Flunssa on oikeasti ihan jees silloin, kun on muutenkin vapaata. Eli esim tänään. Vapaapäivinä ei aina tule levättyä tarpeeksi, mutta flunssa pakottaa köllimään ja rentoutumaan. Se pakottaa pysähtymään, mutta miettimisestä ei tule mitään koska pää on niin täynnä räkää. Aika vapauttavaa oikeastaan.
Tänään minulla on kolme pääaktiviteettia: televisio, sohva ja niistäminen. Aurinko paistaa ikkunasta säleikön läpi ja huutelee, että pitäisi mennä ulos. Mutta nyt ei voi. Ei voi kuin tuijottaa töllöä koko päivän. Onneksi sieltä tulee paljon eläinohjelmia.
Isi kävi korjaamassa yhden vilkkuvan valon, ruuvaamassa akvaariokaapin oven paikoilleen ja ulkoiluttamassa koiran. Hän toi kaupasta kassillisen herkkuja: ruokaa, jogurtteja, vanukasta, vissyä, omenoita, suklaata… Ihanaa! Kyllä tällaisissa olosuhteissa kelpaa vähän sairastellakin.
Koira tylsistyy ihan kamalasti, tuijottaa minua ja huokailee pitkään ja tuskaisesti.