Retki lähteelle

Pääsin tällä viikolla viettämään hieman aikaa vanhempieni kanssa kotona Salossa. Muutamaan päivään mahtui monenlaista menoa ja onneksi myös yksi retki. Halusin nähdä ja samalla näyttää vanhemmilleni hienon paikan, jossa kävin itse ensimmäistä kertaa viime kesänä. Niinpä lähdimme matkaan siitä huolimatta, että taivaalta satoi vettä ja räntää. Syrjäisellä parkkipaikalla ei tietenkään ollut ketään. Yllättäen alkanut lumisade … More Retki lähteelle

Paras kesä 20 kuvassa

Viime kesä oli aikuiselämäni tähänastisista paras. Se alkoi niin mainiosti, kun sain jo toukokuussa päähäni lähteä äidin synttäreiksi etelään, ja käytiin tuolloin kierros Saaristomerellä. Elokuussa palasimme paremmalla ajalla. Koko kesään mahtui paljon aivan mielettömiä hetkiä niin Lapin, etelärannikon kuin vähän Kuopion ja Ahvenanmaankin luonnossa. Tänä kesänä pääsin aiempaa paremmin myös vedenalaiskuvauksen makuun. Tässä 20 kuvamuistoa … More Paras kesä 20 kuvassa

Ihana syysloma

Pidin viime viikon syyslomaa, eikä viikko olisi voinut antoisampi olla. Olin edeltävän viikonlopun ollut yksikseni, saanut laskeutua loman rauhaan omissa oloissani muun muassa Pallaksella. Alkuviikolla sain luokseni kaivattuja vieraita, kun vanhempani tulivat etelästä kylään. Lähdimme melkein samalta istumalta roadtripille. Ajelimme ensin Pokantielle, jossa tietenkin pysähdyimme kahville Tieva Baariin. Sieltä matka jatkui iltaa vasten Inariin, jossa … More Ihana syysloma

Vuorokausi Kökarissa

Kesälomani lopuksi sain viettää vuorokauden sisareni luona Kökarissa. Lähinnä Kökarin leirintäalueen ja kirkon seutu oli minulle entuudestaan hyvinkin tuttua, mutta oli mahtava päästä näkemään edes pieni välähdys siitä, millaista vakituinen elämä saarella on näin kesällä. Saavuimme mieheni kanssa Kökariin Skiftetillä Galtbysta torstai-iltana. Merimatka kesti 2,5 tuntia. Illan aikana kapusimme siskon kanssa vielä kallioille katselemaan auringonlaskun … More Vuorokausi Kökarissa

Kesäloma 2019

Enpä tiedä onko vielä yhtenäkään kesänä tullut vietettyä niin antoisaa ja monipuolista kesälomareissua kuin mikä eilen päättyi. Lomaa oli kaksi viikkoa, ja ensimmäiset päivät vietettiin kotona ennen matkalle lähtöä. Sen jälkeen oltiin viikonloppu Kuopiossa, sitten muutama päivä Salossa ja viimeinen päivä Kökarissa. Väliin mahtui vielä päiväretki Raaseporin linnallekin. Tässä kuvia reissusta lyhyin tekstein. Kökarista kirjoitan … More Kesäloma 2019

Lomapäiviä Kuopiossa

Ajelimme toissapäivänä mieheni kanssa siskoni luo tänne Vehmersalmelle. Tästä olisi pian tarkoitus jatkaa matkaa Saloon, mutta tämä viikonloppu vietetään täällä. Eilen illalla olimme mieheni, siskoni ja hänen miehensä kanssa Kuopio Rockissa. Siellä esiintyi Beast in Black, jota itse menin aivan ensisijaisesti katsomaan. Pääsimme hyvin lähelle lavaa, kun menimme sinne paikoillemme jo tuntia ennen keikkaa. Keikka … More Lomapäiviä Kuopiossa

Juhannuksen roadtrip ja veneretki Tenolla

Lauantaina aamulla vanhempani lähtivät siskon lasten kanssa takaisin kohti etelää. Mietimme miehen kanssa hetken aikaa, mitä tekemistä keksisimme viikonlopulle, ja päätimme lähteä appiukkoni luo Utsjoelle. Puhelinsoiton ja puolen tunnin pakkailujen jälkeen auto starttasi ja otimme ensimmäiseksi suunnan kohti Hettaa. Matkalla tajusimme, että oli juhannuspäivä. Hetassa ei pääsisi kauppaan, ja olimme lähteneet reissuun pelkän aamupalan voimin. … More Juhannuksen roadtrip ja veneretki Tenolla

Vuorokausi Houtskarissa

Viime viikolla vietin vuorokauden lapsuuteni kesien maisemissa Houtskarissa. Tuntui ihanalta saada palata hetkeksi niihin muistoihin ja tuttuihin paikkoihin, vaikka moni asia onkin muuttunut ja aikaakin oli varsin rajallisesti. Tässä muutamia kuvia reissusta. Jo ennen ensimmäistä lossia pysähdyttiin Kaffestugassa (Sattmark) herkuttelemassa. Yllä kuvassa tyrni-mustikkaleivos. Pihan puiset hevonen, härkä ja sika olivat paikoillaan kuten ennenkin, mutta en … More Vuorokausi Houtskarissa

Kevättä vastassa kotikonnuilla

Viime viikonlopun vietimme Salossa. Kolme kokonaista päivää kotiseuduilla tuntuivat tulevan täydelliseen hetkeen. Sain kokea jo kurkistuksen oikeasta keväästä, siitä, kun vedet virtaavat ja aurinko haihduttaa hankia melkein silmissä. Oli ihana päästä tapaamaan perhettä ja ystäviä, ja saada samalla imeä kotimaasta ja lapsuudenkodista voimaa ja hyviä energioita. Joka päivä käytiin retkellä. Ensimmäisenä päivänä siskon kanssa Sahajärvellä … More Kevättä vastassa kotikonnuilla

Juuret ja rauha

Ehkä olen tullut vanhaksi, mutta viime aikoina olen kehittänyt voimakkaan kotiseuturakkauden Saloa kohtaan. Minulla ei aikuisiällä ole koskaan ollut mitään antipatioita Saloa ajatellen, mutta täällä Lapissa asuessani olen alkanut rakastaa juuriani tavalla, jota en ole ennen kokenut. Salon tutut kadut, tori, joki ja ympärillä laajalle levittäytyvä luonto ovat alkaneet tuntua arvokkaammilta kuin koskaan. Tuntuu oudolta … More Juuret ja rauha