Laiskottelupäivä

Kolmen muuttopäivän jälkeen on mukava olla reporankana edes yksi päivä ennen töihin palaamista. Näin kyllä yöllä jo töihin liittyvän painajaisen. Kaikkea kanssa. Aamulla oltiin iskän kanssa Halikonlahdella. Mainittavia lajeja merimetso, lapasorsat, meriharakka ja mahdollinen räystäspääsky. Pääskystä ei oltu aivan varmoja, muut oli päivänselviä. Silkkiuikkuja oli paljon, samoin tukka- ja punasotkia sekä telkkiä. Uiveloita ei näkynyt … More Laiskottelupäivä

Melkein valmista

Muutto on nyt melkein valmis. Kämppään jäi enää muutama simppeli huonekalu – yksi peräkärryllinen mööpeleitä. Laittiat ovat tyhjät ja piha haravoitu (kiitos äiti!) Sammakot tosin elelevät vanhassa kämpässä vielä viikon ajan, minkä jälkeen he muuttavat uuteen kotiin, jossa heitä odottaa isompi ja kauniimpi akvaario. Käyn kämpällä ensi viikolla vielä ahkeraan, koska siellä pitää siivota. Vielä … More Melkein valmista

Pääsiäinen

Toinen muuttopäivä. Kirjahyllyt, puuarkku, patjat ja jäätävä määrä muuta irtaimistoa vaihtoivat osoitetta. Hyvältä näyttää. Nyt, kun omaa tavaramassaa tarkastelee muuttotavarana, niin siinä näkee erityisen hyvin, että mitä tavaroita oikeasti haluaa säilyttää ja mitä ei. Olen todella ylpeä itsestäni, että olen saanut karsittua matkastani oikeastaan kaiken, mitä en kaipaa. Se on helpottanut muuttoa ja keventänyt elämää … More Pääsiäinen

Muutto

Tyhjiöpussin keksijä ansaitsisi Nobelin. Tänään on pakkauspäivä muuttoa varten. Hirveän kätevä tällainen pääsiäinen, nämä vapaapäivät osuivat täydelliseen saumaan. Olen huhkinut jo kolme tuntia, mutta en vieläkään ole päässyt käsiksi siihen, minkä luulin olevan melkein ainoa jäljellä oleva kohde – keittiön kaapistoon. Sen sijaan olen pessyt pyykkiä ja tunkenut puhtaat kankaat märkinä Ikean kassiin viedäkseni ne … More Muutto

Voimakoira

Koira leikataan huomenna. Sen kainalosta torstaina löytynyt patti on kasvanut nopeasti, mikä viittaisi siihen, että se olisi pahanlaatuinen. Jo pelkästään se, että vasta helmikuussa leikattu patti uusi näin nopeasti, on aika paha merkki. Kuninkaantien eläinlääkäri kuitenkin koki, että leikkaus on mahdollisuus. Ainoa mahdollisuus. Ilman leikkausta koira on pian menetetty ilman muuta, mutta leikkaamalla voidaan pahanlaatuinenkin … More Voimakoira

Murehtimisesta

Lakkasin pelkäämästä kuolemaa viime kesänä. Ainakin omaa kuolemaani. Olin aiemminkin pitänyt kuolemaa luonnollisena osana elämää, mutta silti olin pelännyt sitä. Tavatessani enkelihoitajani ensimmäisen kerran, kuolemanpelkoni loppui kuin seinään. Kuolemanpelko ei todellakaan ollut syy, miksi tapasimme. Kuolema vain tuli siinä puheeksi ja tämä nainen sanoi, että ihmiset pelkäävät kuolemaa aivan turhaan. Kuolema tulee kun on tullakseen, … More Murehtimisesta

Kohtaamisia

Toinen vapaapäivä. Kävin pankissa lopetuttamassa kotivakuutuksen huhtikuun loppuun. Tyhjensin yläkerran kirjahyllyt siten, että nyt kaksi kolmesta kirjahyllystä on tyhjinä. Vein paljon kirjoja kirppikselle. Yksi ikea-kassillinen lastenkirjoja lähti vanhempieni luo, missä siskon lapset saavat lueskella niitä. Oltiin kahdella lenkillä, kun oli vapaata ja ihana keli. Iskä löysi keskeltä hiekkatietä liskon, tai oikeastaan se taitaa olla jonkin … More Kohtaamisia

Muutto horisontissa

Muutan tässä kuussa pois nykyisestä vuokra-asunnostani. Rakastan tätä kämppää, mutta päätin muuttaa säästääkseni rahaa suurta muuttoa varten. Asun kesän vanhempieni luona kaupungin ulkopuolella, omassa, vanhassa huoneessani. Tiedän, että siitä tulee hyvä kesä ❤ Kun sitten syyskuussa muutan kenties jopa pois koko Suomesta, niin on paljon helpompaa lähteä, kun ei silloin enää tarvitse miettiä koko kämpän … More Muutto horisontissa

Kevätseurantaa

Salon luonnonsuojeluyhdistyksen keväthavaintolista putkahti postista. Kiuru, kurki, leskenlehti ja töyhtöhyyppä pääsivät listalle heti, ja tänään kirjasin siihen vielä peipposen ja nokkosperhosen. Kevät on täällä ihan selvästi. Muurahaisiakin kuhisi pesässä jo yli viikko sitten perjantaina. Oltiin aamulla iskän kanssa lenkillä. Aurinko paistaa täydeltä terältä. Kohta on aika palata töihin loman jälkeen, mutta sitä ennen poikkean kirjakaupasta … More Kevätseurantaa

Kivi

Upea kevät. Eilen illalla lenkillä ilma tuoksui maagisen ihanalta. Kostea tie, kostea sade, viileys, mutta kuitenkin pieni lämpö. Hiekka, maa, asfaltti, talven jälkeen virkoavat kasvit. Se tuoksu, tiedäthän? Satoi, mutta tähdet ja kuu näkyivät silti. Huudatan näinä aurinkoisina kevätpäivinä autossa musiikkia ja laulan. Norjaksi, kyllä, ja ihan sujuvasti. Näin eilen hyvän ystävän kahvilassa. Oltiin Salon … More Kivi