Viime viikolla vietin vuorokauden lapsuuteni kesien maisemissa Houtskarissa. Tuntui ihanalta saada palata hetkeksi niihin muistoihin ja tuttuihin paikkoihin, vaikka moni asia onkin muuttunut ja aikaakin oli varsin rajallisesti. Tässä muutamia kuvia reissusta.
Jo ennen ensimmäistä lossia pysähdyttiin Kaffestugassa (Sattmark) herkuttelemassa. Yllä kuvassa tyrni-mustikkaleivos. Pihan puiset hevonen, härkä ja sika olivat paikoillaan kuten ennenkin, mutta en nyt enää tullut niillä leikkineeksi.
Nauvon Pärnäisissä koin iloisen yllätyksen, kun Eivor oli paikalla. Eivorilla olen monet kerrat matkannut Utön ja Jurmon saarille hyvässä seurassa. Ihania, ihania muistoja ❤ Ennen punamusta Eivor oli nyt maalattu mustaksi.
Lossilla matkustaminen tuntui yhtä aikaa tutulta ja eksoottiselta. Lapissa ei voi kokea mitään tällaista. Meri ja sen saaret näyttivät jälleen aivan ihmeellisiltä. Lossit olivat mahtavan keltaisia ja niiden äänestä tuli muistoja mieleen. Jo pelkkä lossin odottaminen tuntui tutulta. Ensimmäinen lossi oli muuttunut sähköiseksi.
Mossalan muututtua lomakeskukseksi, jossa matkailuautolla ei pääse enää rantaan, jäimme leirintäalueelle Kittuisiin. Sieltä löytyikin suurten mäntyjen välistä hieno paikka, josta oli upea näköala merelle.
Leiripaikkamme edessä oli ihana hiekkaranta, ja tietenkin kävin myös uimassa.
Leiripaikalta näkyi myös viereiseen lossirantaan, jossa lossi kävikin illan mittaan vielä moneen kertaan. Seurasimme myös ohi kulkevia ruotsinlaivoja. Haahkat ja tiirat istuskelivat luodolla.
Äidin kanssa käytiin iltakävelylenkki saarella. Löydettiin tienposkesta kirpputori. Maksu pyydettiin jättämään postilaatikkoon, mutta meillä ei ollut rahaa mukana, joten ostokset jäivät tekemättä.
Iltalenkillä poikkesimme myös metsässä. Oli ihana nähdä pitkästä aikaa suuria puita.
Kittuisin kylä on pieni ja kuvauksellinen, kuten saaristokylillä on tapana. Yhden traktorin kohtasimme, ja valkohäntäkauriin, emme muuta.
Seuraavana aamuna ajoimme vielä kahden lossin päähän eteenpäin ja kävimme Mossalassa katselemassa paikkoja. Täällä vietimme lukemattomia kesäviikonloppuja ennen kuin paikasta rakennettiin lomakeskus. Alla olevalta laiturilta olen onkinut monet kerrat, joskin lossilaiturilta kalaa nousi enemmän.
Tausalla olevilla silokallioilla meillä yleensä oli auto ja teltta. Muistan hyvin millaista oli herätä teltassa lokkien kirkunaan.
Vaikka koko paikka näytti menneen täysin uusiksi, oli edes vanha sauna edelleen paikallaan, joskin ehostettuna.
Tutkin paikkoja tarkkaan. Maisemaan oli ilmestynyt valtavat määrät laitureita, mökkejä ja veneenkiinnityspoijuja. Metsästä oli kaadettu paikat karavaanareille ja siellä oli puistokin lampineen. Omissa muistoissani paikalla on vain synkkä metsä ja pieni huussinkoppero.
Alla on ranta, josta minulla oli tapana käydä uimassa. Muistan kun veneluiska tuli – se oli juhlaa, koska sen jälkeen veteen oli helpompi kävellä kuin kivipohjaa pitkin.
Alla horisontissa näkyy kaksi saarta, joissa tapasimme käydä kanootilla. Kauimmaista nimitimme korkeasaareksi ja lähempää meidän saareksi. Sitten oli vielä lintusaarikin toisessa suunnassa.
Rantaan oli rakennettu myös nuotiokatos, siellä kävi ihan hirveä puhuri.
Oi että oispa ollu noin hyvä hiekkaranta sillon kun olin pieni. Mun piti mennä uimaan kivikkoisesta rannasta, jossa oli paikoin levää ja paikoin ihan silkkaa savea.
Muistan hyvin miltä tuntui, kun savi tursusi varpaiden välistä. Mutta ei se mua silloin haitannut, olin uimassa parhaimmillaan varmaan pari tuntia putkeen ilman mitään ongelmia. Kalojakin sukellellessa näkyi, varsinkin kolmipiikkejä, mutta kerran näin kampelankin.
Venepaikkoja oli ilmestynyt valtavat määrät. Eivät kovin kauniita nuo poijut mielestäni… Mutta oli mukava huomata, että kun tällainen lomakylä nyt kerran on pitänyt tehdä, niin ainakin se oli tehty huolella. Kaikki paikat olivat siistejä ja huolletun näköisiä.
Isolta kartalta kävi ilmi, että alueen metsissä ja rannoilla kiersi myös jonkinlainen luontoreitti. Siihen oli merkitty muun muassa auringonnousun ja auringonlaskun katselupaikat, joogapaikka sekä näkötorni.
Tien päästä lähti lossi rengasreittiä eteenpäin Iniöön.
Rannan silokallioissa oli tuttuja kaiverruksia. Muistin, että siellä jossain on hienosti kaiverrettuna Houtskarin vaakuna purjelaivoineen ja kaloineen, ja äkkiähän se sitten löytyikin.
Muisteltiin myös Mossalan ihmisiä ja ennen kaikkea koiria. Siellä nähtiin usein kiinanpystykorvat Nalle ja Mustikka sekä suomenpystykorva Nieminen.
Mossalaa lukuun ottamatta rengastiellä näytti minusta hyvin samanlaiselta kuin ennenkin. Ihanaa, ettei kaikki ollut muuttunut.
Pienillä losseilla oli tuttu ja kotoisa tunnelma. Vaikka matka oli lyhyt, piti siksikin aikaa keretä ulos merituulta ja tunnelmia haistelemaan. Pitkällä lossilla pääsi kiipeämään ylöskin. En muistanutkaan, kuinka ihana väriyhdistelmä ovat lossinkeltainen, merenvihreä ja vaahtopäänvalkoinen.
Kyllä oli hyvä reissu.
Takastullessa pysähdyttiin vielä Lenholman lehdon parkkipaikalla kahvit keittämässä. Sielläkin ihmettelin suuria puita. Etelänreissujen jälkeen Lapin puut näyttävät aina hetken aikaa kitukasvuisilta, ennen kuin silmä taas tottuu niihin.
Illalla lähdin Essin kanssa Vaisakkoon.
Saari avaruudessa 