Kevätsiivous ilman myrkkyjä

Keväisin on ihana ajaa talven ummehtuneet energiat ulos talosta. Ulko-oven voi viimeinkin avata ilman, että ulkoa valuu sisälle kovaa pakkasta. Ulkoa kantautuva tuulenvire ja linnunlaulu herättävät talon eloon. Samalla tekee mieli siivota kertaheitolla kunnolla, jotta kotiin tulee tilaa uudelle, raikkaalle, voimaannuttavalle keväälle. Talomme on onneksi pieni ja myös koska kotonamme ei ole lapsia, koiraa tai … More Kevätsiivous ilman myrkkyjä

Kummallinen kevät ja selviytyminen siitä

Kevät 2020 on kyllä erikoisin pitkään aikaan. Ehkä ikinä minun elinaikanani. Kaiken tekemisen ja suunnittelun yllä leijuu koko ajan koronatiedostus ja virukseen liittyvät rajoitukset. Vanhemmat eivät ole päässeet tekemään perinteistä kevätreissuaan tänne Lappiin, enkä minä ole päässyt tekemään omaa kevätreissuani etelään – olen yleensä keväisin käynyt kesää vastassa etelässä, kun sillä kestää ikuisuus ehtiä tänne … More Kummallinen kevät ja selviytyminen siitä

Vedenalaisunelmia

Olisi mukava saada ensi kesän aikana kasaan riittävästi hyviä kuvia riittävän monesta kohteesta, että voisin koota niitä pieneksi kirjaseksi itselleni. Siitä voisi suunnitella jopa jokakesäistä perinnettä, että laittaisi parhaat kuvamuistot kansien väliin aina kauden lopuksi. Uppoudun snorklausunelmiin selvitäkseni tästä keväästä ja esimerkiksi siitä, että parhaillaankin sataa lunta. Mieleni pakopaikka on kesässä ja veden alla. Onneksi … More Vedenalaisunelmia

Maaliskuu lähenee loppuaan

Tänään oli upean aurinkoinen päivä, lämmintä oli varjossakin yli viisi astetta. Vesi lorisi katoilta alas ja lumi suli kohisten. On sitä silti vielä lähemmäs metri, mutta tielle olivat ensimmäiset pälvipaikat ilmestyneet tämän päivän aikana. Tulin ensimmäistä kertaa kokeilleeksi nykyisen kamerani timelapse-ominaisuutta. Laitoin kameran ruksuttamaan lintujen ruokintapaikalle hetkeksi. Yksittäisiin ruutuihin jäi ihan hauskoja otoksia ruokintapaikan elämästä. … More Maaliskuu lähenee loppuaan

Uusi viikko

Mies kävi tänään kaupassa ja siellä kuulemma kaikki vaikutti normaalilta. Oli leipää, oli maitoa, oli hiivaa… Kaikkea oli kuten ennenkin. Soitin hänelle erikseen kysyäkseni, miltä siellä vaikutti. Uutiset maalaavat kuvaa kaupoista joissa hyllyt ammottavat tyhjinä, mutta kuva ei selkeästikään ole täysin todellinen. Monet ihmiset kuitenkin ilmeisesti pelkäävät ruuan loppumista, vaikka siihen ei tietääkseni ole mitään … More Uusi viikko

Noise

Tein päätöksen sulkea instagram-tilini. Vaikka tilistä on ollut paljon iloa – sitä kautta on ollut mukava seurata tuttujen sekä samanhenkisten ihmisten kuulumisia, ja esimerkiksi retkeilijöiden retkisisältöjä – tuntui tämä päätös minusta helpottavalta. Olen punninnut sitä talven ajan tunnustellen, antaako tili enemmän kuin se ottaa. Olen todennut, että tili ottaa liikaa – instagram on niin koukuttava, … More Noise

Pidentyneet päivät ja siivotut elämäntavat

Eilen oli siitä merkittävä päivä, että aurinko sulatti ensimmäistä kertaa tänä keväänä postilaatikon kannen kokonaan lumettomaksi, jäättömäksi ja kuivaksi. Jo monena yönä peräkkäin on ollut noin 25 astetta pakkasta, mutta päivät ovat jo pitkiä ja auringon lämpö tuntuu päivisin voimakkaana. Kevään kunniaksi olemme järjestelleet hieman kotia ja aloittaneet jälleen kerran turhan tavaran karsimisen. Enää aikoihin … More Pidentyneet päivät ja siivotut elämäntavat

”Pysynyt päätöksessään”

Kolmen pimeän lumisadepäivän jälkeen tämä aamu valkeni kirkkaana, ja päivällä aurinko paistoi kuin kevättalvella ainakin. Julistettakoon siis kevättalvi alkaneeksi. Tunnin, parin ajan paistoi päivänsäde jopa sisälle taloon saakka – ensimmäinen kerta tänä vuonna. Viikonlopun lumipyryt sekä hirveä tuuli ja tuiverrus peittivät kaikki pihan polut. Mies sai vain vaivoin yksinään pidettyä parkkipaikan auki niin, että autoilla … More ”Pysynyt päätöksessään”

Sukujuurien maisemia etsimässä

Jaahas se alkaa talvi olla taas siinä pisteessä, että ajatukseni karkaavat kiihtyvässä tahdissa sekä Saloon että kesään. On siis juuri oikea aika alkaa suunnitella ensi kesän retkiä, ja samalla saa vaivihkaa nauttia edellisten kesien kuvista ja tunnelmista, kun kertailee jo käytyjä paikkoja. Koska sekä talvi että pilvisyys ovat jatkuneet jo pitkään eikä veteen ole päässyt … More Sukujuurien maisemia etsimässä

Uudesta vuosikymmenestä

Joskus ehkä vuosi sitten joku tuntematon kysyi minulta, aionko olla Lapissa lopun ikääni vai palaisinko joskus etelään. En osannut vastata mitään. En ollut ajatellut asiaa. Itse asiassa melkein koko tänä aikana, kun päätös Lappiin muuttamisesta syntyi, muutto tapahtui ja vuodet Lapissa ovat kuluneet, en ole pysähtynyt oikeasti miettimään asioita sen pidemmäs. Olen elänyt päivä, viikko, … More Uudesta vuosikymmenestä