Kyttään Norjan työpaikkasivustoa. En voi olla kyttäämättä. Kun oman työpaikan jatko on auki ja sitä kautta koko elämä vähän niin kuin vaiheessa, niin ei ole mitään perustetta olla tarkastelematta kaikkia mahdollisuuksia.
Maailma ei ehkä ikinä ole ollut minulle niin avoin kuin mitä se nyt on. Tätä tilaisuutta ei saa ohittaa sokeasti ilman, että puntaroi mahdollisuuksiaan.
Itse asiassa saan puuskia, jolloin minusta sisältä kumpuaa satavarma tunne siitä, että minun on lähdettävä. Hyvä etten kurvaa autoa saman tien kohti Turun satamaa.
Mikään ei estä, paitsi ehkä pelko käytännön järjestelyistä. Ja se ei saa olla esteenä, jos homma muutoin tuntuu oikealta.
Mutta välillä nuo varmuuspuuskat menevät ohi, mikä vähän epäilyttää. Olen hyvin onnellinen täälläkin ja viihdyn töissäni, joten jos työt jatkuvat, ei minulla ole syytä lähteä – ellen ole satavarma siitä, että lähtö on oikea valinta.
Jos työt loppuvat, on vakavan pohdinnan paikka.
Nyt on miljoonan dollarin paikka kuunnella sitä sisäistä ääntään ja luottaa siihen, että kaikki järjestyy niin kuin sen on tarkoitus järjestyä.
Työt jatkuvat tai eivät, ja kävipä kummin vain, niin sillä on suuri merkitys ja tarkoitus. Vaikka toisin voisi ajatella, niin kumpikaan vaihtoehto ei ole toista huonompi. Pitää vain suhtautua oikein ja nähdä se ovi joka avautuu, kun toinen sulkeutuu. Ovia aukeaa montakin. Ja se, mistä astuu sisään, pitää päättää itse itseään kuuntelemalla.
Tosi vaikeita asioita miettiä. Puntarissa on niin paljon painavia asioita. Onnellisuus, turvallisuus, talous, työ, perhe… Ja riskitkin ovat olemassa, lähtipä Suomesta tai ei. Jos jää, voi vanhemmiten kaduttaa kovastikin. Jos lähtee, voi vaikka mikä mennä pieleen.
Toisaalta vaikka mikä voi mennä pieleen ilman että lähteekään.
Saari avaruudessa 