Jälkiä jäällä

Lähdin tämän talven osalta ensimmäistä kertaa kunnon kävelyretkelle jäälle. Aurinko oli jo laskemassa vaarojen taakse, ja se laskikin kokonaan kävelyni aikana. Kävelin joen jäätä nähdäkseni, millainen maisema mutkan takana aukeaa.

Vino ilta-aurinko toi viimeisillä säteillään eläinten jäljet hangella upeasti esiin.

Jäniksen jäljet olivat nousseet koholle. Tai, oikeammin, lumihanki niiden ympäriltä oli tuiskunnut matalammaksi, jättäen jäljet koholle.

Myös ketun helminauhajälki oli koholla. Jäljet olivat pienellä saarella, joka nousi joen jäästä aavistuksen pieneksi kumpareeksi.

Saarella ollessani aurinko painui mailleen.

Jatkoin tovin vielä eteenpäin.

Kuuntelin musiikkia ja pidin silmällä ympäristöä. Jäällä ei näyttänyt liikkuvan lisäkseni ketään muuta. Kulman takaa näkyviin tuli kuitenkin kaukana oleva pilkkiseurue.

Jäniksiä tuntui liikkuneen aivan kaikkialla. Yhtään eläintä ei kuitenkaan näkynyt nyt – ei jäniksiä eikä mitään muutakaan, ei edes lintuja. Mies kertoi nähneensä työmatkallaan ketun, jolla oli riekko suussa. Lenkillä näen itse usein vähintään riekkoja jos en muuta. Tällä kertaa ei ketään ollut kuitenkaan liikkeellä siellä missä minä olin, tai sitten en vain huomannut.

Vanhojen kelkkaurien seuraaminen teki kulkemisesta vaivatonta. Vaikka ura erottuisi tuiskunneen hangen alta enää vaivoin, on siitä kohtaa hyvä kävellä. Kelkka on painanut hangen kovaksi, jolloin siihen ei uppoa. Kelkkoja ajaa jäällä päivittäin useita.

Tänäänkään ei ollut täällä meidän perällä havaittavissa minkäänlaista koronapaniikkia.

Aivan rauhallista on ollut.

Pyykkiä olen pessyt.

Julkaissut Jonna Saari

Lapissa asuvan salolaisen hidasta hiljaiseloa pohjolan uumenissa.

%d bloggaajaa tykkää tästä: