Lintupäivä

Juttukeikalla ollessani haastateltavan piti ohimennen käydä rengastamassa muutama korppi. Hykertelin jo etukäteen, koin olevani todella etuoikeutettu, kun pääsin sellaista toimitusta seuraamaan.

Meillä oli vaikeus löytää korppien pesää. Edes emoja ei näkynyt eikä kuulunut. Löysin maasta mustan komean korpinsulan, jonka otin mukaani. Pian pesä sitten löytyikin. Sen juurella oli kakkaa, josta voitiin päätellä, että pesässä oli poikasia, vaikka pihaustakaan ei kuulunut.

Olimme korkean kallion laella Suomusjärvellä ja haastateltava kiipesi 15-metriseen mäntyyn. Pesästä löytyi neljä potraa korpinpoikaa, aika suuria jo. Linnut olivat ihan hipihiljaa, kunnes niitä alettiin ronkkia pesästä. Siinä vaiheessa alkoi älämölö, mutta nätistihän ne lopulta näyttivät olevan.

Maastahan minä sitä vain seurailin, en toki kiivennyt mäntyyn mukaan.

Korpinpoika näyttää paljon värikkäämmältä kuin aikuinen korppi. Silmät ovat kirkkaan siniset, suupielet ovat keltaiset ja poikasuntuva on vielä vaaleaa harmaata. Suurten sulkien ruodot näyttävät paljaina vielä melkein vaalean sinisiltä.

Joimme kahvia upeissa maisemissa. Oikein kuksasta. Voi vitsit, mikä keikka. Aurinko paistoi ja oli ihan sopivan lämmin, ei ollenkaan liian kuuma.

Korppi on komea lintu. Syvällä sydämessä ja mielessä tuntuu hyvältä aina, kun korpin näkee.

Metsässä kuulimme myös kulorastaan, hippiäisen ja sirittäjän.

Korppilasten vanhempi saapui jossain vaiheessa paikalle ja alkoi kova metakka. Emo lenteli yläpuolella ja raakkui minkä keuhkoistaan ehti. Ei se rengastajaa kuitenkaan ahdistelemaan ruvennut. Kaikki neljä sinisilmäistä poikasta sai renkaan nilkkaansa.

Kotona sain lopultakin kuvattua myös punarinnan. Äidin orvokki tuo hauskaa liilaa etualalle. Aikamoinen pallero tuo lintu. Ja niin suloinen kuin pääseekin. Kuuntelee pää kallellaan maata ja jotakin suupalaa sieltä aina myös löytää.

Räkätit kiertelevät pihalla kuuntelemassa matoja. Aika hyvää saldoa näyttää tulevan.

Kuvasin pihan pikkulintuja. Lintulauta on jo viety pois, mutta siemeniä on sen paikalla vielä miljardi.

Pienet linnut ottavat paikasta ilon irti. Eihän niistä minun taskukamerallani ikkunan läpi kovin hyvää kuvaa saa, mutta onpahan nyt ainakin muisto, että keitä kaikkia vieraita on käynyt.

Olen aivan kammottavan väsynyt. Niin väsynyt, että epäilisin olevani kipeä, jos minulla olisi mitään muita oireita kuin aivan kammottava väsymys.

Onneksi sain viettää päivällä hyvän tovin todella upeassa metsässä mukavien ihmisten kanssa.

Ja linnutkin piristävät. Aina.

Loppukevennyksenä metsästä löytämäni leppis.

Julkaissut Jonna Saari

Lapissa asuvan salolaisen hidasta hiljaiseloa pohjolan uumenissa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: