Kevättilannepäivitys

Hanki on painahtanut. Lintulaudan alla näkyy jo puolukkamätästä, ja pari kivenkärkeä on tullut pihamaalta näkyviin. Ylösalaisin olevan veneen päällä on kuitenkin vielä 30cm lunta (kaivoin venettä esille nähdäkseni sen), ja kaiken kaikkiaan piha ja etenkin metsä on edelleen lumen vallassa lukuun ottamatta aurattuja alueita, jotka ovat sulia ja myös jo kuivia.  Kävin eilen lumikengillä rantatörmää … More Kevättilannepäivitys

Kummallinen kevät ja selviytyminen siitä

Kevät 2020 on kyllä erikoisin pitkään aikaan. Ehkä ikinä minun elinaikanani. Kaiken tekemisen ja suunnittelun yllä leijuu koko ajan koronatiedostus ja virukseen liittyvät rajoitukset. Vanhemmat eivät ole päässeet tekemään perinteistä kevätreissuaan tänne Lappiin, enkä minä ole päässyt tekemään omaa kevätreissuani etelään – olen yleensä keväisin käynyt kesää vastassa etelässä, kun sillä kestää ikuisuus ehtiä tänne … More Kummallinen kevät ja selviytyminen siitä

Peippo

Maanantaina oli tosi lämmin päivä, melkein kymmenen astetta. Lunta suli paljon, mutta edelleen sitä on metri. Seinänpielustat edes ovat sentään kuivuneet, ja piharakennusten peltikatoilta ovat lumet tulleet alas. Ely-keskus on käskenyt varautua pahoihin tulviin, jopa yhtä pahaan kuin ”legendaarinen vuoden 2005 suurtulva”, josta olen kuullut paljon puhuttavan. Tulvahuippua ennustetaan toukokuun puoliväliin tai siitä eteenpäin. Lähtisin … More Peippo

Kevään tuoksu

Eräänä aamuna tällä viikolla ensimmäistä kertaa ilmassa tuoksui kevät. Sellainen märkä ja elävä tuoksu, johon sekoittuu auringon esiin sulattamia ja kuivaamia kiviä, kuraa, kaarnaa, havuja, jäätä ja lunta. Ilma oli asteen pari plussalla, tintti lauloi puussa kevättä. Olemme saaneet mökkinaapureita. On yllättäen ihan kotoisa olo, kun lähistön mökeillä on ihmisiä ja savu nousee piipuista. Jäällä … More Kevään tuoksu

Huhtikuu

Huhtikuu on alkanut ja yötön yö häämöttää jo mielessä. Yhdeksän aikaan illalla on vielä valoisaa, aamuyöllä aurinko alkaa jo nousta. Viime viikon plussien jälkeen pakkaset ovat hetkeksi palanneet, pariin otteeseen on satanut uutta luntakin melkoisesti ja ilma on ollut sakeanaan hiutaleista. Välillä aurinko on paistanut samalla kun lunta on satanut. Hyvin keväinen sää lappilaiseen tyyliin. … More Huhtikuu

Maaliskuu lähenee loppuaan

Tänään oli upean aurinkoinen päivä, lämmintä oli varjossakin yli viisi astetta. Vesi lorisi katoilta alas ja lumi suli kohisten. On sitä silti vielä lähemmäs metri, mutta tielle olivat ensimmäiset pälvipaikat ilmestyneet tämän päivän aikana. Tulin ensimmäistä kertaa kokeilleeksi nykyisen kamerani timelapse-ominaisuutta. Laitoin kameran ruksuttamaan lintujen ruokintapaikalle hetkeksi. Yksittäisiin ruutuihin jäi ihan hauskoja otoksia ruokintapaikan elämästä. … More Maaliskuu lähenee loppuaan

Jänis

Illalla jänis pyöri pihalla – melkeinpä suoraan olohuoneen ikkunan alla – pitkän aikaa. Hän oli siinä kaikessa rauhassa, vaikka liikuimme sisällä olohuoneessa ikkunan takana. Tuntui hauskalta, kun ikkunasta ulos katsoessa iso jänö istui lumikasan päällä puputtamassa lintulaudan antimia ja katseli samalla sisälle taloon. Hän jäi aterioimaan vielä silloinkin kun me jo menimme nukkumaan. Ihan kuin … More Jänis

Kuudes kuukkeli ja muuta korona-ajanvietettä

Koko talven ajan on ruokintapaikalla käynyt neljä kuukkelia. Alkuviikolla mukaan liittyi viides, ja tänään vielä kuudes ❤ Ja koska koronan takia elämä on vielä piirun verran hiljaisempaa kuin normaalisti (rehellisesti sanottuna arkeni ei kyllä ole merkittävästi muuttunut, en talvisin muutenkaan käy juuri missään) niin päätin ottaa kuvan kaikista kuudesta kuukkelista. Urpiaisetkin ovat löytäneet tiensä ruokintapaikalle … More Kuudes kuukkeli ja muuta korona-ajanvietettä

Jälkiä jäällä

Lähdin tämän talven osalta ensimmäistä kertaa kunnon kävelyretkelle jäälle. Aurinko oli jo laskemassa vaarojen taakse, ja se laskikin kokonaan kävelyni aikana. Kävelin joen jäätä nähdäkseni, millainen maisema mutkan takana aukeaa. Vino ilta-aurinko toi viimeisillä säteillään eläinten jäljet hangella upeasti esiin. Jäniksen jäljet olivat nousseet koholle. Tai, oikeammin, lumihanki niiden ympäriltä oli tuiskunnut matalammaksi, jättäen jäljet … More Jälkiä jäällä

Arkikuvia

Tällä viikolla en ole liikkunut kotoa mihinkään, kävelyitä lukuun ottamatta. Päivät ja viikot kuluvat, kevään tulo on hiljalleen aistittavissa, vaikkakin sula maa tuntuu edelleen erittäin kaukaiselta. Päivä on jo pitkä, ja vaikka olen aamuisin herännyt kuudelta, on ollut jo hieman valoisaa. Tällä viikolla sai katsella muutamaa todella kaunista auringonnousua. Näen auringonnousun ikkunasta ja on ihmeellistä … More Arkikuvia