekka myös jatkuu pinnan alla. Toiselta puoleltaan on saari äkkisyvä, toiselta pitkälle matala. … More Ounasjoesta nauttimassa veneretkellä

Kesä tuli

Koivut puhkesivat lehteen ja maailma muuttui sinivihreäksi. Tuli lämpö, pitkälle yli 20 astetta, auringossa 30. Joki on sininen ja kimaltelee auringossa. Uudelta laiturilta on hyvä mennä uimaan, ei tarvitse uimakenkiä, voi uida jalat vapaina. Eilen illalla tein monta kierrosta, välillä istuin laiturin portailla. Iho tuoksui hyvältä, joelta, erämaan tummalta vedeltä. Nuuskutin sitä ja nautin auringosta … More Kesä tuli

Hyvästi jää!

Lapin vuodenkierrossa kolme hetkeä nousevat merkittävyydessään ylitse muiden: ensipilkistys auringosta kaamoksen jälkeen, jäidenlähtö sekä syksyn ensimmäiset revontulet. Toki muitakin suuria hetkiä on – vaikkapa yöttömän yön alkaminen ja päättyminen sekä kaamoksen alkaminen – mutta nämä hetket eivät ole niin yhtäkkisiä, vaan hiipivät ylitse niin hitaasti, ettei oikein tiedä milloin ne tarkalleen ottaen ovat koittaneet vai … More Hyvästi jää!

Haaveita jäidenlähdöstä ja muita kuulumisia

Ah, toukokuu. Vanha rakas vihollinen. Tuskastuttavan talvinen vielä, mutta kuitenkin siitä herkullinen, että kesä on ehjänä edessä ja yötön yö alkaa. Kevät eteni vauhdilla muutama viikko sitten. Sitten se pysähtyi. Lumisateet ja muutaman asteen plussakelit ovat hallinneet siitä lähtien – mutta nyt näyttäisi lämpenevän selvästi. Olen monta kertaa, viimeksi viime yönä, nähnyt unta että jäät … More Haaveita jäidenlähdöstä ja muita kuulumisia