Kesäyö Sotakoskella

Viime lokakuussa käytiin ensimmäistä kertaa yöpymässä Sotakosken eräkampällä Sodankylässä. Kämppä kuuluu paikalliselle Utsamon Erälle, jonka jäsen mieheni on. Kämppä on ihanan erhakossa, eikä siellä toimi oikein nettikään, joten sinne on hyvä vetäytyä välillä piiloon maailman menolta. Lokakuussa saimme kokea siellä myös upeat revontulet.

Tällä kertaa lähdimme yhdeksi yöksi nauttimaan Sotakosken kesästä. Emme kuitenkaan ajaneet mökille suoraan, vaan halusin käydä ensin Hopialammessa snorklaamassa ja kesäluontoa ihastelemassa.

Rannalla oli hiljaista. Lammen vesi oli tyyni ja kirkas, pohja näkyi jo rannaltakin katsottuna kauas. Rantametsässä kasvoi hillaa, marjat olivat suuria ja pulleita ja aika moni jo kypsiäkin, vaikka paljon oli raakaakin vielä joukossa. Popsin hilloja suuhuni mennen tullen, vaikka hilla ei aivan lempimarjani ole niin kyllä niitä aina tilaisuuden tullen mieliisti kitusiinsa työntää.

Mieheni tuli rannalle kaveriksi ja odotteli siinä sen aikaa, kun uin kierrokseni lammella. Yhtään kalaa ei tällä kertaa ilmoittautunut, mutta nautin veden lämmöstä ja lummekasvien kauneudesta. Kai nämä ulpukoita ovat? Ainakin niissä oli keltainen ulpukan kukka, vaikka varret ja lehdet olivat minusta kovin pieniä ja siroja ulpukaksi. Kai ulpukkakin Lapissa kasvaa pieneksi niin kuin puutkin. Etelässä ulpukat ovat niin korkeita ja rotevia, että niiden lomassa snorklaaminen tuntuu kuin olisi metsässä.

Hopialammesta on vaikea päästä ylös, koska pohjassa ei ole mitään mistä ponnistaa. Pohja on kasvihöttöä. Onneksi tällä kertaa oli mies vastaanottamassa ja ojentamassa käden ritarillisesti, niin onnistuin punkeamaan itseni takaisin kuivalle suht helposti.

Puin päälle ja ajelimme ystäviä tapaamaan syrjäiselle porokämpälle. Siellä oltiinkin laittamassa pöytää koreaksi. Ensimmäistä kertaa sain tuntea miten outoa on olla syömättä lihaa, kun koko muu pöytäseurue kehuu kuinka hyvää se on. Ja aivan varmasti olikin! Nyt pöydässä oli hirveä, jota olisin periaatteessa voinut eettisin perustein kyllä syödä. Olen kuitenkin huomannut, että vatsa voi huomattavasti paremmin kun ei syö lihaa. Yksikin lihansyöntikerta laittaa vatsan jumiin ainakin pariksi päiväksi. Siksi passasin tälläkin kertaa, minulla oli onneksi omia vegaanisia makkaroita mukana.

Porokämpältä matka jatkui Sotakoskelle, jossa laitoimme ensimmäiseksi takkaan tulen ja saunan lämpiämään.

Kämpän ja saunan lämmitessä tein kuvauskierroksen pihalla. Mökin editse virtaava Jeesiöjokikin olisi kuvaamisen puolesta ollut aivan riittävän kirkas, mutta en tullut siihen nyt enää menneeksi, vaikka vedenottopaikalla näyttikin olevan melko syvä ja virran puolesta rauhaisa paikka muutoin niin eläväisessä pienessä koskessa.

Ilta-aurinko valaisi kauniisti rantametsän kasveineen. Ylempänä rinteessä vallitseva kuiva mäntykangas rehevöityy suoranaiseksi viidakoksi alhaalla kosken partaalla.

Saunoimme rauhassa ja kuuntelimme musiikkia puolille öin tehden samalla suunnitelmia tulevalle kesälomareissulle, joka aivan kohta jo häämöttää. Uni tuli lopulta väkisin, ulkonakin melkein jo hämärsi. Takassa rätisi tuli ja kaikki oli mukavan rauhallista.

Aamulla siivosimme mökin, kannoimme seuraaville tulijoille lisää puita ja vettä ja koitimme varmistella, ettei mitään unohtuisi. Lokakuussa lähtöaamuna kaksi joutsenta lensi jokea pitkin todella läheltä, tällä kertaa emme nähneet heitä.

Kotona väsytti, mutta sillä ei onneksi ollut mitään väliä. Mies kävi vielä kaupassa ja minä lenkillä, muuta emme koko päivänä saaneet aikaiseksi eikä tarvinnutkaan.

Julkaissut Jonna Saari

Lapissa asuvan salolaisen hidasta hiljaiseloa pohjolan uumenissa.

%d bloggaajaa tykkää tästä: