Sirkus

Olin eilen elämäni ensimmäistä kertaa sirkuksessa. Sirkus Florentino oli pykästetty pystyyn aivan kotini viereen, koulun urheilukentälle, ja ystävä ehdotti että käydään katsomassa.

Minun kävi kamelia sääliksi, kun väliajalla ihmiset saivat istuttaa lapsensa sen selkään kuvattavaksi. Kameli-parka, tuntui, ettei kukaan välittänyt siitä. Välillä se huulet pitkänä kerjäsi herkkupalaa omistajaltaan, eikä saanut. Vaikka joutui kestämään niitä lapsia ja niiden vanhempia vaikka kuinka monta.

Esiintymässä oli paljon pariskuntia, suurin osa taisi olla itäisestä Euroopasta. Taikatemput nyt olivat sitä luokkaa, että monikin ne varmaan ymmärsi, mutta onneksi taikuutta oli mukana aika vähän. Ja tuskin lapset niitä sentään tajusivat, ja lapsethan siellä kohdeyleisöä olivatkin.

Pelle oli oikeasti hauska, mitä en olisi ikinä osannut kuvitella. Sitä sai oikein nauraa. Mutta muutoin temput olivat kyllä ennemmin jännittäviä ja pelottavia. Pari kertaa luulin, että esiintyjältä lähtee henki.

Jos joistakin asioista saa lastenohjelmista realistisen kuvan niin näköjään sirkuksesta ainakin. Teltta oli aivan kuin Muumeissa. Lapset söivät popcornia ja hattaraa. Klovnilla oli isot kengät ja poneilla ja hevosilla sirkuskoristeita.

Koiraesitys oli ehkä suosikkini, koska siitä koirasta olisi nähnyt kilometrien päähän että sillä oli aivan sairaan hauskaa.

Oli ihan yleissivistävä iltapäivä, mutta en kyllä jatkossa taida mennä sellaiseen sirkukseen jossa on mukana eläimiä.

Sirkuksen jälkeen kävelimme ystäväni kanssa kämpilleni.

Siellä oli aivan tyhjää, vain tuoli kökötti yksinään keskellä olohuoneen lattiaa. Sammakot ihmettelivät purkissaan, onko heidät vallan hyljätty. No, onneksi he pääsevät huomenna uuteen upeaan kotiinsa.

Istahdimme lattialla olevan vanhan patjan päälle, korkkasimme oluet ja tissuttelimme niitä seinään ajan kanssa nojaten. Juttelimme asioista, ihmisistä, menneistä ja tulevista ja muista isoista kysymyksistä.

Kevätillan aurinko valaisi asuntoa kauniisti. Lattialla oli selällään kuollut kimalainen ja ulkona pensasaita oli jo vihreä ja nurmikolla kukki sinisiä kukkia.

Julkaissut Jonna Saari

Lapissa asuvan salolaisen hidasta hiljaiseloa pohjolan uumenissa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: