Saari avaruudessa

Olen niitä onnekkaita, jotka ovat nuorena saaneet viettää vaihtarivuoden ulkomailla. 16-vuotiaana ennen Ranskaan lähtöä sain vaihtarijärjestöltä luettavakseni paljon tietoa kulttuurishokista, ja se olikin hyvin mielenkiintoista luettavaa. 

Todellinen kulttuurishokki ei ole sitä, mitä sillä yleensä puhekielessä tarkoitetaan. Järkytys siitä, että lomakohteessa syödään poronkieliä sekä verestä ja jauhosta leivottuja mustia palleroita, ei ole kulttuurishokkia. Todellinen kulttuurishokki tulee vasta pidemmän oleskelun aikana ja jälkeen.

Peda.net-sivulla selitetään kulttuurishokki ja sen kaverit alkuinnostus, sopeutuminen sekä hyväksyntä mielestäni selkeästi artikkelissa Uuteen asuinympäristöön sopeutumisen eri vaiheet. Kulttuurishokki ei suinkaan ole se, joka kolkuttelee muuttajan ovea ensimmäisenä, vaan ensin tulee alkuinnostus.

Kerron nyt joitakin muistojani ja havaintojani näistä eri vaiheista Lappi-elämäni kautta.

Alkuinnostus

Oma alkuinnostukseni kesti ehkä parisen vuotta ja noudatti aika hyvin tuota Pedan kertomaa kaavaa, joskaan ei aivan niin räikeästi kuin nuorempana Ranskassa. 

Lapissa kaikki tuntui täydelliseltä. Kaikki, mitä sain tehdä, tuntui kivalta; ihmiset vaikuttivat lähes yksinomaan todella mukavilta ja helposti lähestyttäviltä; paikallisten letkeä asenne elämään tuntui pelkästään ihastuttavalta; rauhaa riitti niin paljon kuin siitä jaksoi nauttia; luonto oli henkeäsalpaavan kaunista; vuodenajat tuntuivat upeilta, eikä talvikaan tuntunut missään. Kesällä nautin siitä, että aurinko porotti naamaan kahdelta yöllä. Katselin Lappia ja uutta elämääni hyvin, hyvin ruusunpunaisten lasien läpi. Mikään ei ärsyttänyt vähääkään, tai jos ärsyttikin niin siihen suhtautui hyvin ymmärtäväisesti ja huumorilla.

Kaikki tämä alkuinnostus aiheutti sen, ettei minulla ollut myöskään ikävää etelään. Noina parina vuotena etelässä tuli käytyä aniharvoin, kerran vuoteen, enkä kokenut että etelällä olisi tarjota minulle mitään mitä Lappi ei tarjoaisi. Etelänmatkat jopa ahdistivat, koska olin niin kertakaikkisen rakastunut Lappiin. Saatoin olla myös varma, etten palaisi etelään koskaan – muistaakseni en ole sellaista kyllä vannonut, mutta voi olla, että olenkin.

Kulttuurishokki

Kulttuurishokki ei ainakaan minulle iskeytynyt Ranskassa sen enempää kuin Lapissakaan mitenkään yhtäkkiä päin naamaa, joten siinä mielessä shokki tuntuu itselleni vähän vieraalta sanalta. Mutta sellaista tietynlaista alkuhuuman poisjääntiä alkoi tapahtua. Arki Lapissa alkoi tuntua arjelta, porojen ja revontulten hehku hiukan himmeni, tunturimaisemaan tottui ja aloin myöntää itselleni, etten pidä lumesta. Itse asiassa aloin myöntää itselleni, että inhoan jopa melko voimallisesti sitä, kuinka pitkään Lapin talvi kestää.

Myös se, kuinka paljon palvelut täällä maksavat ja kuinka kauan niitä yleensä saa odottaa, alkoi ärsyttää. Esimerkiksi ajan autokorjaamolle voi hyvällä tuurilla saada parin, kolmen viikon päähän, ja usein tuntuu olevan tuurista kiinni että miten rahoilleen saa vastinetta ja millä aikataululla, ainakin jos yrittäjä ei ole tuttu ihminen. Lunta on metri vielä toukokuun alussa, ja kesä loppuu ennen syyskuun alkua. Myös suru siitä, kuinka kauas perheeni jäi, alkoi nakertaa sydäntä huomattavasti enemmän kuin alkuaikoina. Lisäksi Lapin petopolitiikka alkoi kiukuttaa enkä voinut ymmärtää, miten kotikaupunkiini Ruuhka-Suomessa mahtuu kaksi susilaumaa, mutta Lapissa ei saisi olla ainuttakaan. En tarkoita valittaa näistä asioista sillä tiedän varsin hyvin, että asuinpaikkani on oma valintani. Mutta yritän näillä huomioilla havainnoillistaa sitä, että alkuinnostuksen aikana nuo seikat eivät tuntuneet yhtikäs missään, mutta sen loputtua ne kyllä tulivat huomatuiksi.

Toisaalta samaan aikaan elämäni on ollut hyvin onnellista, joten mitään raivonpuuskia ei oikeastaan asian ympäriltä ole tarvinnut purkaa. Vaikka parina toukokuuna olen ollut melkein pakkaamassa laukkuja kun lumi ei ole suostunut sulamaan, niin pääasiassa olen ollut päivittäin onnellinen siitä, että asun täällä.

Sopeutuminen & hyväksyntä

Laitoin nämä yhteen koska en ole itsekään varma kummassa vaiheessa olen. Itse asiassa taidan olla jo hyväksyntävaiheessa.

Tiedostan, tunnistan ja tunnustan, että Lapissa kaikki ei ole täydellistä ja että etelässä on moni asia paremmin. Tietenkin niin on, koska eihän maailmassa voi ollakaan paikkaa, missä kaikki olisi paremmin kuin muualla. Vaaleanpunaiset lasit ovat pudonneet silmiltä ja otan nykyään asiat vastaan ilman niitä. Esimerkiksi ihmisten suhteen olen varovaisempi, koska tiedän varsin hyvin, etteivät täälläkään kaikki ole pyyteettömästi ystävällisiä. 

Olen oppinut tuntemaan Lapin tapoja ja ilmiöitä paljon, ja vaikken kaikkien niiden kanssa olekaan samaa mieltä, olen hyväksynyt ne – olenhan itse päättänyt asettua tänne. Osaan myös toimia, sillä kokemusta alkaa olla jo vaikka mistä. Kun tulee uusi tilanne, tiedän, mitä tehdä ja mitä kautta lähteä mitäkin asiaa ratkaisemaan.

Kaipaan etelästä perhettä, lyhyttä/olematonta talvea ja lehtometsiä. Jos nyt muuttaisin etelään, osaisin arvostaa myös sitä, miten paljon esimerkiksi terveyspalveluita on lähellä, vaikken mikään niiden suurkuluttaja olekaan. Osaisin arvostaa myös Saaristomeren läheisyyttä enemmän. Toisaalta Lapissa arvostan esimerkiksi sitä, että turhia houkutuksia rahan tuhlaamiseksi ei juuri ole, kun asuu kaukana isoista kaupoista. Kaikkien palveluiden läheisyyttä en siis etelästä suinkaan kaipaa.

Monista Lapin erikoisuuksista nautin edelleen yhtä suuresti kuin alkuhuuman aikana – esimerkiksi luonnosta, rauhasta, ihmisten vähyydestä ja elämän yksinkertaisuudesta. Miellän Ounasjoen kodiksi melkein yhtä vahvasti kuin juurimaani Salossa – eri lailla, mutta silti. Turun murre on jonkin verran karannut (harmillisesti!), mutta mä olen edelleen mä. Mie ei sovi suuhuni kertakaikkiaan mitenkään ja tuntuisi tosi teennäiseltä edes yrittää sitä. Joitakin Lapin sanoja, kuten sääski ja hilla, olen kuitenkin jo aikoja sitten omaksunut arkikäyttöön.

Pääasiassa koen edelleen, että Lappi antaa reilusti enemmän kuin ottaa. Mutta en ole enää sokea sen miinuspuolille. On mukavaa, että sekä alkuhuuma että kulttuurishokki ovat ohi, ja rakastan yhä olla täällä.