Tänään oli se aamu vuodesta, kun yöllinen kosteus oli käärinyt koivut paksuun kuuraan, ja aurinko kultasi kaiken noustessaan yhdeksän maissa. Pakkasta oli 25 astetta, ja lintulaudalla oli vilkasta heti ensimmäisistä valoisista hetkistä alkaen.
Lapintiaisilla riittää aina monipuolisesti kommentoitavaa. Niiden läsnäolon huomaa yleensä ensin korvilla kuin silmillä.
Lintulaudalle saapuivat eilen urpiaiset ja tänään aamulla taviokuurnat. Ne eivät oikein siedä sitä, että olen ulkona. Niitä voi kuvata vain ikkunan läpi, ja sittenkin suurin osa linnuista haihtuu kuin savuna ilmaan heti jos liikahdan kameran kanssa ikkunan takana. Lapintiainen, hömötiainen ja kuukkeli päästävät hyvinkin lähelle, eivätkä aina meinaa jaksaa väistää silloinkaan, kun menen täydentämään lintulautaa.
Urpiainen taisi muuten merikotkan jälkeen olla ensimmäinen lintu, jonka Lappiin muutettuani onnistuin kuvaamaan. Tenolla lenteli merikotkia, katselin niitä kun olin lenkillä. Urpiaisia tapasin lumien tultua Sulaojan luontopolulla.
Taviokuurna on pikkulinnuksi mahdottoman tuhti pallero. Urpiainen taas on todella pieni. Kaikki mahtuvat lintulaudallemme ja saavat aterioida rauhassa, myös närhet ja oravat. Jänölle on oma heinähäkkinsä.
Saari avaruudessa 