Katselimme ikkunasta kuinka jokea pitkin puhaltava tuuli lennätti rantametsässä keltaisia koivunlehtiä pitkin maailmaa. Sää oli (on) harmaa ja kostea.
Toden totta.
Tänä vuonna syksy ei tunnu pahalta. Kesä oli hyvä ja kaunis, vaikka kevät tulikin kunnolla vasta kesäkuussa. Kotona on hyvä olla ja tuntuu ihanalta katsella ikkunasta kauas. Jostain syystä edes ajatus talvesta ei tunnu pahalta. On mukavaa että kohta saa taas katsella tähtitaivasta.
Kuljeskelin pihalla, metsässä ja kylätiellä katsomassa ruskaa ja syömässä marjoja. Muistelin ensimmäistä syksyäni Lapissa ja sitä, kuinka kauniilta ja ihmeelliseltä Lapin ruska ja ylipäänsä Lapin luonto näytti silmiini silloin. Haluan aina nähdä ja huomata kuinka värikäs ja eksoottinen syksyinen Lapin luonto on. Muistan, kuinka Karigasniemessä kohnasin metsää ja ihmettelin kaikkia sen ihmeellisiä värejä, muotoja ja kirkasta vettä, enkä voinut uskoa, että lähiluontoni näytti nyt sellaiselta. Nykyään silmä on tottunut ja tästä kaikesta on tullut minulle uusi normaali, mutta en halua tulla sokeaksi sille.
Pystytimme teltan hyvälle paikalle ja aion käydä nukkumassa siellä vielä pitkälle syksyyn. Tällä hetkellä teltta on keskellä kaunista maaruskaa. Hillan, ruohokanukan ja maitohorsman lehdet ovat upean punaisia.
Rakastan sitä kuinka ruska korostaa valkoisien koivunrunkojen hohtavaa valkoisuutta.
Ja tumma pilvitaivas taas korostaa ruskan värejä.
Kävin lenkillä ja tunsin tihkusateen kasvoilla. Harmaakin syysilma voi olla tosi upea.
Lenkillä rakastan katsella suon värejä ja haistella sinisiltä vaaroilta päin tuulevaa erämaan puhuria. Pysähdyn aina samassa paikassa katselemaan kaukaisuuteen samalla, kun kuuntelen musiikkia. Talvisin katselen siinä tähtiä ja revontulia.
Eräänä iltana tällä viikolla nousi metsän takaa valtava kuu. Oli hienoa seurailla kun se kiipesi näkyviin.
Katiskaan oli eksynyt kaksi ahventa. Päästin ne takaisin jokeen ja otin katiskan kuiville.
Saari avaruudessa 