Mitä olen oppinut taivaasta tänä talvena?

Aiempina talvina alkanut taivaantuijotus on jatkunut voimakkaana myös tänä talvena. Mukaan on tullut myös monenlaista oppia ja oivallusta, kun tiedonjano on kasvanut tähtiä katsellessa, ja kuvaustaidotkin ovat vaivihkaa hieman kehittyneet.

Eilen lenkillä tulin miettineeksi kaikkia uusia asioita taivaasta, joita olen tänä talvena oppinut. Illalla sekä tänä aamuna taivas järjestikin melkoiset väriesitykset melkein kuin kiitokseksi saamastaan huomiosta.

Olen oppinut taivaasta tänä talvena, että…

…Maapallon liikkeen voi nähdä taivaalta, kun taivasta vilkuilee säännöllisesti kuukaudesta toiseen kutakuinkin samoilta sijoilta aina iltaisin. Se näyttäytyy niin kuin taivas liikkuisi talven myötä. Idästä (ainakin pihaltani katsottuna) on noussut esiin uusia tähtikuvioita – muun muassa Orionia ei vielä syksyllä näkynyt – ja alkutalveen verrattuna kaikki kuviot ovat eri paikassa nykyään. Linnunratakin kaareutuu eri paikassa ja eri suuntaan kuin aiemmin. Orionin perässä esille ovat nousseet Vesikäärme ja Leijona. Pegasus puolestaan on kellahtanut selälleen taivaan toiselle laidalle.

…on olemassa erilaisia sovelluksia, joista voi opetella tähtikuvioita iltataivaan alla. Talven ajan käytössäni on ollut Star Walk II. Hiljattain latasin myös Stellariumin joka on siitä mielenkiintoinen, että sieltä on löydettävissä eri kulttuurien tähtikuvioita. Stellarium on muutenkin uusi suosikkini, koska siinä kuvitus on sen verran hillitympää, että itse tähdet on helpompi erottaa kuvituskuvien alta.

…tähtikuvioiden tunteminen ei ole rakettitiedettä. Vanhojen tutun Otavan ja Orionin lisäksi tunnen ja löydän nykyään Lohikäärmeen, Kassiopeian, Lyyran, Leijonan, Joutsenen, Ajomiehen, Kotkan, Perseuksen, Pegasuksen, Pienen Karhun, Seulaset, Härän… Ja varmaan joitain muitakin joita en nyt heti muista. Olen myös huomannut että tähtikuviot on valtavasti helpompi löytää taivaalta kuin valokuvista. Vaikeimpia toistaiseksi löytämiäni ovat olleet Lohikäärme ja Rapu.

…tähtikirkas taivas on upea vaikka revontulista ei olisi tietoakaan. Itse asiassa Linnunrata kirkkaimmillaan on usein vaikuttavampi kuin mahdolliset revontulet.

…Mars näyttää paljain silmin katsottunakin oikeasti punaiselta. 

…löytämään Pohjantähden.

…Kuuta kannattaa kiikaroida ja valokuvata. Tämä pienellä, aika vanhallakin taskupokkarilla ottamani valokuva sai minut häkeltymään – kuun kraatereiden erottuminen kuvasta toi sitä henkisesti paljon aiempaa lähemmäs sydäntäni. Kuu jotenkin realisoitui, kun siitä sai itse noinkin yksityiskohtaisen kuvan.

…lähimmän naapurigalaksimme Andromedan pystyy paikallistamaan Kassiopeian tähtikuvion avulla.

…olemme kaikki tähtipölyä. Tämä Esko Valtaojan haastattelu oli havahduttava. Vain suurien tähtien kuollessa syntyy raskaita alkuaineita, ja vain niistä voi syntyä eliöitä. Olemme siis kaikki tähtipölyä – ja kuten Valtaoja hyvin havainnoillistavasti ilmaisi, kun kaivamme nenäämme, tulee sieltäkin tähtipölyä.

…Linnunradan tummat alueet ovat kuolleiden tähtien pölläyttämää pölyä. Tätä tietoa olin koittanut kaivaa jos millä hakusanoilla sitä kuitenkaan löytämättä. Tummat alueet näkyvät paljaalla silmälläkin, mutta erityisen hyvin ne erottuvat valokuvista. Tieto löytyi edellisessä kohdassa linkatusta Valtaojan haastattelusta. 

…Ison Karhun vieressä on Karhunvartija.

…lempitähtikuvioni on Joutsen. Suurin osa tähtikuvioista vaatii todella rankkaa mielikuvitusta muistuttaakseen niitä hahmoja, joita niiden väitetään olevan. Orionissa on kuitenkin suht helppo nähdä kapeavyötäröinen, leveäharteinen hahmo kaarijousineen, ja härän naaman ääriviivat sekä sarvien kärjet voi jotenkuten kuvitella. Iso Karhukin muodostaa jonkinlaisen hahmon, toisin kuin pelkkä Otava, joka on vain osa Isoa Karhua. Kuitenkin Joutsen on minusta aivan hätkähdyttävän selkeä, sen mittasuhteet ovat todella kohdillaan. Joutsenen muoto erottuu minusta hienoimmin aidolla taivaalla kuin tähtikuviokartoissa.

…”tähdenlennot” eivät ole harvinaisia. Näen niitä joka iltakävelyllä, jos taivas on kirkas. Toivon joka kerta samaa asiaa. 

Valon määrä kasvaa hurjaa tahtia ja tiedän, että joidenkin viikkojen päästä alkaa tähtitaivas jälleen haaleta, haaleta ja kadota lopulta kokonaan näkyvistä. Niin vuodenkierto menee. Ensi talvellekin jää vielä onneksi monenlaista opittavaa, kuten se, miksi jotkin tähdet näyttävät niin kovasti tuikkivan, sekä se, miten tähdistä voisi jollakin lailla suunnistaa.

Kesä vietetään auringon seurasta nauttien.

Aurinko tänään aamulla juuri ennen yhdeksää.

Julkaissut Jonna Saari

Lapissa asuvan salolaisen hidasta hiljaiseloa pohjolan uumenissa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: