Syksyn kotoisia päiviä Kittilässä

Viime viikonloppu oli ihana. Syksyn tunnelma kiiri kaikkialla ympärillä, paikkoja laiteltiin kuntoon talven varalle, siivoiltiin, korjailtiin, tehtiin klapeja – eikä vain kahdestamme, vaan myös vanhempani olivat mukana. Rakastan niitä viikonloppuja, kun he ovat täällä. 

Vaikka piha-askareet olivatkin mukavia, ei kaikki aika onneksi sentään ahkerointiin mennyt, vaan ehdimme myös retkeillä, grillailla, uida, kokeilla kalaonnea ja istuskellakin vain. 

Perjantaina lähdimme Kittilä-kierrokselle. Aamupäivällä ajelimme ensin Tonttulaan keittolounaalle. En ole koskaan käynyt Tonttulassa sesonkiaikaan, nyt siellä oli mukavan hiljaista ja rauhaisaa. Syömisen jälkeen kävimme äidin kanssa tutustumassa alueeseen hiukan laajemminkin, kävimme Temppelissä ja rannalla olevaa Näkkiä katsomassa. Saunan piipusta nousi savu, siellä on yleinen saunavuoro perjantaisin.

Tonttulasta löytyi tärkeä tarra – Nightwish kävi täällä kevättalvella. Tutkin vieraskirjoja silmät kiiluen, mutta en ole varma mitä löysin vai löysinkö mitään…

Tonttulasta matka jatkui Kittilän keskustaan Palsa-museoon, siellä kukaan meistä ei ollut aiemmin käynyt. Kalervo Palsan museo on hänen vanhassa kotitalossaan keskellä asuinaluetta. Esillä ei ole paljon hänen taidettaan, mutta pirtti on tunnelmallinen ja siellä on valokuvia ja vanhaa esineistöä. Piharakennuksessa on ateljee ja jonkin verran sentään taidetta nähtävillä.

Yksi työhuoneen seinistä on maalattu täyteen aika pelottavia hahmoja. Oven yläpuolella oli kyltti: Ovenraosta kuseminen sallittu. 

Palsa-museo oli pieni ja vaatimaton kuriositeetti verrattuna seuraavaan kohteeseemme, Särestöniemeen.

Kun muutin Lappiin, koko Lapissa oli vain muutamia paikkoja, jotka muistin tai joista minulla oli muistikuvia. Särestö oli yksi niistä. Muistikuvat olivat hataria, mutta muistot hyviä. Muistin lähinnä tunnelmia. Minulle tulevat Särestöstä aina mieleen vanhempani, joten rakastan käydä siellä välillä silloinkin kun he eivät ole mukana – siellä tulee hyvä, kotoisa ja turvallinen olo. Jotenkin sellainen tunne, että edes jokin tässä maailmassa olisi pysyvää. Särestö tuntuu minulle turva- ja lepopaikalta jollain ihmeellisellä tavalla. Siellä on helppo hengittää ja mieli rentoutuu heti pihalle saapuessa.

Tässä nyt kuvia sitten hiukan enemmänkin, kun kerran Särestöstä kertomaan alettiin.

Menimme ensin ostamaan liput, ja joimme samalla tietenkin kahvit. Myyjä antoi meille esitteet ja kertoi, että alueella on nykyään kiertosuunta koronan vuoksi. Olen yleensä tehnyt kierroksen aivan päin vastoin, mutta nyt sitten lähdimmekin ensimmäiseksi tutustumaan Vanhaan Särestöön eli taiteilijan synnyinkotiin (yllä).

Kaunis syyspäivä houkutteli minut päärakennuksen ohi kohti rantasaunaa. Oli kiva huomata, että saunan ovi oli auki – en muista koskaan aiemmin käyneeni sisällä. Saunan tuvasta oli kaunis näkymä Ounasjoelle.

Saunan ulkopuolella on erillinen lampi, jonne taiteilija on kuulemma tavannut hypätä saunan katolta.

Seuraavaksi kierroksella vuorossa oli ateljee ja Särestöniemen viimeiseksi jäänyt koti, joka oli hänen viimeisinä vuosinaan rakennettu palaneen ateljeekodin tilalle. Järkälemäinen rakennus niityn yläreunassa on erillään muusta pihapiiristä.

Sisällä oli mustavalkoisten valokuvien näyttely, jota en ollut ennen nähnyt. Nämä ovat Matti Saanion Suomen Kuvalehdelle ottamia kuvia. Rakastin näitä tunnelmapaloja – varsinkin kun paikka on itselle tuttu ja rakas, nämä kuvat antoivat upean kurkkauksen paikan elämään taiteilijan vielä eläessä.

Viimeisenä saavuimme galleriaan, jossa taulut ovat esillä. Kelohirsinen jättirakennus sijaitsee metsän suojassa lähellä jokea.

Jälleen kerran esillä oli kattaus uskomattoman hienoja tauluja. Koronan vuoksi Särestöön ei keväällä päässyt, joten tämän näyttelyn näinkin nyt vasta ensimmäistä kertaa. Mukana oli tosin pari aiemmista näyttelyistä tuttua taulua, kuten Ounasjoen aallot.

Lauantaina veneilimme aurinkoista jokea pitkin hiekkaiselle saarelle. Mies kokeili kalaonneaan ja äidin kanssa kävimme uimassa. 

Joen vesi oli kylmää ja yritin ottaa veden alta kuvia, mutta kyllä vedenalaiskuvauskausi taitaa tältä kesältä olla ohi ainakin täällä Lapissa. Mutta ei se mitään, reissu oli ihana, luonto kaunis ja yhteinen aika mukavaa. Ehdimme kotiin juuri ennen kuin vesisade alkoi – viime päivinä auringonpaiste ja vesisade ovat vuorotelleet tiuhaan.

Illalla teimme äidin kanssa polttopuita, ja jatkoimme urakan loppuun seuraavana aamuna isän purkaessa pihalta vanhaa koirahäkkiä. Kaatikselle lähtevä kärry alkaa täyttyä tavarasta taas ennen talvea… 

Polttopuut olisi kannattanut tehdä jo keväällä, mutta minkäs teet, kun sain idean puiden kaatamisesta vasta paljon myöhemmin.

Istutin myös kotoa Salosta tuodut tuomentaimet paikkaansa ja merkitsin ne aurausmerkeillä. Toivon kovasti että kun seuraava talvi väistyy ja kesä alkaa vihertää, ilmestyisivät lehdet jälleen näihin varsiin ja tuomi alkaisi kasvaa uudessa paikassaan (edit: onnistui!)

Sunnuntaina kävimme Kittilässä hampurilaisilla ja palasimme Tonttulaan kahville ja leivoksille. Siellä oli jälleen rauhallista, jopa oudon hiljaista huomioon ottaen kuinka kiva paikka on ja kuinka hyviä leivoksia siellä on katettuna tarjolle. Vaikka eipä sitä väkeä juuri muuallakaan näkynyt, korona on hiljentänyt kaikki paikat. 

Sade ja aurinko vuorottelivat, ja maisemassa näkyi ihan oikeita ruskan värejä.

Tänä aamuna vanhemmat lähtivät kohti etelää, kun ensin olimme juoneet aamuteet ja -kahvit yhdessä. 

Näinä lähdön hetkinä sitä aina jotenkin mielessään jakautuu kahtia. Tuntuu oudolta ja jotenkin tyhjältä jäädä kotiin samalla kun toiset lähtevät kotiin. Onneksi tiedossa on jo seuraavia mahdollisuuksia nähdä joidenkin viikkojen päästä, joten olo ei jäänyt niin hurjan haikeaksi. Toivon, ettei Kittilän kenttää suljeta koronan vuoksi uudelleen ja että kotona käyminen olisi talven aikana mahdollista.

Poimin pihatien pientareelta kourallisen marjoja suuhun ja korjasin Essin maalaman kodaman katkenneen narun, jotta sain sen ripustettua takaisin koivuun. Laitoin sen uudelle paikalle niin, että se näkee nyt paremmin kuistin suuntaan. Sitten menin vielä ennen töiden aloittamista saunaan silittämään kissaa, jolla ei näyttänyt olevan huolen häivää.

Lenkillä katselin ruskaa ja sinitaivasta ja kuuntelin All the works of nature which adorn the world -levyn alusta loppuun. Ad astra alkoi juuri kun tulin pihalle, kävelin rantaan penkille kuuntelemaan sen loppuun.

Kaksi joutsenta lensi äsken talon yli.

Julkaissut Jonna Saari

Lapissa asuvan salolaisen hidasta hiljaiseloa pohjolan uumenissa.

%d bloggaajaa tykkää tästä: