Kesäteatterissa

Olimme ystäväni ja hänen isoäitinsä kanssa maanantai-iltana kesäteatterissa Mathildedalissa. Sää oli upean aurinkoinen ja lämmin, meri kimalteli sinisenä. Tilasimme rannan ravintolassa pienet alkupalat ennen teatteriesitystä. Oi kuinka nautinnollista se olikaan! Mathildedalin ruukkiympäristö tarjoaa kertakaikkiaan upeat puitteet kesäteatterille. Vanhat valtavat ruukkirakennukset, alueen läpi virtaava pieni joki ja ja suuret, ikivanhat lehtipuut luovat aivan omanlaistaan tunnelmaa. Näytelmään … More Kesäteatterissa

Kortit kertovat

Kuten aiemmin totesin, minulla on taipumusta murehtimiseen ja märehtimiseen. Mitä jos, mitä jos, mitä jos. Vilkkaan mielikuvitukseni ansiosta mitä jos -kysymyksistä ei välillä tunnu tulevan loppua ollenkaan. Kaikki näyttää päällisin puolin olevan käytännössä järjestyksessä: minulla on kaikkea, mitä tarvitsen ja haluan. Mutta silti murehdin, että mitä jos ei kohta enää olekaan. Välillä on sellainen olo, … More Kortit kertovat

Orava

Orava kiertelee pihan linnunpönttöjä päivästä toiseen. Meillä oli kurren kanssa eilen hyvä juttuhetki. Hän asettui pöntön katolle lepäämään ja rentoutumaan hyväksi toviksi, kun katselin ja kuvasin häntä puun alta. Ihan niin kuin ei hällä olisi ryöstämispuuhat mielessä ollenkaan. Täytyyhän oravankin saalista saada. En minä häntä siitä syytä, että hän pöntöissä käy. Tässä se taas on … More Orava

Lintupäivä

Juttukeikalla ollessani haastateltavan piti ohimennen käydä rengastamassa muutama korppi. Hykertelin jo etukäteen, koin olevani todella etuoikeutettu, kun pääsin sellaista toimitusta seuraamaan. Meillä oli vaikeus löytää korppien pesää. Edes emoja ei näkynyt eikä kuulunut. Löysin maasta mustan komean korpinsulan, jonka otin mukaani. Pian pesä sitten löytyikin. Sen juurella oli kakkaa, josta voitiin päätellä, että pesässä oli … More Lintupäivä

Ensimmäistä kertaa Vaisakossa

Tehtiin perhetuttujen kanssa tänään retki Vaisakon alueelle Salon Halikkoon. Vaisakko on tunnettu kauniista luonnostaan ja etenkin kevätkukistaan. Valkovuokko- ja sinivuokkomerien lisäksi näimme paljon esimerkiksi keltavuokkoja, mukulaleinikkejä, imiköitä, käenrieskoja ja kiurunkannuksia. En olisi tunnistanut kuin vuokot, mutta mukana oli onneksi kukka-asiantuntijaystävä. Täydessä kukinnossa olevat kevätkukat ovat kyllä upeita. En ole koskaan oikein keskittynyt kukkasiin. Yhtenä kesänä … More Ensimmäistä kertaa Vaisakossa

Sirkus

Olin eilen elämäni ensimmäistä kertaa sirkuksessa. Sirkus Florentino oli pykästetty pystyyn aivan kotini viereen, koulun urheilukentälle, ja ystävä ehdotti että käydään katsomassa. Minun kävi kamelia sääliksi, kun väliajalla ihmiset saivat istuttaa lapsensa sen selkään kuvattavaksi. Kameli-parka, tuntui, ettei kukaan välittänyt siitä. Välillä se huulet pitkänä kerjäsi herkkupalaa omistajaltaan, eikä saanut. Vaikka joutui kestämään niitä lapsia … More Sirkus

Mahdollisuuksien vuosi

Vuosi vaihtui. Oli ehkä paras vuodenvaihde ikinä. Uudenvuodenaatto, klo 20:00Oltiin ystävien kanssa Matildassa katsomassa ilotulitusta. Siellä oli ihmisiä ihan hirveästi. Rannan ihanat putiikit ja rakennukset olivat kaikki avoinna, kauniit jouluvalot tuikkivat ja ihmiset olivat hyvällä mielellä. Autoletka oli valunut kohti Matildaa jo kauan ennen kahdeksaa, jolloin ilotulitusshow’n tiedettiin alkavan. Ihmisiä tuli siis kaukaakin, ei siellä … More Mahdollisuuksien vuosi

Viikonloppu

Kiireinen viikonloppu takana. Lauantaina lähdettiin aikaisin aamulla Taivassaloon ja illalla istuskeltiin yöhön saakka viihteellä Mathildedalissa. Sunnuntaiksi pääsinkin töihin ja päivä venyi aika pitkäksi. Meinasin jäätyä kikkaraksi koska mulla oli liian vähän vaatteita ja sää oli ihan kammottavan jäätävä. Mutta siitäkin selvittiin. Onneksi tämä mun nykyinen kämppä on niin ihana, kodikas, lämmin ja houkutteleva, ettei mun … More Viikonloppu

Jäätä

Tän blogin nimi voisi olla Sahajärvi koska tuntuu ettei täällä mistään muusta kuvia olekaan. Aamulla yritin bongailla ISON-komeettaa mutta sitä ei pilviltä näkynyt. Toivon tosi kovin että näkisin sen. Mutta voi olla että se tuhoutuu kun se ohittaa auringon ja jos sitä ennen on aina pilvistä niin sit taitaa kyl olla turha toivo. Jos se … More Jäätä