Tällä viikolla en ole liikkunut kotoa mihinkään, kävelyitä lukuun ottamatta. Päivät ja viikot kuluvat, kevään tulo on hiljalleen aistittavissa, vaikkakin sula maa tuntuu edelleen erittäin kaukaiselta. Päivä on jo pitkä, ja vaikka olen aamuisin herännyt kuudelta, on ollut jo hieman valoisaa. Tällä viikolla sai katsella muutamaa todella kaunista auringonnousua. Näen auringonnousun ikkunasta ja on ihmeellistä huomata, että aurinko voi nousta metsän takaa esiin jopa pelkissä minuuteissa.
Aurinko on alkanut sulattaa kattojen lumikuormaa ja onkin jännä nähdä, milloin lumet jysähtävät alas piharakennusten peltikatoilta. Lunta on paljon ja kevättulva on hyvinkin todennäköinen. Pahimmillaan se saattaa katkaista jopa tien, jota pitkin kuljemme täältä perältä ihmisten ilmoille.
Pyykkiteline pihalla on lähes kokonaan hautautunut lumeen, joten se toimikoon mittarina jonka kanssa voi nähdä lumihangen laskeutumisen.
Kissa on alkanut vaihtaa karvaa.
Poistin instagramin ja näyn sen myötä nyt tarttuvan herkemmin kirjoihin kuin kännykkään. Olen viimein alkanut lukea talvella ostamaani Richard Dawkinsin Maailman hienoin esitys – evoluution todisteet -kirjaa. Minulla ei ole sängyssä lukulamppua, joten luen kirjaa iltaisin otsalamppu päässä.
Kirjan pariin minut johdatti viime vuonna löytämäni Nightwishin The greatest show on earth -kappale, jota olen viimeisen vuoden aikana kuunnellut satoja kertoja. Lähes puolituntinen kappale pohjaa kyseiseen kirjaan ja kertoo maailman synnystä, evoluutiosta ja ihmisen kehityksestä. Biisin löytäminen tuntui minusta kuin kotiinpaluulta, sillä olin lapsena suuri dinosaurusten ja evoluution ihailija ja nyt palaan siihen maailmaan ensimmäistä kertaa aikuisena. Aihe yhdessä uskomattoman hienon – jopa mielestäni maailman hienoimman – kappaleen kanssa tuo liikutuksen kyyneleet silmiin ja on kokemuksena hyvin voimakas.
Koitin katsoa olisiko minulla säilynyt lapsuusaikojeni piirroksia evoluution elukoista. Olen pikkulapsena piirtänyt trilobiitteja ja muita vastaavia evoluution palasia, esimerkiksi muinaisien apinoiden kalloja, varmasti pinoittain, mutta ilmeisesti noita piirroksia ei ole kulkeutunut mukaani Lappiin. Viime Salo-reissulla löysin äidin kirjahyllystä kuitenkin pari minulle hyvin rakasta kirjaa, jotka muistan saaneeni kirjaston poistohyllystä kun olin 7. Opettelin lukemaan noiden kirjojen kanssa ja kiinnyin niihin. Nappasin kirjat mukaani Salosta, ja nyt ne kuuluvat suppeaan mutta tarkasti valittuun kirjakokoelmaani jälleen.
Alla vielä muutama arkinen kuva tältä viikolta. Kuvissa evoluution tulosta edustaa sinitiainen, jalostuksen tulosta kotikissa ja henkimaailmaa edustakoon vaikkapa maisemakuvassa hangen yllä leijuva sininen pallo. Viimeisessä kuvassa on eräällä iltalenkillä kohtaamani myyrä kipittänyt hangen poikki.
Saari avaruudessa 