Ensi viikolla siirrytään kesäaikaan. Voin sieluni silmin jo kuvitella kesäisen metsän, kaikki ihanat luonnonkukat kesäyössä, joen rauhoittavan virran ja rantavedessä vilisevät pikkukalat. Keskiyön auringon punan, kesäsateen tuoksun ja ropinan ja sen tunteen, kun saa jälleen pudottautua veden varaan ja olla siinä kaikessa rauhassa niin kauan kuin mieli tekee.
Mutta vielä ei ole kesä, on hädin tuskin kevätkään. Päivittäiset uudet keväänmerkit näyttävät jääneen tauolle. Helmipöllö puputtaa yhä, pälvipaikoista ei ole vielä tietoakaan. Päivät pitenevät ja jäällä on lumen alla sohjoa, mutta muutoin on kevät hieman himmannut tuloaan. Asiat vaikuttaisivat kuitenkin olevan paremmin kuin viime vuonna tähän aikaan, jolloin lunta oli tuplat tai vähintään puolet enemmän.
Olen onnistunut nyt näin monen vuoden jälkeen irtaantumaan siitä ajatuksesta, että perhoset ja hiirenkorvat toisivat kevään. Lapissa ne tuovat vasta kesän. Kevään Lappiin tuovat räystäältä putoava vesi ja kirkastuvat päivät. Niihin on tyytyminen. Ja tuntuvathan nekin toki pitkän talven päätteeksi hyviltä.
Mies on lomalla. Minun talvilomani odottaa vielä, toivoin sitä myöhemmäksi. Sen koittaessa on kevät taas jo selvästi pidemmällä (toivon). Töissä on suuria hetkiä käsillä, uusi kirja ilmestyy pian.
Vanha kaveri soitti eilen Sodankylästä ja se tuntui kivalta. Oli mukava vaihtaa kuulumisia kunnolla pitkästä aikaa ja tehdä vähän kesäksi suunnitelmiakin. On ihanaa kun on ystäviä, joiden kanssa on helppo olla oma itsensä. Osaan arvostaa sitä isosti, kun sellaista ei aina ole ollut.
Vähän harmiakin on käynyt. Olen iltalenkeillä nähnyt monta kertaa metson hiippailemassa tiellä erään mutkan takana. Yhtenä päivänä näin kuinka auto jarrutti äkisti siinä kohdin, mutta koska olin liian kaukana, en nähnyt, kuinka pahasti kävi. Kun ehdin paikalle, oli siinä mustia höyheniä jonkin verran. En ole enää nähnyt metsoa tai sen jälkiä tämän jälkeen.
Ostin Torista Esko Valtaojan kirjan Kotona maailmankaikkeudessa, ja olen siitä todella innoissani. Mietin miten maailmankatsomukseni olisi kehittynyt, jos tämä kirja olisi ollut pakko lukea vaikkapa yläasteella tai aivan viimeistään lukiossa?
Kuvaan ja katselen iltaisin tähtiä vielä kun se on mahdollista. Kaupassa käyn kerran tai kaksi viikossa, muutoin en käy oikein missään paitsi aina töiden jälkeen lenkillä. Ihan mukavasti tämä näin menee. Toivotaan kuitenkin, että rokotteita saataisiin pian lisää ja ihmiset pääsisivät suurin joukoin koronapiikeilleen. Itse aion mennä heti kun mahdollista.
Saari avaruudessa 