Juuret ja rauha

Ehkä olen tullut vanhaksi, mutta viime aikoina olen kehittänyt voimakkaan kotiseuturakkauden Saloa kohtaan. Minulla ei aikuisiällä ole koskaan ollut mitään antipatioita Saloa ajatellen, mutta täällä Lapissa asuessani olen alkanut rakastaa juuriani tavalla, jota en ole ennen kokenut. Salon tutut kadut, tori, joki ja ympärillä laajalle levittäytyvä luonto ovat alkaneet tuntua arvokkaammilta kuin koskaan.

Tuntuu oudolta kokea kaksi niin erilaista paikkaa niin voimakkaasti kodeiksi – niin eri tavoin. Koen tämän olevan suuri rikkaus ja uskon, että ilman elämääni Lapissa en välttämättä osaisi suinkaan arvostaa omia juurimaitani näin voimakkaasti.

Äidin kanssa Lammaskosken polulla ❤

Kävimme viikonloppuna etelässä, ehdimme olla Salossa pari päivää. Tuntui ihanalta saada astella Uskelanjokilaakson syliin äidin kanssa, nähdä Salon torin uskomattoman hieno valopuu ja tavata sammaleisia tammijättiläisiä yhdessä siskoni ja hänen lastensa kanssa.

Olo oli melkein absurdi, kuten Salossa aina – tuntuu, etten olisi koskaan lähtenytkään, vaikka olen ollut poissa jo pitkään.

Pohjoisessa tulee erikoisia asioita ikävä. Esimerkiksi kaipaan vaahteroita ja vaahteranlehtiä, tammia sekä sitä, että metsään on helppo piiloutua ja että puut voivat olla oikeasti suuria. Toisaalta etelässä ollessani kaipaan rauhaa ja sitä, ettei ympärillä olisi rakennuksia eikä ihmisiä. 

Vaikka rakastan juuriani ja Saloa, en usko, että voisin siellä elää siinä henkisessä rauhassa, jonka Lappi minulle tarjoaa. Ärsykkeet ja väenpaljous estävät sen, ellen sitten vanhemmiten opi hallitsemaan mieltäni niin etten anna niiden häiritä. Mutta ai että, että etelässä on ihana käydä – on uskomattoman hieno tunne, kun on kaksi niin voimakasta henkistä kotia. Olen alkanut vasta hiljan nähdä kotiseutuni ominaispiirteiden, kuten paikallismurteen ja Uskelanjokilaakson maisemien, kauneuden.

Kun palasimme pohjoisen kotiin eilen aamulla, tunne oli jälleen yhtä absurdi. Taas tuntui, kuin ei olisi ollut poissa lainkaan. Vastassa olivat rauha ja hiljaisuus, jotka nyt pystyi kuitenkin aistimaan aivan erityisen voimakkaina, kun viikonlopun oli ollut etelässä.

Yksi viikonlopun must-jutuista oli saada nähdä ja kuvata Salon torin valopuu. Otin itsestäni kuvan puun juurella.

Kaikkein parasta oli tietenkin silti saada tavata omia rakkaita: perhettä ja ystäviä. Olimme lauantaina ystävien kanssa Nightwishin konsertissa Hartwall-areenalla (elämäni ensimmäinen NW-keikka!), ja sunnuntaina ajoimme vanhojen ystävien luo Perttelin perukoille. Lauantaina päivällä oli äiti kattanut ihanan joulupöydän, ja sunnunutaina teimme hänen kanssaan retken Uskelanjoelle muuan unohdettua luontopolkua pitkin.

Myöskään siskoa ja hänen lapsiaan en ollut nähnyt aikoihin. Kävimme lauantaina retkellä ilman kiirettä. Sovimme lasten kanssa, että veisin heidät kesällä tunturiin.

Olen todella onnellinen, että olen edes tässä vaiheessa elämääni löytänyt niin vankan rakkauden juurimaihini. Suuren Salon kauneus, joka vaihtelee meren silokalliorannoilta tammimetsien ja kuusikoiden kätköihin sekä lainehtiviin viljapeltoihin, joiden keskeltä kohoavat kauniit ja huolehditut vanhat rakennukset, on silmissäni vertaansa vailla. Jos joskus pitäisi muuttaa etelään, muuttaisin ilman muuta kotikonnuille.

Olen miettinyt näinä aikoina, mistä kodin tunne syntyy. Sekä Lapissa että Salossa minun on omalla tavallaan helppo olla, kaikki tuntuu tutulta ja turvalliselta. On vahvasti voimaannuttavaa tuntea maa, jossa omat juuret ovat – siksi haluan tutustua Saloon nykyään aina vain paremmin, nähdä juurimaitani. Vankoilla juurilla on tukeva seistä. Tuntuu hyvältä näin voimakkaasti rakastaa ja arvostaa sitä, mistä tulee. En usko että juureni tulevat koskaan kasvamaan yhtä syvälle Lapin maaperään kuin mitä ne Salossa ovat. Enkä sellaista ehkä kaipaisikaan.

Lappi vetää kuitenkin Saloa pitemmän korren siinä, että koska Lapissa on niin vähän ihmisiä, minun on ihmisjännittäjänä täällä vapaampi hengittää ja vaivattomampaa olla oma itseni. Salossa olen vapaa vain silloin, kun en tapaa muita ihmisiä kuin aivan ominta lähipiiriäni – Lapissa olen vapaa melkein kaikkialla, koska täällä ei ole melkein ketään.

Lapin äärettömään rauhaan ja Salon vankkoihin juuriin on molempiin hyvä nojata.

Julkaissut Jonna Saari

Lapissa asuvan salolaisen hidasta hiljaiseloa pohjolan uumenissa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: