Upea kevät. Eilen illalla lenkillä ilma tuoksui maagisen ihanalta. Kostea tie, kostea sade, viileys, mutta kuitenkin pieni lämpö. Hiekka, maa, asfaltti, talven jälkeen virkoavat kasvit. Se tuoksu, tiedäthän?
Satoi, mutta tähdet ja kuu näkyivät silti.
Huudatan näinä aurinkoisina kevätpäivinä autossa musiikkia ja laulan. Norjaksi, kyllä, ja ihan sujuvasti.
Näin eilen hyvän ystävän kahvilassa. Oltiin Salon keskustan Toisessa Keksissä. Siellä oli ihan hurjasti ihmisiä neljän jälkeen iltapäivällä. Näinä aikoina Salossa se on aina jo yllättävää, jos jossain on monta ihmistä yhtä aikaa. Kaikkialla on aika hiljaista, keskustassakin. Muistan, kuinka ollessani lapsi vältimme aina Plazaan menoa lauantaisin, koska siellä oli porukkaa niin paljon, että ei päässyt kunnolla eteenpäin. Enää ei ole sellaista. Lauantaiaamupäivällä löytää hyvin parkkipaikan ja Plazassakin on väljää.
Pian Jurmon kivikkoinen saari kutsuu. Menen sinne ja muutun kiveksi kivien joukkoon. Nätisti asetun sinne pirunpeltoon pyöreäksi kiveksi, kasvatan kauniit kuviot jäkälistä ja annan merituulen raikastaa minua loputtomiin, päivin ja öin. Tuuli puhaltaa ja suolainen merivesi kastelee aallonroiskeina ja välillä sumuna. On rauhallista ja ihanaa.
Olen vain kivi. Saan vain olla, hengittää, levätä ja nauttia. Vain olla.
Saari avaruudessa 