Lokakuun tunnelmia etelästä ja pohjoisesta
Näin eilen kuun. Olin aamulla ajamassa kohti kirkonkylää, kun yhtäkkiä yllä oli häivähdys sinistä taivasta, ja siellä kaiken ihanan sinen keskellä oli valkoinen kuunpuolikas. Asia on mainitsemisen arvoinen siksi, että koko viikkoon ei ole näkynyt sinistä, ei kuuta, ei aurinkoa, ei tähtiä. Vain tasaista harmaata kaikkialla, ja vesisadetta. Eletään syksyn kurakelien kulta-aikaa. Tälläkin hetkellä sataa … More Lokakuun tunnelmia etelästä ja pohjoisesta










