Kesälomani lopuksi sain viettää vuorokauden sisareni luona Kökarissa. Lähinnä Kökarin leirintäalueen ja kirkon seutu oli minulle entuudestaan hyvinkin tuttua, mutta oli mahtava päästä näkemään edes pieni välähdys siitä, millaista vakituinen elämä saarella on näin kesällä.
Saavuimme mieheni kanssa Kökariin Skiftetillä Galtbysta torstai-iltana. Merimatka kesti 2,5 tuntia.
Illan aikana kapusimme siskon kanssa vielä kallioille katselemaan auringonlaskun värejä tällä paratiisisaarella.
Kanervat olivatkin täydessä kukassa.
Laiturilta oli ihana katsella veteen. Siellä oli paljon kaloja, pieniä ja vielä pienempiä. Meren pienilläkin aalloilla on aivan oma liplatuksensa. Ja meren tuoksu – se on aivan omansa.
Illalla grillasimme ja katsoimme porukalla elokuvaa siskon luona.
Seuraavana päivänä sisko vei minut tutustumaan kirpputoriin meren rannalla. Siellä oli paljon ihanaa tavaraa, mutta jätin ostokset nyt tällä kertaa tekemättä. Ihailin vain kirppiksen mieletöntä sijaintia.
Kirppiksen vieressä oli useampikin laituri, joilta pystyi katselemaan merenpohjan elämää kirkkaan veden läpi. Lämmin keskipäivän aurinko nosti merestä ja kallioiden kasveista ulkosaariston kesän tuoksuja.
Sitten lähdimme retkelle erääseen salaiseen saaren kolkkaan, jota siskoni poika oli minulle suositellut jo viime talvena. Halusin hänen suosituksestaan ehdottomasti nähdä tämän paikan, vaikka poika itse olikin juuri ulkomaanmatkalla. Siskoni lähti johdattamaan minua suurille rantakallioille, joiden luokse pääsemiseksi kuljettiin tämän ihanan satumetsän halki.
Metsän jälkeen saavuimme rannalle, jossa meitä tervehtimään ui kaunis ja aika iso rantakäärme.
Jatkoimme matkaa siskoni johdattamana. Hän kertoi löytäneensä alueelta laguuneja, joissa olisi turvallista uida ilman huolta meren aalloista ja virroista.
Kohta sopiva laguuni löytyikin. Istuuduimme sen törmälle katselemaan merta, juomaan teetä ja syömään siskon mukaan ottamia eväspullia.
Evästauon jälkeen laskeuduin laguunin lämpimään veteen uimalasien, snorkkelin ja kameran kanssa. Pinnan alla oli uskomaton maisema erilaisine levineen, kaloineen, rapuineen ja meduusoineen.
Varmistin siskolta, että eiväthän nämä meduusat ole uidessa mitenkään ongelmallisia. Hän vakuutti, ettei niissä ole mitään vaaraa ja kertoi, että koska loppukesäisin meduusoja on paljon, leikkivät paikalliset lapset tällöin meduusasotaa ja kuulemma ”heittelevät toisiaan niillä naamaan”.
Kalat olivat nähdäkseni ainakin pääasiassa kolmipiikkejä. Lapsuudessa niitä tarttui aina onkeen. Muistan lapsena snorklanneeni Kökarin leirintäalueen laiturin päässä, ja siellä minun oli onnistunut napata jostain syystä erityisen pökkeröinen kolmipiikki suoraan kouraani.
Tällä kertaa näin aikuisena en tietenkään lähtenyt yrittämään kaloja tai muitakaan otuksia kiinni.
Vietin pinnan alla hyvän tovin. Ylös sieltä vedestä oli kuitenkin jossain vaiheessa noustava. Liukas, levien peittämä rantakallio ei ollut kaikkein mukavin silpattava, mutta ei siinä onneksi kauaa tarvinnyt sätkiä ennen kuin pääsi kuivalle maalle.
Paluumatkalla kuvasin vielä kelottuneen oksan, katajikon ja kanervikon värejä.
Retken jälkeen menimme siskon luo jälleen grillaamaan. Sen jälkeen olikin pakattava hiljalleen tavarat ja suunnattava kohti lauttarantaa, josta Gudingen tuli meidät illansuussa hakemaan takaisin Galtbyhyn.
Galtbystä mantereelle pääsemiseksi kuljetaan vielä kahdella lossillakin. Saavuimme vanhempieni luokse Saloon ennen puoltayötä. Matkan varrella näkyi paljon eläimiä: valkohäntä- ja metsäkauriita, hirvi, kettu, hanhia ja kurkia.
Ajaessa mietin, että minullehan Saaristomeri on tuttu, koska olen kasvanut lounaassa, mutta monikohan itä- ja pohjoissuomalaisista on mahtanut tulla tutustuneeksi tähän paratiisialueeseen? Moniko esimerkiksi lappilainen on mahtanut käydä Korppoossa?
Tämä oli ensimmäinen kerta, kun ehätin siskoni luo Kökariin käymään, vaikka hän on asunut siellä jo hyvän tovin. Oli ihana nähdä, missä hän asuu, ja saada pieni maistiainen hänen elämästään saarella. Toivottavasti ensi kesänä ainakin pääsisimme tuonne taas uudelleen ❤
Saari avaruudessa 