Miten löytää koti Lapista

Kodin löytäminen Lapista ei ole erityisen monimutkaista, kunhan pitää mielensä avoimena. Halusin kerätä muutaman hyödyllisen vinkin kaikille, jotka haaveilevat vakituisesta kodista Lapissa. Nämä vinkit koskevat Lapin maaseutua – kaupungeissa varmaan pätevät melko samat jutut kuin etelässäkin. 1. Pidä mieli avoimena Tämä on kaikkein tärkein asia. Älä päätä etukäteen tarkalleen, miten ison kämpän haluat, millaiselta paikalta … More Miten löytää koti Lapista

Lappi mieleni hoitajana

Koen voivani henkisesti paremmin elellessäni elämääni Lapissa, kuin jos eläisin yhä etelässä. Olen miettinyt tätä asiaa vuosien saatossa ja pohtinut, mitkä tekijät siihen voisivat vaikuttaa. Uskon, että kaikkein suurin tekijä on Lapin tyhjyys ihmisistä – ja ihmisten itselleen ja toisilleen luomasta henkisestä ahdistuksesta ja taakasta. Minä kun en ole oikein koskaan kokenut olevani luonteva ihmisten … More Lappi mieleni hoitajana

Paluu

Eilen, ensimmäistä kertaa sitten muuttomme jälkeen, palasimme Pohjois-Kittilään. Ensimmäistä kertaa 1,5 vuoteen ajoimme vanhaa kotitietämme, ja kävimme vanhassa tutussa retkipaikassamme, Puljutunturilla. Tunne ajellessa oli ihmeellinen. Tuntui, kuin ei olisi koskaan sieltä pois ollutkaan, ja samalla koko reitin näki aivan uusin silmin. Kaikki ne mäet, mutkat ja montut kotitien sorassa, tutut talot ja mökit, Ounasjoen seura. … More Paluu

Paratiisi

Löydettyäni tämän kirkkaan järven viime syksynä, jäi ajatuksiini kytemään unelma, että haluan tutkia sitä pinnan alla. Tämä paikka oli iso syy siihen, miksi päätin alkuvuodesta sijoittaa vedenalaiskameraan. Helteiden lämmitettyä Sodankylän vedet, päätin lähteä kameran kanssa matkaan. Etsin höttöisestä rantaviivasta mukavan tukevan paikan, josta pudottautua veteen. Sellaisen, josta pääsisin sitten vielä ylöskin. Rannalta poimin suuhuni vielä … More Paratiisi

Joen lapsia

Olen tainnut saada joukon uusia ystäviä. Helle on ajanut minut viime päivinä jokeen, ja sukelluslasien ja snorkkelin kanssa olen päässyt tutustumaan sen vedenalaiseen maailmaan. Eipä aikaakaan kun näköpiiriin alkoi tulla joen suloisia lapsia. Nämä jättipäiset mussukat ovat uteliaita ja rohkeita. Ne nyppivät minua sormista ja jaloista, ja nyppivät myös kameraa. Joessa on kova virta, ja … More Joen lapsia

Hetkiä joessa

Hellepäivien ansiosta uimarannoilla on ruuhkaa, joten päätin pitkästä aikaa pulahtaa omaan jokeen. Ai että se olikin ihanaa! Olen vältellyt omaa jokea viime viikkoina sääskien takia, mutta ei niitä niin paljoa nyt olekaan, että se haittaisi. Varsinkin veden alla sääskistä on varsin vähän harmia. Otin vedenalaisen kameran mukaani ja plutasin sen kanssa joessa hetken aikaa. Homma … More Hetkiä joessa

Lomamuistoja

Takana olevat kaksi lomaviikkoa lienevät antoisimmat kesälomaviikot, jotka minulla on koskaan ollut. Loman aikana latasin akkuja ja kirkastin ajatuksia Lapin luonnossa Savukoskella, Sodankylässä ja Kittilässä. Vaalajärvessä, Kemijoessa, Ounasjoessa. Voi että kuinka minä rakastan tätä lämmintä kesää, voisin istua vedessä tuntikausia. Miehen kanssa tehtiin yöretki Lokkaan. Aurinko paistoi kirkkaasti ja maisema oli ihanan kaunis ja hiljainen. … More Lomamuistoja

Irtiotto Savukoskelle

Vietimme pari yötä Savukoskella. Tarkoitus oli irrottautua arjen ympyröistä, ja vuokraamamme mökki olikin siihen mitä parhain, sillä kävi ilmi, että siellä ei ollut nettiä. Olimme siis mitä kauneimmassa Kemijoen maisemassa ilman yhteyttä ihmismaailmaan. Ja voi luoja, että se tuntui hyvältä. Se tuntui oikealta ja aidolta. Rauhoittavalta. Rauha oli kaikkialla. Saunoimme, ja minä kävin uimassa. Iltaisin … More Irtiotto Savukoskelle

Levon tarve

Kesäloma häämöttää jo näköpiirissä, eikä minulla ole mitään suunnitelmia – onneksi. Mitään ei ole pakko jaksaa tehdä, eikä missään ole pakko olla, ja juuri sitä kaipaan nyt kovasti. Ehdotin miehelle, että vuokraamme jostain erämaamökin pariksi päiväksi loman ajalle. Kaipaan irrottautumista arjesta ja yhteiskunnasta. Olen nähnyt upeita paikkoja viime aikoina, mutta ennen kaikkea rakkaimpia ihmisiä – … More Levon tarve

Vaalajärven vaahtopäitä

Täällä Lapissa ei turhan usein saa vaahtopäitä katsella. Ainakaan, kun asuu kaukana suurista järvistä. Eilinen puhuri sai minut haluamaan Vaalajärven rannalle. Halusin katsella tuulen tärskyttämää vettä. Lähdimme miehen kanssa matkaan iltapäivällä. Viime vuonna Vaalajärven rannalla oli jäätä vielä kesäkuussakin. Nyt oli onneksi toisenlaista. Minulla oli uikkarit mukana, mutta en puhurilta iljennyt mennä uimaan. Pötkötin vain … More Vaalajärven vaahtopäitä