Huhtikuu

Huhtikuu on alkanut ja yötön yö häämöttää jo mielessä. Yhdeksän aikaan illalla on vielä valoisaa, aamuyöllä aurinko alkaa jo nousta. Viime viikon plussien jälkeen pakkaset ovat hetkeksi palanneet, pariin otteeseen on satanut uutta luntakin melkoisesti ja ilma on ollut sakeanaan hiutaleista. Välillä aurinko on paistanut samalla kun lunta on satanut. Hyvin keväinen sää lappilaiseen tyyliin.

Lunta on edelleen noin metri. Viime viikolla sulaminen pääsi hyvään vauhtiin, mutta on nyt pysähtynyt. Ensi viikolle lupaa jälleen plussaa ja toivon, että kevät alkaisi siitä.

On tullut kuluneeksi vuosi uudessa kodissa. Muistan kun kilistelimme skumpalla kuistilla vuosi sitten, maisema oli hyvin samannäköinen kuin nytkin. On siis toinen keväämme täällä. Viime viikolla avasimme grillikauden, oli kyllä aika kylmä ilta ja raikas grillaushetki. Tunnelma oli silti kohdillaan.

Koronauutisointiin on jollakin lailla puutunut. Päivä ja viikko kerrallaan edetään. Amerikkalaiset hamstraavat aseita ja joka päivä olen monestakin syystä onnellinen etten asu Amerikassa.

Levi on hiljentynyt ja käymme kaupassa kerran, pari viikossa. Siellä ei näe juurikaan ihmisiä, vain pari autoa parkkipaikalla eikä käytävillä melkein ketään. Kädet pestään kauppaan mennessä ja sieltä tullessa pullonpalautuspisteellä. Tällä menolla saattaisimme hyvinkin välttyä koronalta, ellei mies saa sitä työpaikaltaan. Maskeja ei täällä käytä kukaan.

Tällä hetkellä olo on, että huhti–toukokuu tulevat olemaan lähinnä odottelua ja toivomista, että tilanne menisi ohi niin pienin vahingoin kuin mahdollista. Eniten toivoo, että läheiset pysyisivät terveinä. Millään muulla ei juuri nyt tunnu olevan väliä. Ikävöin myös kotiin, olen yleensä keväisin päässyt kotona käymään kun siellä ovat puut olleet jo hiirenkorvilla. Tänä vuonna se reissu jää tekemättä, eivätkä vanhemmatkaan pääse tänne kuten oli suunnitelmissa ennen kuin tämä kaikki alkoi. Matkustelu ei varsinaisesti ole kiellettyä, mutta nyt ei olisi järkeä matkustaa. Pitää vain istua torpassa, odottaa ja toivoa parasta. Onneksi kävin etelänkotona talvella monta kertaa, ja myös toiveet kesän reissuista ja perheen näkemisestä kantavat eteenpäin.

Pupu käy iltaisin yhdeksän jälkeen pihalla ja kissan kanssa katsomme häntä ikkunasta.

Viime aikoina on tuullut kovin. Lenkillä on pitänyt vetää huppu päähän ettei naama palellu karrelle. Tuuli on puhaltanut lunta dyyneiksi tielle.

Näin myös kevään ensimmäiset pulmuset. Harmi ettei ollut kameraa mukana, toivotaan että saisin niistä vielä kuvia.

Pää kyllä joutuu koville tänä keväänä. Samalla koen kuitenkin kiitollisuutta hyvin monista asioista – puolisosta, perheestä, parhaasta ystävästä, kissasta ja siitä, että olemme kaikki perusterveitä, että kukaan ei ole yksin ja että asumme kaikki Suomessa. Olen kiitollinen myös todella hyvästä työpaikasta ja työkavereista.

Saan paljon voimaa myös siitä ajatuksesta, että kesä koittaa ihan varmasti tänäkin vuonna ja varmasti kesällä saa ja voi jo liikkuakin niin, että pääsen näkemään rakkaita ja nauttimaan luonnosta ja lämpimistä säistä.

Julkaissut Jonna Saari

Lapissa asuvan salolaisen hidasta hiljaiseloa pohjolan uumenissa.

%d bloggaajaa tykkää tästä: