Tehtiin perhetuttujen kanssa tänään retki Vaisakon alueelle Salon Halikkoon. Vaisakko on tunnettu kauniista luonnostaan ja etenkin kevätkukistaan. Valkovuokko- ja sinivuokkomerien lisäksi näimme paljon esimerkiksi keltavuokkoja, mukulaleinikkejä, imiköitä, käenrieskoja ja kiurunkannuksia.
En olisi tunnistanut kuin vuokot, mutta mukana oli onneksi kukka-asiantuntijaystävä.
Täydessä kukinnossa olevat kevätkukat ovat kyllä upeita. En ole koskaan oikein keskittynyt kukkasiin. Yhtenä kesänä kuvasin perhosia ja muita hyönteisiä hullun lailla, ja muutkin eläimet ovat aina kiinnostaneet, mutta luonnonkukkiin en ole koskaan kiinnittänyt suurempaa huomiota. Tällainen tavistallaajan kevätkukkaretki oli oikein sivistävä kokemus.
Muutamia punavuokkoja näimme myös. Siitä kuulemma kiivaasti keskustellaan, että onko mitään punavuokkoa olemassakaan, vai onko kyseessä vain punertava sinivuokko. Itse bongasin lisäksi aivan oman lajini, vaaleansinivuokon.
Vaisakon luontopolku on muutaman kilometriä pitkä. Alkutaival on ihan tavallista metsäpolkua. On siellä pitkospuitakin paikoin, mutta ainakin tänään oli sen verran kuivaa, ettei niitä juuri olisi tarvinnut.
Vaisakko on luonnonsuojelualuetta, jonka Metsähallitus omistaa. Ja hyvä niin. Suuret vanhat tammet ja valtavat kevätkukkamatot ovat suojelun arvoisia. En ole ollut Vaisakossa koskaan ennen, vaikka olen jo pitkään tiennyt alueen olemassaolosta. Salolaisen on erittäin yleissivistävää käydä Vaisakossa.
Aurinko paistoi sen verran kirkkaana, ettei kuvien läiskiminen ollut ihan yksioikoista. Seisoskelimme toinen toisillemme sopivassa kohtaa varjoina, niin jokainen sai vuokkonsa ja imikkänsä kuvattua.
Polun puolivälissä tullaan Halikonlahden rantaan jyrkälle kalliolle. Vastapäätä ihan lähellä näkyy Vuohensaaren uimaranta ja leirintäalue. Levitimme piknik-mattomme kalliolle ja kaivoimme eväät esiin – niitä oli kylliksi viidelle. Leipää, kinkkua, kurkkua, munaa, pannaria, kahvia, suklaata… Ja tilkkanen Vana Tallinnaa.
Meillä oli koira mukana, vaikka hiukan epäilin että saako sinne koiraa ottaa. Vaan kyllä siellä paljon koiria tuli polulla vastaan. Ihmisiä oli paljon liikenteessä. Koira pysyi tietenkin hihnassa.
Yksi vastaan tulleista lapsista huusi ihan kurkku suorana, kun ei ilmeisesti osannut puhua normaalilla äänellä. Onneksi niiden perhe eteni sellaista suorittajavauhtia ympärilleen katsomatta, että ne menivät pian ohitsemme, ja pikku hiljaa se huutaminen lakkasi kuulumasta.
Viiden ihmisen ryhmässäkin kuvaajat erottuvat helposti joukosta. Kuvaajat jäävät porukasta jatkuvasti jälkeen, kykkiessään ympäri metsää kamera kädessä, keskittynyt ilme naamallaan.
Meitä kuvaajia oli tällä reissulla mukana kaksi.
Mutta eipä Vaisakossa eksymisen mahdollisuutta juuri ollut, joten aivan hyvin sitä saattoi jäädä vähän muista jälkeenkin.
Halikonlahden vesialuehan on aika kuraista, jossa veden näkyvyys on varmaan hyvä jos kymmenen senttiä. Mutta tuossa Vaisakon läheisyydessä se ei haitannut kyllä yhtään. Piknikillä istuessaan sitä saattoi suunnata katseensa hiukan kauemmas merenlahteen, niin se näytti melkein siniseltä.
Yhdeltä kohtaa polkua näkyy Vuorentaan kartano.
Tässä 6-, 7-, 8- ja 9-terälehtiset valkovuokot.
Eläimiä ei tullut tällä kertaa suuremmin etsiskeltyä, kun teemana kerran olivat kukkaset. Pari kimalaista kuitenkin bongasin. Näytti siltä, että lajista riippumatta kiurunkannus oli kimalaisten suosikki.
Parin kilometrin matkalla saatiin hyvin kulumaan muutama tunti kuvatessa ja kahvia juodessa. Mutta koska ilma on hieno – 18 astetta ja aurinkoista – aion lähteä vielä pitkälle iltalenkille.
Saari avaruudessa 