Vietimme pari yötä Savukoskella. Tarkoitus oli irrottautua arjen ympyröistä, ja vuokraamamme mökki olikin siihen mitä parhain, sillä kävi ilmi, että siellä ei ollut nettiä.
Olimme siis mitä kauneimmassa Kemijoen maisemassa ilman yhteyttä ihmismaailmaan. Ja voi luoja, että se tuntui hyvältä. Se tuntui oikealta ja aidolta. Rauhoittavalta. Rauha oli kaikkialla. Saunoimme, ja minä kävin uimassa. Iltaisin lueskelimme vanhoja lehtiä. Kemijoki virtasi hiljaa. Sen seurassa oli komea olla.
sauna 
Liikuimme luonnossa, muun muassa Kivitunturin poluilla ja Salpalinjan pitkospuilla. Savukosken kesä oli siunannut meitä täydellisellä säällä: reilun kymmenen asteen puolipilvisissä päivissä puhuri piti vähätkin sääsket loitolla, ja luonnossa vuorottelivat pilvien varjot ja auringonsäteiden valo.
Kivitunturin reitti yllätti meidät monipuolisuudellaan ja persoonallisuudellaan. Se on jotain aivan muuta, kuin mitä olemme ennen tuntureilla kokeneet. Äärimmäisen hieno paikka.
Palasin Kallioniemen seidalle lepyttelemään sitä niin, kuin se haluaa tulla lepytellyksi: astelin seidalla paljain jaloin. Kivinen, särmikäs seita oli terävä tassuteltava. Mutta maisema seidalta oli mitä kaunein.
Salpalinjalta löytyi sodan jälkiä.
Ajelimme illalla vielä Tulppioon, olen aina halunnut käydä sillä suunnalla. Tähyilimme soilta karhuja ja hirviä, mutta tällä kertaa ei näkynyt edes yhden ainoata poroa.
Savukoski oli meille hyvä. Siellä jos missä on fiilis kuin rannattoman, aution erämaan reunalla. Ihmisiä vähän, suuri luonto kaikkialla. Kotoisa tunnelma. Hyvä olo.
Saari avaruudessa 