Sukujuurien maisemia etsimässä

Jaahas se alkaa talvi olla taas siinä pisteessä, että ajatukseni karkaavat kiihtyvässä tahdissa sekä Saloon että kesään. On siis juuri oikea aika alkaa suunnitella ensi kesän retkiä, ja samalla saa vaivihkaa nauttia edellisten kesien kuvista ja tunnelmista, kun kertailee jo käytyjä paikkoja.

Koska sekä talvi että pilvisyys ovat jatkuneet jo pitkään eikä veteen ole päässyt eikä tähtiä näkynyt, on mieleni lähtenyt hamuilemaan uusia suunnitelmia ja jotain korvaavaa suurempaa kokonaisuutta, johon keskittyä. Jo pitkän aikaa mielessä hautunut suunnitelma suvun kotiseutujen tutkimisesta ja kuvaamisesta on alkanut jäsentyä toteutettavaan muotoon. 

Haluan siis tutustua isovanhempieni lapsuusmaisemiin. Hieman jo alustavia tutkimuksia perheen ja suvun merkittävällä avustuksella tehneenä tiedän, että nämä retket tulevat viemään minut ainakin Kiskon Kajalaan ja Vilikkalaan, Perniön Latokartanon ja Kosken alueelle, Perttelin Kurajoelle sekä toisaalta Tammelaan, mahdollisesti Portaan kylään sekä Saaren alueelle, ehkä myös Lopelle. Lisäksi palaan Kiskon Kurkelaan ja Suomusjärvelle Salittuun vanhempieni lapsuusmaisemiin, joihin olenkin saanut jonkin verran tutustua jo menneinä kesinä, kun olemme tehneet sinne ajeluita.

Syyt, miksi nämä asiat ovat alkaneet minua kiinnostaa, juontavat juurensa vuosien taakse ja moniin eri tapahtumiin. 

Yksi kipinä syttyi muuan nuotion äärellä Pohjois-Sodankylän metsissä, jossa olin tulistelemassa hyvin sekalaisen seurakunnan kanssa. Siinä sitten tuli juttua, että mistä kenenkin vanhemmat ovat kotoisin. En muistanut isäni lapsuuden kotikylän nimeä – en vain millään saanut sitä päähäni! Tunsin itseni aivan pöljäksi. Muistin, että ensimmäinen kirjain on S ja toinen ehkä A, ja se sijaitsee Suomusjärven perukoilla. Yllätys oli suuri, kun eräs seurueesta kysyi, onko se Salittu, ja sehän se oli. Sitten selvisikin, että hän itse oli kasvanut siinä aivan vieressä, vain aavistuksen kuntarajan toisella puolella. Salittu on niin pieni kylä, että tuntui todella oudolta ja samalla tosi hienolta törmätä ”naapuriin” niin kaukana Lapin syrjäseuduilla.

Toinen kipinä singahti netistä. Tein Me Naisten sivuilla leikkimielisen testin nimeltä ”Mistä sielusi on kotoisin.” Sain tulokseksi, että sieluni on hämäläinen. Mukana tullut luonneanalyysi oli todella osuva, kertoen esimerkiksi, että suhtaudun uusiin asioihin myönteisesti heti parin vuoden päästä, ja että turvallinen, mukavan kotoisa olo on minulle tärkeintä. Ihmettelin analyysin osuvuutta, koska luulin, ettei minussa ole mitään hämäläistä. Kuitenkin jo aivan alustava omiin sukujuuriin tutustuminen on paljastanut, että minussa on hämäläistä paljonkin – isän isä ja hänen isänsä olivat Tammelasta, lisäksi on juuria Lammilla ja ilmeisesti Lopella.

Ja tietenkin myös etäisyys omiin juurimaihin on lisännyt mielenkiintoa. Lapista käsin oman kotiseudun kauneus on kirkastunut mahtavan mielenkiintoiseksi. Lisäksi on tuntunut jotenkin todella harmilliselta huomata, kuinka autuaan tietämätön olen jo omien vanhempieni, saati sitten heidän vanhempiensa juurista. Haluan korjata tämän tilanteen. Kivoin tähän mennessä selvinnyt uusi juttu on, että äitini vanhemmat ovat syntyneet saman veden rannalla, vaikkakin tuohon aikaan eri kunnissa – isoäiti Kirkkojärven rannalla Kiskossa ja isoisä Kiskonjoen rannalla Perniössä.

Joitakin juurimaita olen tullut viime vuosina jo nähneeksi joko tietoisesti tai tietämättäni. Kun pääsen uudelleen etelään retkille – toivottavasti viimeistään kesällä – aion käydä näitä paikkoja systemaattisemmin läpi.

Suunnitelmani on nyt kevään aikana kerätä listaa merkittävistä paikoista/kylistä/rakennuksista, joita haluan käydä katsomassa ja kuvaamassa. Tutkin karttoja ja etsin kultakin alueelta retkikohteita, joita koluta, sekä teitä, jotka haluan rauhassa ajaa. Ja koska kesään on vielä pitkä aika, saattaa tässä välissä tulla monenlaista uuttakin mielenkiintoista vinkkiä ja tarkennusta. Tällä hetkellä tarkennuksia tarvittaisiin etenkin Tammelan alueelta, josta paikkatietoni ovat vielä kovin hataroita. Ainoa varma sijaintitieto Tammelasta tällä hetkellä on Saaren kartano, jonne käsittääkseni isoisän äiti tuli aikoinaan Lammilta töihin. Tämäkin tieto on tosin aivan mainio, sillä sen varjolla pääsen tutustumaan Saaren kansanpuistoon ja Suujärveen, joista olen kuullut paljon hyvää. Suujärvi pääsee vedenalaisretken kohteeksi.

Yllättävän paljon tietoa vaikuttaa jo hävinneen tyystin, vaikka kyse on vain isovanhempien juurista, ei edes sen kaukaisemmista ajoista. Toivottavasti ehdin nappaamaan joitakin tietoja vielä talteen, vaikka aika myöhässä olenkin asiani kanssa.

Julkaissut Jonna Saari

Lapissa asuvan salolaisen hidasta hiljaiseloa pohjolan uumenissa.

%d bloggaajaa tykkää tästä: