Kevätillan lintuja

Kirjosieppo oli yöllä ilmestynyt pihaan. Hän tutkaili aamulla pihan kiinteistötarjontaa. En ole varma päätyikö hän jo asettumaan taloksi johonkin pöntöistä, ehkä harkinta on vielä kesken. Myös sepelkyyhkyt ovat ilmestyneet pihapiiriin. Pyykkejä ripustaessani kuului sepelkyyhkyn huhuilua ja se tuntui ihanalta. Tuli ihan etelä mieleen. En muista olenko koskaan aiemmin kuullut sepelkyyhkyn laulua täällä pohjoisessa. Variskin kävi … More Kevätillan lintuja

Haaveita jäidenlähdöstä ja muita kuulumisia

Ah, toukokuu. Vanha rakas vihollinen. Tuskastuttavan talvinen vielä, mutta kuitenkin siitä herkullinen, että kesä on ehjänä edessä ja yötön yö alkaa. Kevät eteni vauhdilla muutama viikko sitten. Sitten se pysähtyi. Lumisateet ja muutaman asteen plussakelit ovat hallinneet siitä lähtien – mutta nyt näyttäisi lämpenevän selvästi. Olen monta kertaa, viimeksi viime yönä, nähnyt unta että jäät … More Haaveita jäidenlähdöstä ja muita kuulumisia

Pieni tunturiretki ja muistoja koululiikunnasta

Nousin eilen jälleen kerran Puljutunturille. Taisi olla jo kolmas kerta tälle vuodelle – ensimmäisellä kerralla kaamos päättyi, ja toisella ehdin vielä katsella tykkylumisia puita juuri ennen kevään alkamista. Tällä kertaa puut olivat jo lumesta paljaita. Hanki kantoi aika hyvin. Aurinko oli kuitenkin ehtinyt jo lämmittää lumikuorta sen verran, että ilman lumikenkiä kiipeäminen olisi ollut vaikeaa. … More Pieni tunturiretki ja muistoja koululiikunnasta

Pieni kelkkaretki

Aurinko herätti aamulla seitsemän jälkeen. Nousimme, tein meille marja–hedelmäsmoothiet ja mies keitteli kahvit. Kissa kehräsi omalla paikallaan ikkunan alla, patterin vieressä. Televisiosta tuli mielenkiintoista ohjelmaa geeneistä, ja orava puputti linnunsiemeniä lintulaudalla taviokuurnien kanssa. Katsoimme kirkasta päivää ja totesimme, että tänään ei kyllä kehtaa vain istua kotona. Jonnekin pitäisi mennä, muuallekin kuin kauppaan, koska oli niin … More Pieni kelkkaretki

Kuulumisia

Ensi viikolla siirrytään kesäaikaan. Voin sieluni silmin jo kuvitella kesäisen metsän, kaikki ihanat luonnonkukat kesäyössä, joen rauhoittavan virran ja rantavedessä vilisevät pikkukalat. Keskiyön auringon punan, kesäsateen tuoksun ja ropinan ja sen tunteen, kun saa jälleen pudottautua veden varaan ja olla siinä kaikessa rauhassa niin kauan kuin mieli tekee. Mutta vielä ei ole kesä, on hädin … More Kuulumisia

Kulttuurishokki Lappiin muuttaessa ja ajat sen jälkeen

Olen niitä onnekkaita, jotka ovat nuorena saaneet viettää vaihtarivuoden ulkomailla. 16-vuotiaana ennen Ranskaan lähtöä sain vaihtarijärjestöltä luettavakseni paljon tietoa kulttuurishokista, ja se olikin hyvin mielenkiintoista luettavaa.  Todellinen kulttuurishokki ei ole sitä, mitä sillä yleensä puhekielessä tarkoitetaan. Järkytys siitä, että lomakohteessa syödään poronkieliä sekä verestä ja jauhosta leivottuja mustia palleroita, ei ole kulttuurishokkia. Todellinen kulttuurishokki tulee … More Kulttuurishokki Lappiin muuttaessa ja ajat sen jälkeen

Kultaisen aamun lintuja

Tänään oli se aamu vuodesta, kun yöllinen kosteus oli käärinyt koivut paksuun kuuraan, ja aurinko kultasi kaiken noustessaan yhdeksän maissa. Pakkasta oli 25 astetta, ja lintulaudalla oli vilkasta heti ensimmäisistä valoisista hetkistä alkaen. Lapintiaisilla riittää aina monipuolisesti kommentoitavaa. Niiden läsnäolon huomaa yleensä ensin korvilla kuin silmillä. Lintulaudalle saapuivat eilen urpiaiset ja tänään aamulla taviokuurnat. Ne … More Kultaisen aamun lintuja

Helmikuun puuhia

Kyllä se niin on, että Lapissa valo tekee kevään. Hiirenkorvat ja rentukat ilmestyvät täällä vasta alkukesällä, joten helmi–huhtikuussa on auringonpaiste se, joka luo kevään tunnun. Tällä viikolla on tuntunut jo hyvin keväiseltä. Viiden jälkeen lenkille lähtiessä on vielä valoisaa, ja aamulla töihin herätessä ei ole enää aivan pimeää. Yötön yö kajastaa jo mielessä. Eilen käytiin … More Helmikuun puuhia

Musiikin kanssa tunturissa ja ajatuksia tästä talvesta

Lähdin lauantaina ensimmäistä kertaa pitkiin aikoihin yksin tunturiin. Päivät ovat jo niin pitkiä, että matkaan ei tarvitse lähteä anivarhaisella. Niinpä nousin yhdessä auringon kanssa – se nousee metsän takaa puoli kymmeneltä – ja join rauhassa aamukahvia. Vasta puolilta päivin lähdin kotoa. Puoli yhdeltä lukitsin auton ovet ja lähdin parkkipaikalta kohti tunturia.  Ensimmäistä kertaa koskaan minulla … More Musiikin kanssa tunturissa ja ajatuksia tästä talvesta