Mettä

Sekametsä. Kostea, tuoksuva, vehreä, syleilevä, ihana sekametsä.  Koneella istuminen alkaa käydä kropan päälle. Ja silmien! Jouduin ostamaan silmätippoja, kun jatkuvasti tuntuu, että on silmät santaa täynnä.  Kropan ja silmienkin takia metsään on aina vain ihanampi palata. Siellä lepää sielun lisäksi kehokin. Metsässä unelmoin aina, että voisin vain painella sinne pöpelikköön ja elellä siellä kaarnaa ja … More Mettä

Kolmas flunssapäivä

Flunssa on oikeasti ihan jees silloin, kun on muutenkin vapaata. Eli esim tänään. Vapaapäivinä ei aina tule levättyä tarpeeksi, mutta flunssa pakottaa köllimään ja rentoutumaan. Se pakottaa pysähtymään, mutta miettimisestä ei tule mitään koska pää on niin täynnä räkää. Aika vapauttavaa oikeastaan. Tänään minulla on kolme pääaktiviteettia: televisio, sohva ja niistäminen. Aurinko paistaa ikkunasta säleikön … More Kolmas flunssapäivä

Sunnuntai ja KEVÄT!

Mulla on ihana kämppä. Ihanalla paikalla. Ja ihana perhe ja ihana koira. Olen todella onnellinen. Onnellisuutta lisää vielä se, että en elä enää ”sitten joskus” tai ”mitä jos” -elämää. Ennen elin molempia, mikä merkitsi, etten elänyt juuri ollenkaan. En halunnut kuunnella itseäni, koska se olisi tarkoittanut kivuliaita valintoja ja riskien ottamista. Tietenkin puolessa vuodessa ehtii … More Sunnuntai ja KEVÄT!

Kesälomaa suunnitellessa

Piirtelin kartan kesälomamatkaa silmällä pitäen. Sehän on nyt vain yksi suunnitelma, joka voi vielä elää. Muutama tärkeä paikka siinä kuitenkin on, jotka haluan ehdottomasti matkaan sisällyttää: Bergen, Lillehammer, Helgeland, Bodö, Lofootit, Áltá. Ne haluan kaikki nähdä. Onneksi kesälomaa on 18 päivää, niin siinä kelpaa matkustella! Olin tänään Salon kirjastossa Hilkansalissa kuuntelemassa luontokuvaaja Kai Fagerströmiä ja … More Kesälomaa suunnitellessa

Potilas

Koira oli aamulla leikkauksessa, kun kainalosta poistettiin ilkeäksi äitynyt rasvapatti. Tunnin kestänyt leikkaus sujui hyvin, mutta on aina yhtä kamalaa nukuttaa rakas lemmikki. Tuntuu, kuin se kuolisi syliin. Ja eihän siitä nukutuksesta ikinä tiedä. Riskialtista puuhaa. No mutta, koira heräsi leikkauksen jälkeen hitaasti, mutta varmasti. Olin tehnyt hänelle tyynyistä ja peitoista pesän Ikea-kassiin, jossa kannoin … More Potilas

Voihan Norge

Kyttään Norjan työpaikkasivustoa. En voi olla kyttäämättä. Kun oman työpaikan jatko on auki ja sitä kautta koko elämä vähän niin kuin vaiheessa, niin ei ole mitään perustetta olla tarkastelematta kaikkia mahdollisuuksia. Maailma ei ehkä ikinä ole ollut minulle niin avoin kuin mitä se nyt on. Tätä tilaisuutta ei saa ohittaa sokeasti ilman, että puntaroi mahdollisuuksiaan. … More Voihan Norge

Norja-haaveista

Tuli aamulla tutkittua taas Norjan karttaa iskän kanssa. Ja kahlattua Helgelandia läpi streetview’n kanssa hyvä tovi. En meinaa pysyä nahoissani kun mietin sitä ensi kesän päivää, kun Salo ja Suomi jäävät taakse ja auto kurvaa kohti Norjaa. Ensiksi heti merelle, sitten kiitäen Ruotsin läpi ja nopeasti Norjaan. Kaksi viikkoa aikaa, aivan mieletöntä!  Norja on nyt … More Norja-haaveista

Talvi

Pakkanen puree ja taas pitää sählätä auton lämmittämisen kanssa. Rasittavaa. Mutta on oma valinta asua täällä pohjolassa, joten ei saa valittaa. Pitää vain purra hammasta sietää. Jossain välissä voi yrittää jopa nauttia. Onhan hiljattain saatu lumi valaissut maailmaa paljon. Kierreltiin ystävän kanssa Sahajärven rantaa viime viikolla pimeällä. Siellä näki ihan hyvin ilman lamppuakin, koska lumi … More Talvi

Suunnitelmia ja haaveita

Harmaata harmaata harmaata ja sataa! Aamulla satoi räntää. Mietin aamulla kaksi kertaa ennen kuin nousin seitsemän jälkeen ylös ja kampesin itseni ja koirani maaseudulle lenkille. Olisi voinut jäädä vain maate. Lämpimän peiton alle. Mutta sitten olisi mennyt plörinäksi koko päivä. Aikainen lenkki pelastaa päivän kuin päivän, vaikka räntää tulisikin taivaan täydeltä. Talvilomasuunnitelmat ovat varmistuneet. Ehkä. … More Suunnitelmia ja haaveita

Tapaninpäivän piknik

Tapsanpäivä lähenee loppuaan ja sähköt toimii silti edelleen. Meni siis paljon paremmin kuin pari vuotta sitten. Vietettiin viime yö kaverin kanssa hänen mökillään saaristossa. Syötiin itsemme heti aluksi ihan ähkyyn kinkkua, kalkkunaa, lanttu- ja perunalaatikkoa, italiansalaattia, lohta, peuraa, valkohomejuustoa, luostarijuustoa, sipsejä ja fazerinoja. Kun vatsa oli viittä vaille repeämässä, oli tietenkin leffa-aika: katsottiin Studio Ghiblin … More Tapaninpäivän piknik