Kävimme eilen pikaiseltaan Ivalossa. Saimme aamulla idean, että pitäisikö käydä – oli meillä niille kulmille oikeastaan ihan oikeaa, joskaan ei ihan välttämätöntä, asiaakin – ja niinpä lähdimme matkaan ennen puoltapäivää. Pokantietä emme uskaltaneet lähteä ajamaan, koska viime aikoina on satanut paljon. Sade tekee reikiä santateihin, ja Pokantie on pitkä kuin nälkävuosi. Niinpä ajoimme Kittilän ja Sodankylän kautta.
Ensimmäinen pysähdys eli lounaspatonkitauko oli Kittilässä.
Porttipahtaalla pysähdyimme jäätelölle.
Saariselällä ajoimme Kaunispään huipulle vähän kuvia ottamaan.
Aika hienoja kuvia tulikin. Iskältä saamani pikkukamera, jossa on hyvä zuumi, salli ottaa tunturimaisemasta kuvia niin, että Kaunispään kaikki rakennelmat rajautuivat kuvien ulkopuolelle. Näyttää niin kuin olisimme olleet syvälläkin erämaassa.
Ivalossa teimme autokauppoja, söimme päivällistä ja kävimme kaupassa, ennen kuin oli aika lähteä kotimatkalle.
Pysähdyimme vielä Ilmakkiaavalla jaloittelemassa.
Kotona olimme joskus kymmenen maissa, ilta-aurinko paistoi sokaisevasti suoraan tuulilasiin.
Kävin illalla vielä uimassa, huuhtomassa matkanteon tomut jokeen.
Tänään olemme tehneet puusavottaa. Olemme kaataneet pihalta puita, jotta pihaan pääsee enemmän valoa. Puiden, oksien ja risujen kanssa askaroidessa tulikin hiki, ja käytyämme naapurissa kahvilla, oli aika lähteä uimaan läheiselle saarelle. Se on ihana uimapaikka, melkein pelkkää hiekkaa!
Vesi oli yhtä aikaa sopivan lämmintä mutta kuitenkin niin viileää, että se virkisti ihan kunnolla. Polskimme kaikessa rauhassa matalalla hiekkarannalla. Virta on näillä kohdin leppoisa, melkein kuin sitä ei olisikaan. On luksusta uida, kun jalkojen alla on hiekkaa. Harvemmin nykyään tulee hiekkarannoilta uimaan mentyä.
Keväisin tätä saarta ei näe melkein ollenkaan, se jää veden peittoon joen ollessa korkealla.
Tällä viikolla on lisää syksyn merkkejä ilmaantunut. Yhtenä päivänä tuli aivan hurja kaatosade, ja samassa ukkostikin. Sade söi tiet rei’ille ja toi sateenkaaren pään suoraan meidän rantaamme.
Myös iltaruskot käyvät päivä päivältä kauniimmiksi.
Polttelimme illalla vielä nuotiolla puusavotasta jääneitä risuja pois. Ilta oli tyyni ja kaunis. Kuulimme, kun vastarannan metsikössä kaatui jossain puu. Kova rytinä ja sitä seurannut puun romahdus metsän sylissä kantautui hyvin pitkin tyyntä joen pintaa, rikkoen muutoin aivan täydellisen hiljaisuuden hetkeksi. Se oli aika ihmeellinen hetki.
Saari avaruudessa 